Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 28. kesäkuuta 2018

(Suht)halpaa kesäpuuhaa lapsille ja lapsellisille

Niin kuin aiemmin kerroin, vietän tänä vuonna ensimmäisen osan lomastani varsin erilaista kesälomaa.
Nimittäin lapsikesää!

Miehen lapset viettävät isällään nyt 1,5 viikon lomaputken ja isin hassu tyttöystävä Donna-täti toivotettiin tervetulleeksi tähän lomajengiin.

Tietysti lapsellisena ja liikaa mielikuvitusta omaavana suunnittelin jo valmiiksi kaikkea jännää mahdollisimman järkevällä budjetilla.

Ja tällaista tohinaa meillä tähän mennessä muun muassa on ollut:

Hawaji-bileet

Yhteinen kesäseikkailumme alkoi juhannusaattona grillibileiden muodossa.
Koska aurinko vetäytyi juhannuksen kunniaksi luonnollisesti synkän pilvimuurin taakse jemmaan ja täällä tuuli niin kovaa, että välillä pelotti, lentääkö puut kohta ikkunasta läpi, oli grillauksen tapahtumapaikkana parveke.

No mutta se ei meitä haitannut! Donna-täti nimittäin pistikin yllärinä pystyyn Hawajibileet!
Kaivoin kassista yllätysleit kaikille kaulaan (Tiger 1€/kpl), löin appelsiinin viipaleet jokaisen mehulasin reunaan ja perustin keittiönpöydälle coctailtikkutehtaan, jonka parissa vierähtikin jokunen hetki kun pikkusormet loihtivat tikuista mestariteoksia nakeilla, lihapullilla, minitomskuilla, kurkulla, juustolla, viinirypäleittä ja ompulla.
Isi grillasi sillä aikaa makkaraa ja uudet potut kiehuivat sillille kaveriksi.
Kustannukset suurinpiirtein 20€

Linnanmäki

No tämä nyt ei ihan halvimmasta päästä ollut, mutta rannekeita ei suinkaan tarvinnut ostaa, koska
minimimmit ovat juuri passelin kokoisia ilmaislaitteisiin (alle 140cm pituisille).
Rollen tuvassa sai kasvomaalaukset ilmaiseksi.
Lintsillä oli myös juhannuspyhien kunniaksi ihan mahtava (ilmainen) esiintyjä lapsille ja lapsellisille: Maddaleena, puhuva ja tanssiva nukke veti upean shown ja meistä tuli nyt sitten Maddaleena-faneja.
Ruokailuun, narunvetoon ja ongintaan meni jonkin verran fyrkkaa, mutta kaiken kaikkiaan yhden päivän budjetiksi neljältä ihan passeli rahanmeno.
Kustannusarvio: Noin 50€ koko poppoolta.



Linnunrata

Kun tarpeeksi kauan googlaa halpaa kesähupia lapsille, avautuu ihan uusi maailma nimittäin leikkipuistojen suhteen... O_O
Ensinnäkin hyvin monessa leikkipuistoissa järkätään puistoruokailu (siis lapsille) klo 12.
Ruokalista ja paikat löytyy netistä. Mukaan omat ruokakipot!
Tällä tavalla törmäsin ihan järjettömän upeaan leikkipuisto Linnunrataan (Suutarila).
Puistosta löytyy kotieläinaitauksia, monenlaista toimintatupaa, ohjattua toimintaa, sisävessat(!), kiipparit, keinut, karuselli, polkuautoja ja kaiken huipuksi vielä uimapaikka!
Lisäksi puistossa on palkatut ohjaajat ja uimavalvoja.
Vain kahvi on maksullista ja sitä saa hakea 50 sentin hintaan omatoimisesti päätalon keittiöstä, jossa voi muuten valmistaa muksuille sapuskat.
Meillä oli mukana kylmälaukku ja pidimme piknikin uimapaikan vieressä puun alla.
Kustannusarvio: Eväät 10 euroa.



Lisäksi ollaan leikitty lähileikipuistoissa, käyty sukuloimassa Porvoossa, lakattu kynsiä, syöty herneitä ja jäätelöä, käyty kirjastossa ja leivottu mansikkatorttu.
Kaikesta puuhasta pidetään tarkkaa lomapäiväkirjaa, johon piirretään kunkin päivän tapahtumat. :)

Tänään räjähtää pankki, kun suuntaamme extemporesti koko poppoo Tallinnanlaivalle. Saatiin pisteillä niin halpa A-luokan hytti.
Aamiaisten kanssa kustannukset koko sakilta yht 45€.
Myönnetään. Tämä ei ihan halvimmasta päästä tule olemaan, mutta koska olen aiemmin tottunut siihen, että laivalla palaa vähintään sen 200 euroa vuorokaudessa (jonka jäkeen suunnataan jatkoille), niin lyön pääni pantiksi siitä, että nyt ei ainakaan mene.
Vaikka aiommekin poikkeuksellisesti valvoa ehkä jopa puoli kymmeneen! :D

Ihanaa hellepäivää kaikille!

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Sijoituskilpailu

Juuri kesälomani alussa viime perjantaina bongasin netistä tuulipuku.fi-blogin, jossa on jo toista vuotta käynnissä sijoituskilpailu!
Jeskamandeera!
No hetihän sinne ryntäsi Femmiskin mukaan.

Kisan idea on siis se, että jokaiselle osallistujalle annetaan 20 000 euroa virtuaalirahaa pääomaksi.
Pääoma sijoitetaan vapaasti listalla oleviin osakkeisiin.
Rajoituksena on se, että kutakin yhtiötä voi ostaa vain 4000 eurolla.
Yritysten arvo vaihtelee reaaliajassa pörssin aukioloaikojen puitteissa ja niillä voi käydä kauppaa luonnollisesti vain pörssin auki ollessa.

Ja vaikka harjoituksen tuoma kokemushan tässä tietenkin tärkeintä on, niin tässä kilpailussa on luonnollisesti myös palkinnot, jotka surutta nyt kopsaan tähän:

PALKINNOT

Ensimmäinen jakso, päättyy 30.7.2018 
Arvoguru (arvo 29,90 €)
Osakesäästäjien keskusliiton vuosijäsenyys *
OP eTrader 6kk (arvo 200€)

Toinen jakso, päättyy 30.9.2018 
Gurupaketti: Arvoguru, Laatuguru ja Sijoita kuin guru (arvo 69,90 €)
Osakesäästäjien keskusliiton vuosijäsenyys *
OP eTrader 6kk (arvo 200€)

Kilpailun lopullinen voittaja 31.12.2018 
Koko Nordnet-kirjapaketti, eli viisi teosta: Arvoguru, Laatuguru, Sijoita kuin guru, Hajauta tai hajoa, sekä Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (arvo 99,90 €)
Osakesäästäjien keskusliiton vuosijäsenyys *
OP etrader 12kk (arvo 400€)
Fellow finance alkupanos heidän palveluunsa 50€

Lisäksi lopputuloksissa sijoille 2-4 tulevat saavat 50€ alkupanoksen Fellow Finance- palveluun. 

*Jäsenyyden arvo vaihtelee sen mukaan kuinka paljon etuja käyttää (maksimissaan 1105,80€).

Ei sillä, että se voittaminen tässä tärkeintä olisi, mutta kyllähän tuo nannaa tekisi!

"Strategia"

Kerroin aiemmin, että olen jo hetken valinnut tuttuja yrityksiä, joiden osakkeiden kehittymistä seuraan aktiivisesti aikeenani joskus vielä hypätä mukaan osakemarkkinoille.
No syöksyin nyt sitten sijoittamaan heti keskimäärin tonnin jokaiseen pitkään harkitsemaani yritykseen. Yrityksiä oli vain seitsemän.
Rahaa oli siis vielä jäljellä.

Seuraavaksi sijoitin saman summan niin kutsuttuihin "senttiosakkeisiin" helpon syöksyvoiton toivossa.

No sitä virtuaalirahaa oli sen jälkeen vieläkin jäljellä.

Sitten tein innoissani rankan virheen ja sijoitin lisää valitsemiini kohteisiin.
Miksikö virheen? No kun sitten vasta tajusin, että kiinteä välityspalkkio menee aina jokaisesta sijoituksesta, eli ihan turhaan maksoin muutamasta yrityksestä sne nyt kahteen kertaan.

Oppirahat maksetaan ja 20 000 euron pääomalla aloitettu virtuaalisalkkuni arvo on nyt enää 19781,71€... 
Näin ollen olen sijalla 372/779.
Kisan johtotähti on nyt noin 6000 euroa edellä, mutta ei se mitään. Tästä se lähtee!

Kannustan täten kaikkia mukaan kisaamaan tätä "leikkimielistä" sijoituspeliä.
Löydyn pistetaulukosta nimellä FemmaDonna. (Yllätysyllätys...)
Yllytin jopa isoveljenikin mukaan. Toivottavasti voitan edes sen...

Harjoitus tekee mestarin.

P.S.
Mitä kesälomaan tulee...
Vietän villiä ja ah niin ihanaa lapsikesää mieheni hurmaavien pikkuleidien kanssa.
Jo ollaan järkätty juhannusaaton kunniaksi hawajibileet (oli leit ja kaikki!), käyty hurvittelemassa Lintsin ILMAISlaitteissa ja grillaamassa appiukolla Porvoossa.
Elämä on ihanaa!
Siitä lisää myöhemmin.

Hyvää kesää kaikille!
Paistaahan se aurinko! On vaan muutama pilvi välillä edessä! <3

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Jos voittaisin lotossa

Itseasiassa olen jo voittanut.
Eurojackpotissa!
Ihan 7,60 euroa kuulkaa!

Pistin heti tilisiirtona rahan kohti pankkitiliä, josta se sitten siirtyi puskuriin.
Pyrin tunkemaan IHAN KAIKKI ylimääräiset tulot puskuriin, koska "pienistä puroista"-tekniikka on osoittautunut niin pirun toimivaksi joka kerta kun vaan viitsin siihen vaivautua.
Tällä hetkellä puskurissa siis 696
Muutosta 10 päivässä tapahtunut: +15 euroa!
(Muutos koostuu siis PaD-menetelmällä siirretyistä senteistä, korttiostojen automaattisista 50 sentin siirroista ja tuosta hurjasta lottovoitosta.)

Mutta mitä tapahtuisi jos Veikkauksesta irtoaisikin vähän isompi köntti rahaa. Tai jopa se päävoitto!?
Onhan sitä suunniteltu tässä elämässä noin miljoona kertaa miljoonaa kertaa. (Hehe)

Ennen vanhaa (teininä lähinnä) oli hulppeat suunnitelmat rakentaa ökykartano ja rakennusvaiheen aikana reissata  maailmaympäri asuen luksuhotelleissa.
Rahat olisivat olleet loppu vuodessa ja "ökykartanosta" olisi pitänyt luopua, kun sen ylläpitoon ei enää olisi ollut rahaa.

No sitten ruusunpunaisten silmälasien takaa kuoriutui kreisisäästöstä kiksit saava FemmaDonna.

Eli mitä jos nyt pamahtaisi miljoonapotti handuun

Haaveillaanpa hetki...

* Perustaisin pienehkön vuokra-asunto/loma-asunto-firman.
Joka siis kasvaisi ajan myötä omalla painollaan.
(Ei sillä, että tätä olisi kauankaan suunniteltu, mutta firman logokin on jo valmiina. En voi paljastaa sitä, sillä se sisältää sanaleikin oikeasta nimestäni....)

* Sijoittaisin myös jonkun verran osakkeisiin, rahastoihin ja tileille.

* Perustaisin veljenlapsille rahastot, jotka saavat mällättäväkseen tyyliin 25 vuotiaina, kun ovat oppineet rahan arvosta jotain.

* Maksaisin veljen perheen asuntolainan pois ja lahjottaisin lisäksi veljelle ja kälylle potin suuruudesta riippumatta 20%  ja uuden "asunto-dynastiani" osakkeita.
Luonnollisesti veli lopettaa myös päivätyönsä ja ryhtyy firmani toimitusjohtajaksi.
Lahjavero veisi luonnollisesti hynästä osasensa, joten mielelläni veisin fyrkat käteisenä matkalaukussa, mutta en usko että järkevä perheeni suostuisi, niin tuetaan sitten valtiota siinä samalla.

* Palkkaisin myös ukkoni yritykseeni töihin (työsuhdeauton kera) ja hankkisin meille sellaisen järkevän ja normaalin kodin pääkaupunkiseudulta.
Ukkelilla ei ole mitään ongelmia ryhtyä näillä ehdoilla "rattopojakseni."
Pelkäksi elätiksi ei aio kuulemma alkaa. :D

* Oma töpaikka saisi jäädä ja aikaa olisi vihdoin kokeilla kaikenmaailman harrastuksia, joista olen vuosien aikana haaveillut: Kamppailulajeja, erilaisia tansseja, laulutunteja, stand-up-komiikkaa, teatteria yms yms.

Nojoo... luultavasti tuo ensi viikon normiloton 3,9 ei ihan dynastiaan asti vielä riitä, mutta Eurojackpotissa on tietty se 90 miltsiä tarjolla.
Repäisin ja lottosin lomarahoilla kestona molemmat useiksi viikoiksi.

Mutta näin meidän kesken...
Niin tervetullut kuin lottovoitto olisikin, olisin oikeasti hieman pettynyt.
Miksikö?
No siksi, koska olen tehnyt hitosti duunia päästäkseni edes tähän pisteeseen ja hastava ja innostava matka on vielä ihan kesken.

Se, että ihan tavallinen duunarin pikkupalkalla sähläävä hepsankeikka voi ponnistaa ja saavuttaa lopulta taloudellisen riippumattomuuden on mielestäni paljon parempi stoori kuin lottovoitto.

Ehkä on lopetettava se lottoaminen ja sijoitettava nekin rahat.
Muuten menee Femmiksestä aikanaan tehtävä kirja ihan pyllylleen.
Ja elokuva.
Pamela Tola voi esittää sitten pääosaa...
Joo...

:D :D :D :D

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lomatonnin katoaminen

Ei hätää!

En todellakaan ole tuhlannut sitä.
Tai siis olen tuhlannut bauttiarallaa vähän päälle parisataa jo aiemmin mainitsemiini pöksyihin (2kpl), lahjaan, palovaroittimeen, viikonlopun juhlien "eväisiin", muihin kauppareissuihin ja apteekkiin.
Niin paljon, niin nopeasti...
Vähän korpee, mutta nuo olivat suunniteltuja menoja.

No sitten aloin tajuamaan, että...
...300-400 euroa tuosta lomatonnisatsista on budjetoitu Amsterdamin matkaan 5.7.
Silloin on tarkoitus siis olla tallessa vielä noh.. sanotaan 350 euroa.

Tarkoittaa siis 1000-350= 650.
Joista siis on käytetty jo 200€.
650-200= 450 euroa.
Tuolla pitäisi räpiköidä sitten seuraavat 22 päivää...
...joista 14 vuorokautta olen myös villi kesälomalainen.

Käytännössä siis 20 €/pv.

Ekaks olin sillai et "EIKÄ?!"
Mut sit olinki sillai et "Hei! Ihan varppina onnistuu!"

Perustelut:

1. Tuo 20 euroa päivässä on oikeasti ihan mieletön summa.
Voisiko joku muistuttaa Femmistä, että sen nimi tulee projektista, jossa yritettiin elää aikoinaan moneenkin otteeseen femmalla päivässä. Ja aika usein jopa onnistuttiinkin.
Olen tottunut liian prameaan elämään.

2. En kaipaa enää villejä kesäjuoksujani, joilla saattoi palaa hynää hyvin satkukin päivässä kun rilluteltiin terdeltä terdelle ja poikettiin välillä ravintolaan syömään.

3. Vietän juhannuksesta alkaen lapsikesää tehden tutkimusta huokeista ja jopa ilmaisista kesäpuuhista, paikoista ja tapahtumista joihin voi pikkutyyppien kanssa mennä häärämään.
Suunnitteilla juttusarja!

Vielä lisää puuhasuunnitelmia aiemman pulinani jälkeen ilmaantunut:

Kesäretki Harakkasaareen. Lauttamaksu Kaivarista kustantaa muutaman euron, mutta itse saaressa retkeily ja kaikki akvaario/leikki/koelabra/leikkipaikkatalot aivan ilmaiset! Sinne siis!

Lisäksi kävi mieletön munkki ja voitin yhdessä kilpailussa lahjakortin kahdelle erään lähiravintolan buffet-ruokailuun. Lapsista menee maksu 1 euro/ikävuosi, joten varasimme heti pöydän neljälle.
Kun me aikuiset marssimme reteästi sisään ilmaiseksi ja maksamme lapsista yhteensä kymmenen euroa tulee seisovalle pöydälle aika halpa hinta!

4. Olen oikeasti niin väsynyt toukokuun työrupeamasta, että kroppa ei varmaan edes kestäisi vaihtoehtoa kohdassa 2.
Keskiviikkona kun loma alkaa, aion äityä niin hurjaksi, että teen poppareita (kattilassa) ja töllään jonkun leffan jalat pöydällä.

5. Vanha intoni (lue:pakkomielle) säästämiseen on heräilemässä.
Heti tajuttuani, että ensinnäkin tonnipotista on jäljellä enää 800 (vähän jopa alle) ja toiseksi että siitäkin on jemiksessä nyt se 350 euroa, muuttui tahti rattaissa.
Aikavälillä ma-ke olen käyttänyt kauppaan 10,33 euroa.
Huomenna aion käyttää 7,49 euroa, koska Lidlissä on vessapaperit tarjouksessa (2 serlapakettia 3 eurolla) ja koska Nivea on loppu.

Niin. Että 20 euroako per päivä se köyhyysraja oli?

Ihan tasan tarkkaan alittuu.

P.S. Tiesittekö, että Prisman Xtra-ketsuppi maksaa vain 57 senttiä!?!
Viimeksi kun ostin sitä, puhuttiin muistaakseni 82 sentistä..
Siitä syystä siirryin Lidlin 72 senttiin ja sen (pahaan) makuun olen nyt niin kypsä, että päätin palata vanhaan tuttuun.
Mieletön mäihä!
Ja erittäin tärkeä tieto...

Hehe... :D

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Iloinen laskuvirhe

Intoillessani kaikkien aikojen palkkapäivän jättisummista, unohdin ylimielisesti, että puskurissahan oli jo rahaa.

Pienellä, hennolla ja ujolla PaD-menetelmällä toukokuussa kerätty 28,67 euroa.

No okei. Palkkiksen jälkeen eli tämän palkkakauden aikana olen siirtänyt puskuriin niin ikään PaDia käyttäen 37 senttiä, mutta koska summa on noin turhan piskuinen, niin antaa nyt lukeutua samaan satsiin.

Eli puskurissani on tällä hetkellä tarkalleen 681,67 euroa.
Kolmen tonnin potista puuttuu siis 2318,33 euroa.

Veikkaan, että tällä palkkakaudella saan kerättyä ainakin tuon 18,33 euroa.

Heinäkuun palkkapäivänä puskuriin siirtyy näillä laskelmilla 208 euroa.
Ilman PaD-olettamusta yhteissumma olisi 889 euroa.
(Ellei kesälomamopo siis karkaa käsistä...)

Kvartaalikahveilla uhoamastani tonnista puuttuisi siis vielä 111 euroa.
PaDilla saan vuorenvarmasti kerättyä ainakin tuon 11 euroa, mutta mistäs satanen vielä revittäis?
Heinäkuun palkkapäivä osuu vielä kesäloman vikan viikon alkuun, joten budjetoin heinäkuun palkkakauden käyttörahaksi 700 euroa.
Jos siitä pystyisi pihistelemään satkun säästöön...Hmm.

Huom. Tästä kesäkuun budjetista en edes yritä tuota temppua tehdä.
Tämän palkkakauden lopulle osuu se Amsterdamin reissu ja keskityn nyt niukkailemaan kaikki liikenevät kesälomafyrkat sinne.

Säätöpossusiirrotkin ovat taas aktivoituneet, kun tilillä on enemmän rahaa kuin 50 euroa.
Asetin siis aiemmin siirtoihin turvarajan 50 euroa.
Eli jos tilillä on vähemmän kuin tuo, jokaisesta korttimaksuista ei siirrettä puskuritilille euroa.

Asiaa tosin saattaa vaikeuttaa se, että siirsin 400 euroa S-tilille ja aionkin maksaa S-ryhmän liikkeissä koko kesän ajan ostokseni maksutapaedulla.

Kaikki hyöty kehiin!

P.S. Sangen hyödyllistä siirtää melkein puolet käyttövaroista toisen pankin tilille, koska sitten voi iloisesti unohtaa sen ja nauttia pienestä paskahalvauksesta, kun menotonnista roikkuukin palkkapäiväviikonlopun jälkeen tilillä enää nelosella alkava summa... :D
Ei tee mieli käyttää rahaa ei.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kaikkien aikojen palkkapäivä

Eilen se saapui!

En päässyt eilen koneeni ääreen asiasta polpottamaan, joten nyt tulee sitten täysilastillinen.

Palkkaahan saapui eilen hurjat 3049 euroa.

Ja eilen silmät ristissä aamuviideltä ennen töihin lähtöä se maailmalle klikkailtiin:

343 Lyhennys
154 Vastike
112 Matkakortti
25 Puhelin
30 Netti
45 Vakuutus
25 Sähkö
50 Nordnet
35 Worldvision
10 Spotify
10 HBO
17 Bookbeat
250 Visa
290 Puhelin
653 Puskuri (Vihdoinkin !!!!!!!!!!!!!!!!)
1000 Käyttö (A.K.A. The Lomatonni)

Noni!

Nyt on maksettu kokonaan sekä visa että uusi puhelin.
Velkaa on tällä hetkellä vain asunnosta.
Ja mikä tärkeintä. PUSKURIN RAKENNUS on alkanut vauhdilla!!!!!!!
Kun heinäkuun palkkapäivän jälkeen tapaamme Puudelin kanssa kvartaalikahvien merkeissä taas uudelleen, on Femmiksellä luvan olla puskurissa yli tonni pätäkkää ja vuoden loppuun mennessä kolme tonttua.
Olen puhunut. Ugh.

Eli talouden suuret luvut muuttuivat taas radikaalisti

Varallisuus

Asunto 110 000
Nordnet 653
Puskuri 653

Yhteensä 111 306€

Velat

Asuntolaina 89 020

Nettovarallisuus 22 286 euroa

Wuhuu!

Ja täytyy taas juosta. Tällä kertaa kaverin synttärijuhliin.

Ja sen jälkeen keskitytään käyttämään lomatonnia mahdollisimman maltillisesti.
Rahoista on tuhlattu jo eilisen aikana yhteensä satasen verran uusiin housuihin, uuteen palovaroittimeen, silmätippoihin, kauppareissuun  ja synttärilahjaan. Ihan hirvittää...
Nyt siis malttivaihde päälle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Nordnet-noviisin seikkailut

Nordnetiin on nyt sijoitettu yhteensä 550 euroa.

Salkkuni jakautuu tällä hetkellä kämäsesti vain kahteen (tai oikeastaan kolmeen) kohteeseen:

Suomisuperrahasto 
hankintahinta 325 euroa
arvo tänään 371 euroa
tuotto 14,20% 
eli 46 euroa

ETF-rahasto 
hankintahinta 201 euroa
arvo 208
tuotto 3,29%
eli 7 euroa

Kämäset käteisrahat
26 euroa, jotka hengailevat odottaen hetkeään...

Nordnetpelleilyni on siis tuottanut yhteensä 53 euroa voittoa...
Mielestäni näin moukantuuriksi ihan kivasti.

Moukan historia

Ensin tein kuukausisäästösopimuksen Suomi-superrahastoon 30€/kk.
Rahaston karttumista ja arvon vaihtelua oli kiva seurata ja aloin toivomaan, että arvo olisi mahdollisimman alhainen joka kuukausi kun oli aika siirtää uusi kolmekymppinen kehiin.

Sitten nostin Nordnetiin menevän kuukausisumman 50 euroon, tulin suuruudenhulluksi ja halusin isommille vesille.
Yritin tehdä ETF-kuukausisopimusta, jossa miniminä on tuo 50 euroa.
Ensin luonnollisesti sähläsin jälleen, enkä löytänyt ensimmäistäkään ETF:ää ja päädyin solmimaan kuukausisopparit joihinkin nevahööd-rahastoihin. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että tutkin noiden rahastojen kehitystä ja sisältöä muutaman päivän ajan ennenkuin valikoin juuri nuo kaksi, joihin tämä 50 euronen kuukaudessa sitten jaettaisiin. Toiseen meni 30 euroa ja toiseen 20 euroa.

Parin viikon kuluttua ja itsepintaisesti koko Nordnetin sisällön selattuani löysin sitten lopulta sen ETF-kuukausisoppariosion.
Tähän mennessä olin jo tajunnut, että noin pienillä summilla niihin kahteen satunnaisrahastoon sijoittaminen ei ollut kannattavaa. Arvon vaihtelu ei ollut ihan Suomisuperin luokkaa.
Kehitystä ei ollut huimassa kahdessa viikossa tapahtunut p*skan vertaa, joten hyvillä mielin päätin myydä ne molemmat hittoon ja lopettaa kuukausisäästön.
Uskokaa tai älkää, mutta prosessi onnistui ekalla yrityksellä.

No sitten tuli ETF:n valinnan vuoro. Tutkin taas kurssihistoria-käppyröitä monta päivää ja päädyin pienenpienellä ja ujosti orastavalla bisnesvainullani valitsemaan minimivolatiliteetti-rahaston lyhenteellä EUNZ. 

Valinnassani on tähän mennessä (ainakin) yksi pieni miinus.
Rahaston yhden osuuden arvo vaihtelee 25 euron molemmin puolin. 
Rahastoon on tyrkyllä joka kuukausi 50 euroa.
Mikäli arvo on yli 25 euron, ei rahastosta heru kuin yksi osuus ja about 25 egeä jää hengailemaan vapaaksi kaupankäyntiin eli toisin sanoen tyhjänpantiksi, koska mihin tuommoisen summan nyt sitten muka työntää.
Pari kertaa olen työntänyt sen suomisuperiin, mutta sen arvo on nyt niin huipussaan, että jään odottelemaan laskusuhdannetta, jolloin noin pienen summan sijoittamisesta olisi edes jotain mainittavaa hyötyä. 

Ajattelin ensi palkkapäivänä eli ylihuomenna (jee!) sijoittaakin Nordnetiin noin 55 euroa, jotta tämä snadi ongelma olisi pois päiväjärjestyksestä.

Osakehaaveet

Pari postausta sitten leveilin ylimieliseen tapaani, että olen siirtymässä ETF:stä oikeille osakemarkkinoille.

Totuus: 
1. En onneksi osannut.
2. Tajusin, että näillä summilla se olisi ollut äärimmäisen typerää, välityspalkkion ollessa minimissään 9 euroa.

Eli yritin siis myydä tuota EUNZiani. Kokeilin mitä tapahtuu, jos nostan ihan himpusti myyntihintaa. No eihän se mennyt kaupaksi ollenkaan, mikä oli hyvä, koska rahastosta olisi vapautunut vain 208 euroa. Sitten olisin äitynyt ihan villiksi ja myynyt voitokkaan suomisuperinkin ja hassanut koko potin johonkin mutu-tuntumalla valitun firman osakkeisiin.

No okei, nyt vähän liioittelin, koska olen tässä pari kuukautta jo tutkinut seitsemän tutun yrityksen kurssihistoriaa, taloustilannetta, tulevaisuudennäkymiä ja pohtinut yritysten realistisia mahdollisuuksia joko nousta tai kaatua taloustilanteen kehittyessä suuntaan tai toiseen.

Päätin jatkaa tutkintaani siihen asti, kunnes minulla on Nordnetissä kasassa järkevä summa, jolla lähteä mukaan tähän kokeiluun.
Järkevä summa tarkoittaa tässä yhteydessä vähintään 500 euroa, mieluiten tonnia.
Tuo järkevä summa on siis myös tarkoitus sijoittaa yhteen yritykseen kerrallaan, ei hajauttaa kaikkiin seitsemään. Mikäli siis tutkimustulokseni tukevat näitä sijoituspäätöksiä.

Isoveljen kanssa käytiin maanantaina vilkas keskustelu kahdeksannesta yrityksestä.
Broidi on jo niin paljon edellä sijoitusmaailmassa, että olen vähän kateellinen.
Esimerkiksi broidi sai pelkästään yhdeltä yritykseltä enemmän osinkoa, kuin mitä meikällä on koko Nordetissä yhteensä.
"Leikkimielinen" sisaruksellinen kilpailuvietti nosti juuri ihan vähän päätään.

Mutta Suomisuperista en ole nyt valmis luopumaan, koska kehitys on ollut niin vautsivaumaista.
Mikäli rahasto osoittaa syväsukelluksen merkkejä, vaistoni sanoo että pidetään se silti ja jatketaan pohjamudissa lisäosuuksien hankintaa uutta nousukautta odotellessa, sillä tämä nousu löi Femmiksen ällikällä.

Näissä keltanokkaisissa merkeissä jatkan vapaapäiväni viettoa käppyröitä ja yritystietoja tutkaillen sen ohella, että odotan kiihkeästi perjantaisen kesälomapalkan palkkalaskelmaa ja sulatan pakastimesta -30% alennustarrakanaa.

Ylihuomenna räjäytetään sitten kaikkien aikojen palkkapäivä!

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Pikkutyyppien vallankumous

FemmaDonnan kesälomabudjetti on menneinä vuosina tupannut yleensä lähtemään ihan lapasesta, kun tukka putkella tulee vipellettyä siellä sun täällä.
Rahaa palaa, iho kärtsää ja kunto on välillä vaarassa ja käteen jää yleensä morkkis ja väsymys.

Paitsi ilmeisesti tänä vuonna.
Tästä uhkaa tulla hyvinkin erilainen kesä! :)

Ensinnäkin temmellän jo valmiiksi tasaisin väliajoin mahtavien veljenlasteni kanssa ja koska olen maailman paras täti, rakastan muksujen hemmottelua ja leikkimistä.
Eilen kävimme taas Flamingon vesipuistossa, jonka muuten voi maksaa Edenred-virikekortilla!

Nyt kuvioihin on astunut lisää huippupikkutyyppejä.
Mieheni lapset. <3

Saimme ukon kanssa kesäloman samaan aikaan ja saan kunnian viettää osan kesiksestä näiden hurmaavien pikkumimmien kanssa.

Mikä parasta! En ole enää juhannushylkiö, joten en joudu enää säälittävänä pakenemaan baariin tai jopa laivalle tuhlaamaan maltaita. En ihan tarkkaan tiedä vielä mitä tapahtuu, mutta ainakin olen parhaassa seurassa.

Intoa piukeena suunnittelen täällä jo kaiken maailman matalan budjetin ohjelmaa ja kesäseikkailuja lapsille ja lapsellisille.
Eksyin jopa tutkimaan erästä lifestyle-blogia , jossa oli juttusarja siitä, mitä  lasten kanssa voi tehdä ilmaiseksi pääkaupunkiseudulla.

Suunnittelulistalla muun muassa:

*Uimarannalle!
* Leikkipuistotutkimusretki
Löysin listan pk-seudun leikkipuistoista, joita voisi kiertää saman päivän aikana useammankin.
* Leijaretki lähinurtsille (leijat vain 5€ kpl)
* Metsäretki uljaassa Kuninkaanmetsässä (vaimikäseoli)
* Lastenmuseo Helsingissä, josta kehuja kuultu joka tuutista ja joka on täysin ILMAINEN
* Leffaan katsomaan Puluboita (koska kirja luettu).
Sain juuri kupongin, jolla saan Finkkarin leffalipuista 20% alennusta ja itse pääsen Edenred-kortillani, jossa olikin mällättävää 147 euroa eli vielä ihan huolella.
* Askarteluideoita, jos jonkinmoisia. Esim. koska laiskamatona en ole vienyt pahvikoria ikuisuuksiin ulos, löytyy sieltä vessapaperilieriöitä varmaan noin 30kpl... Googlasin että niistä voi askarrella näppärästi ketun tai pöllön!
* Hawaji-bileet eli kaikille leit kaulaan, värikkäät mukit, hedelmiä ja grilliherkkuja kehiin ja Vaiana-leffa pyörimään.
Ohjelmassa ehkä myös hulatanssia... :D

Ja tiedän tiedän.
Olen vähän liekeissä, eikä tätä kaikkea välttämättä toteuteta, varsinkaan jos pikkumimmien mielestä joku ideoista onkin ihan kökkö. :)

Nyt paljastan, että yli kymmenen vuotta sitten entisessä elämässä toimin muutaman vuoden ajan lastenhoitajana, kerhotätinä, koulunkäyntiavustajana ja alakoulun opettajan sijaisena, joten selvästi vanhasta muistista aivojen ideasolut aktivoituivat ja suorastaan villiintyivät!

Elämääni on astunut huippujengi ja tästä on tulossa mahtava kesäloma!!!!

Mutta pointti siis tässä suitsutuksessa oli että:
En usko, että tulen ainakaan ylittämään lomatonniani tänä vuonna.
Ei ole enää tarvetta eikä aikaakaan mölistä terdellä kiskomassa huiviin punaista ja kylmää.

Toki ukon kanssa painelemme kahdestaan sitten heinäkuun alussa Amsterdamiin, jossa viimeksi meni kolmessa päivässä 300 euroa.
Mutta yritämme parhaamme, ettei meidän neljän päivän reissulla menisi edes sitä.
Meillä ei onneksi ole kallis maku.