Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Hiiri puskurilla

Palkkapäivään kolme päivää ja puskurilla käyty nakertelemassa.

*Ensinnäkin puhelinlasku oli (taas) 7 euroa suurempi ja puskuri pieneni näin ollen (taas) sen takia. Murmur..

*Tuli muistutusmaksu poliklinikkakäynnistä. Olen unohtanut maksaa laskuni viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Olin jo raivoissani soittamassa laskun lähettäjälle, etten ole saanut ensimmäistäkään läpyskää postissa, mutta päätin vielä ensin tarkistaa kaikki paperit.
Ja kirjahyllystä löytyi heinäkuun puolivälissä tullut lasku. Ups..
Mieleen nousi hämärä muistikuva, että kesäloma oli juuri alkanut, olin lähdössä ovesta ulos, kun posti saapui. Työnsin kirjekuoren nopeasti "talteen", juoksin vapauteen ja unohdin. Jepjep.
Perintäkuluja tuli vain 2,28€, joten ei tämä nyt niin harmita. Lähinnä hävettää.

*Lisäksi ostin tallentavan digiboksin käytettynä. 15 euroa.
Miksikö? Olen viimein hankkimassa uusia netti- ja puhelinliittymiä. Tulen säästämään niissä vähintään 25 euroa kuussa. Jei!
Digiboksi tarvittiin sitä varten, kun töllön kuva on tullut viimeiset 2,5 vuotta kalliilla modeemin kautta.
Liittymät astuvat voimaan viimeistään ensi kuussa, kunhan yhteyshenkilöni (liittymiä myyvä frendi) palaa töihin ja löytää mahdollisimman halvan tarjouspaketin.

*Lainasin puskurista 20 euroa, koska tili hupeni ja odotan vieläkin 30 euron tapahtumamaksun palautusta tililleni. Saatan lainata vielä femman.

Näin ollen puskurissa tällä hetkellä 368 euroa.
Jännä juttu muuten. Alkuvuodesta tuotti vaikeuksia pitää puskurissa edes kolme hunttia ja nyt tuntuu ihan dorkalta, että siellä on noin vähän, kun tonni on alkanut tuntua jo itsestäänselvyydeltä...

Entä mitä kuuluu syyskuun halparuokahaasteelle?
Syyskuun päivä kuusi käynnistymässä ja ruokaan mennyt arviolta (keskimäärin) se 3,5 euroa päivässä. Nuukailin päivät 1-4. ihan huolella, mutta eilen ostin mm. irtokarkkeja ja kaikkee... Päivän aterioiden saldo ainakin 10 euroa.
Mutta mässyt tuli tarpeeseen ja jatkan niiden mussutusta vielä tänäänkin, joten money very well spend! :)

2 kommenttia:

  1. noo mie oon unohtanu joskus maksaa kokonaisen kuun vuokran että =D...muistuttelivat asiasta sitten tilintarkastuksen yhteydessä että eipä firmaakaan kamalasti haitannu...nainen naureskeli kun soitin paniikissa että ei haittaa maksat kun jaksat =D se oli noloa...olin juuri muuttanut omilleni ja maksanut vakuus vuokran jne niin siinä hötäkässä sotkenu asian...

    VastaaPoista
  2. Onneksi tuo muikkarikulu oli noin pieni! Paperilaskuja tulee niin harvoin ja vähän, että ne helposti hukkuvat. S-postilaskujen yhteydessä usein tulee myös sms-viesti, jonka lukematta jättäminen muistuttaa :D.

    Mulla on palkkapäivään vielä 7 päivää ja tilillä käyttövaraa olis 8 euroa ja lompakossa toinen mokoma. Odottelen todellakin korvausrahoja VR:ltä ym jotta en joutuisi nyt käymään puskurissa. Ja mies saa luvan ostaa sapuskaa jos ei säilykkeillä pärjätä.

    VastaaPoista