Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 24. marraskuuta 2016

Ruokavaliomuutos

Hätätilanne! Katastrof!

Budjetin nipistäminen aiheutti seuraavaa: Olen lihonut. Buu!

Oli pakko alkaa poiketa budjetista ja vaihtaa kastikkeet ja pasta vähähiilarisempiin vaihtoehtoihin. Mutta en usko, että budjetti on silti ylittymässä, koska viime viikko meni niin hyvin.
Roudasin Lidlistä halpoja salaattitarpeita, rahkaa ja raejuustoa ja vaihdoin sen hillon aamupuurosta omenanpaloihin. Onneksi pakastimessa on vielä palvirouhepusseja joista saa tosi hyvän salaattilihan.
S-marketin X-tra "Feta"kuutioista riittää myös moneksi päiväksi salaattiin lisuketta.

Palasin myös pitkästä aikaa salille, josta maksan virikekortilla 20 euroa kuussa.
Että vihdoin sekin money well spend!

Olen käyttänyt myös tekosyynä tota litilätikeliä, etten voi millään mennä aamulenkille.
No tänään painelin sinne pokkana kumisaappaissa!

Kävin myös eilen siellä kirjastossa maksamassa sakkoni. Eli sinne meni 35 euroa.
Ja oi sitä autuutta!
Lainasin samantien  7 kirjaa, joista luin samana päivänä jo 2 ja puoli.
Onneksi oli vapaapäivä...

Näin ollen tällä viikolla tuhlattu jo huimat 54,51€
Rahaa jäljellä: 103,51
Päiviä jäljellä: 15
Rahaa per päivä: 6,9€

No eihän tässä ole hätäpäivää.
Tosin käyn huomenna vielä terveysruokaostoksilla. Aion pärjätä alle kympillä ja pyrin siihen, että se jää viikon ainoaksi kauppareissuksi.

Olen tehnyt myös ylimääräisiä työtunteja yhteensä 12 tuntia, joten oli se joulukuun verosiivu nyt mitä on, niin ainakin niillä on enemmän mistä ottaa..
Arvioin varovasti, että palkkaa saattaisi jäädä 1400€.
Tai emmätiä...
Selviää palkkakuitista luultavasti maanantaina 5.12. 
Mutta koska edellisestä postauksestani voi päätellä, etten tajua tulorajan ylittymisestä hölkäsen pöläystä, niin katsotaan nyt.

Tuidudui. 5 päivää veronpalautuksiin.
Niiden suhteen onkin taas suuria suunnitelmia!
Paljastan sen verran, että "Good bye puhelinvelka!"

12 kommenttia:

  1. Salaattitarpeet ovat talvella todella kalliita, meillä siirrytään aina pakastekasviksiin syksyn tultua. Kesällä jos kurkku maksaa alle euron kilo niin nyt se maksaa meidän S-marketissa 4,50e/kg. Vinkki vinkki siis :)

    Nyt varovasti seuraavat 15 päivää, ettei tulisi yllärikuluja (sairaus => lääkärilasku, ylimääräinen lasku jostain). Pysy tiukkana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä pihinä hankin kaikista halvimmat kasvikset. Lidlistä suurimman osan. Ja nyt tunnustan, että koriin ei eksy aina sitä kotimaista...

      Poista
  2. Terveellinen ruoka on kyllä paljon kalliimpaa! Itsekin meinaan nostaa ruokabudjetin 150€:sta 200€ kun tuntuu että pasta ja riisipainotteisia ruokia on viime aikoina syönyt liikaa. Ja hedelmätkin on jääneet kauppaan liian monta kertaa.

    Tsemppiä!

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä nuuskin mm. hedelmien kilohinnat niin että osaan ne kohta ulkoa.. :D Ihan mielettömiä eroja just esim ompuissa. Joidenkin kilohinta n. 2,5 euroa ja sit niiden mitä mä ostan 0,95€.. JOs olen kaverin kanssa kauppareissulla alan heti motkottaa kilohinnoista, joita harva on sitä ennen edes viitsinyt vilkaista. Siis oikeesti?
      Miten se on edes mahdollista?

      Poista
  3. Minä jätin lihan pois ruokavaliosta lokakuun alussa, ja kyllä tuntui lompakossa! Positiivisesti siis. :) Mutta minä käytinkin aika kallista lihaa, koska menin eettisyys edellä. Mutta se on totta, että terveellinen ja puhdas ruoka maksaa paljon enemmän mitä nk. "perushöttö".
    Mä ajattelen asian niin, että mieluummin nautin elämästä ja syön hyvin (ja pitkällä tähtäimellä säästän, koska parempi ruoka pitää terveempänä!) kuin että tiputan ruokarahaa ja syön huonosti. Elämästä pitää myös nauttia, ja minä teen sen ruoan muodossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tässä nyt tuli sellanen olo, että siihen vois seuraavina kuukausina taa spanostaa. Itse välttelen eineksiä ja tykkään tehdä kaiken itse. Tulee luonnollisesti paljon halvemmaksikin. Ja olen huomannut että vähähiilarisella ruokavaliolla olen moninkertaisesti energisempi.

      Poista
  4. itsekin olen painiskellut tämän terveys/parempi ruoka vastaan raha. Toisaaltakoska minulla on vaan yksi terveys ja sairauksia on miljoona kannattaa sitä ainokaista kehoaan ja terveyttään vaalia. myös jaksaminen paranee kun pitää itsestään huolta ja saa enempi aikaan ja perhekin voi paremmin. Eli koitan ajatella että sijoitus omaan terveyteen on parasta =) etenkin kun olen perheen ainoa työssäkävijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olisi todellakin sijoitus! Nyt jo parin päivän jälkeen olo ihan mahtava! Ja kieltämättä ois kiva näyttää vähän hoikemmalta :)

      Poista
  5. Diggaatko aasialaisesta? aivan sika hyviä ruokia tulee kuin paistelee edullisia kasviksia öljyssä ja maustaa soija- ja kalakastikkeella. Kylkeen mitä vaan protskua (pähkinät, katkaravut, lihaa, kanaa) ja nuudelia tai riisiä. Ainut panostus on noi kastikkeet alkuun. Chilisoosia kans joukkoon. Tai se klassinen linssisoppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo diggaan! Täytyis vaan hankkia uus wokkipannu, ku entinen oli tosi huonokuntonen ja vein sen silti kirpparille parilla eurolla. Meni...
      Nyt mä oon pari päivää vetäny salaatteja joiss aon noin 7 ainesosaa ja itsetehty öljymaustekastike.

      Poista
  6. Sulle tulee extrahiilarit aamupuuron ompuista~ ;) pistä kookosöljyä teelusikallinen ni saat terveelliset aamurasvat ja ai että on nam ! <3 Kanelia ripaus sekaan jos maistuu kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Katselin sitä kookosöljyä jo Lidlissä. Vaatii hivenen harkinta-aikaa, mutta otan varmasti käyttöön jossain vaiheessa.

      Poista