Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mistä olen jäänyt paitsi?

Ylihuomenna perjantaina maksan visavelan 876€ pois puskurilla, jossa lojuu nyt 955€.
Odotan palkkapäivään asti siitä syystä, että kasvatan puskuria välittömästi palkkarahoilla.
Tai näin ainakin oli tarkoitus...

Sain viikonloppuna tästä velattomuus-asiasta jonkun paniikkihässäkän, jota on nyt puitu pari päivää.

Velattomuuden ollessa ihan tuossa kulman takana (ylihuomenna!!!) iski hämmennys siitä, että neljän ja puolen vuoden projekti häämöttää loppuaan.

Neljä ja puoli pitkää vuotta säästin raivoisasti aspia täyteen ja sen jälkeen maksoin pari vuotta keittämääni velkasoppaa.
Ja nyt molemmat ovat täynnä ja olen hämmentynyt.

Olen myös ihan mielettömän helpottunut ja onnellinen, siitä ei ole epäilystäkään, mutta aloin väkisinkin muistelemaan, mistä kaikesta olen luopunut näiden vuosien aikana projektia suorittaessani.

Ei sillä. Pihistelystä tuli vuosien varrella vahvasti mun juttu, jonka kaikki tiesi ja kohtaamani pilkkakin loppui aikanaan. Innostin itseasiassa monia alkamaan seuraamaan omaa talouttaan!
Piheilin asenteella ja pää pystyssä! :D

Luopumisia:

* Ruoka
 Säästin kaikessa.
En edes osaa kokata mitään makaronimössöä, hernesoppaa tai makkarakeittoa kummallisempaa. Kokkasin muutamillekin poikaystäväkandidaateille sellaista kuraa, että ihme että pysyivät niinkin kauan. :D

"Mitä väliä mille se maistuu, kunhan nälkä lähtee"

* Juoma
Säästin kaikessa.
Kun jossain pippaloissa toiset vertailivat uusia siideri tai olut merkkejä oli Donnalla joko Lidlin halvin perrytölkkikasa tai jopa limua ja viron vodkaa...
"Mitä väliä mille se maistuu, kun se menee kuitenkin kurkusta alas"

* Vapaus
En nähnyt kavereita juuri ollenkaan, koska olin joko töissä tai en voinut osallistua johonkin tapahtumaan tai reissuun, koska rahaa olisi mennyt liikaa.
Olipa kerran ajanjakso jolloin vaihdoin 2-3 kertaa kuukaudessa työkaverin kanssa aamuvuoron iltavuoroksi, koska tienasin siitä käteen 10€ lisää per vuoro...

* Omaisuus
Tasaisin väliajoin myin kirppiksellä kaiken mitä irti lähti, koska
"Mielummin rahat tilillä, kuin kirjat hyllyssä pölyyntymässä!"
Myin niin paljon lahjaksi saatuja asioita, että välillä oikein hävettää.
Kerran sain lahjaksi leffaliput., jotka myin ahneuksissani työkaverille.

*Tyylitaju
Vaatteet suurimmaksi osaksi kirppikseltä tai jopa saatuja.
Aina kriisi bilekuteista. Siksi ehkä viihdynkin mielummin pubeissa kuin clubeissa.
Hiukset aina itse värjätty JA leikattu.
Kengät aina kuluneet ja yleensä itsekorjatut.
Selässä veljen ostama ( vedenkestävä) reppu.
Omistan tasan kaksi laukkua...

* Vapaa-aika
En viettänyt lomaa neljään vuoteen.
En tänä päivänäkään tajua miten olen enää edes elossa...?
No ei sillä. Kivaa oli ja sain kakkosduunin työkavereista hyviä ystäviä ja hienon tarinan!

*Jaksaminen
Yhtenä työntäyteisenä kesänä tein 27 päivää putkeen töitä ja sen jälkeen päätin lähteä vähän viihteelle ja mut heitettiin tunnin sisällä ulos kahdesta kuppilasta. Syy: Nukahdin molempiin...
Kaikki sosiaalinen aktiivisuus piti aina hoitaa työvuorojen puitteissa, joten olin esimerkiksi tavattavissa tiistaiaamuna klo 11... (Hirveen monelle tosi hyvä aika. Tämä oli sarkasmia...)

* Harrastukset
Kuntosali on ainoa, mitä olen raaskinut maksamaan vuosien saatossa ja siitäkin pidin kerran säästösyistä vuoden paussin. Tosin silloin tuli käveltyä ihan mielettömästi ja laihduin kahdessa kuukaudessa 6 kiloa, joten oli siinäkin puolensa.
Virikeseteleitä/korttia en raaskinut myöskään pariin vuoteen lunastaa, joten niidenkään varjolla ei voinut mihinkään mennä.
Olen haaveillut aika-ajoin vaikka mistä (esim. ammunta, hiphoptanssi, aikido), mutta koin kaiken liian kalliiksi. Lisäksi miten olisin ehtinyt mihinkään kun olin aina töissä?

* Matkat
No onhan tässä 4,5 vuoden aikana reissattu Australiat, Amsterdamit, Kreikat, Kanariat ja sata kertaa Tallinnaan ja takaisin, joten mitä tässä nyt ruikuttamaan.
Mutta on monilta matkoilta on kieltäydyttykin! Turkille , Lontoolle ja jopa Las Vegasille (!) olen viitannut kintaalla säästöhankkeen takia.
Yleinen käsitys ilmeisesti on, että kun on (suurimman osan ajasta) villi sinkkukinkku, niin pitää mennä ja tulla ja matkustella, joten kutsuja, kehotuksia ja houkutuksia on ollut paljon.

* Terveys
 Silloin kun piti pihistellä ihan huolella, elin itsetehdyillä sämpylöillä ja makaronimössöllä. Lisäksi kasvikset ja vitamiinit oli hulluimpina vuosina monta kertaa liian kalliit, joten ei kato pystynyt...
Seuraus: Lihoin ja sain kaikenmaailman puutostiloja.
Kerran säästin ruuassa niin huolella, että pyörryin sen takia...

* Mielenterveys
Säästäminen oli mielettömän motivoivaa, mutta välillä myös järkyttävän masentavaa ja ahdistavaa.
Kituuttelin aina seuraavaan palkkapäivään ajatuksella sit-ku-sit-ku...
Ja sit ku se palkkapäivä saapui, kaikki alkoi alusta. Kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen.
Ei ihme, että välillä tuli tehtyä ihan hulluja kolmen tonnin ylilyöntejä kuten silmäleikkaus ja Australian matka.
Ajattelin myös usein, että "Sit ku mul on se asunto, sit ku velat on maksettu..."

No okei asuntoa ei vieläkään näy eikä kuulu, mutta aspissa taitaa olla jo liikaakin rahaa, jonka ylimenevän osuuden voin käyttää remonttiin ja jonka lisäksi saan kaupanteon yhteydessä ylimääräisen säästöpalkkion (1222€), jonka lisäksi saan muuttaessa takaisin takuuvuokran (1080€).

Lisäksi ylihuomenna olen VE-LA-TON...!?
Velkoja niinku Zeroeuroa!

Joten nytkö on se sitku-aika?
Mitähän se piti sisällään?
Olin niin tottunut tuohon säästöliekkiin, että tuo hämmentää nyt eniten.
En enää tiedä mitä normaali olotila pitää sisällään...
Tiedän silti, että taidan kaivata sitä tai ainakin siitä selvää ottamista.

Normaaliuskoe:

Nyt, ette tykkää tästä yhtään mutta...
Aion suorittaa empiirisen tutkimuksen ja käyttää rahaa kuukauden ajan kuten "normaali ihminen".
Tarkoittaa käytännössä sitä, että en laita kiinteiden kustannusten jälkeen mitään velkoihin (joita ei siis ole) tai puskuriin, johon kyllä pitäisi (koska supistunut velanmaksun takia olemattomiin), mutta toisaalta hädän tullen on luottokortissa 2500euroa limittiä.

Palkkakuitti ei ole vielä(kään) saapunut, mutta saan palkkaa maaliskuun aikana luultavasti 1870€ euroa sisältäen 10.3. palkan 1635 ja 24.3. bonusrahan 238.
(Helmikuu oli lyhyempi ja vaihdoin yhden työvuoron maaliskuulle, siksi palkka noin karsean pieni.)

Pakollisten menojen jälkeen käyttöön jää arviolta 890 euroa!?!?!

Puskuriin jää ihan pirun pieni summa 79 euroa.
Mutta syteen tai saveen. Julistan kokeen alkavaksi!
Mitä ne normaalit, huolettomat ihmiset sitten rahoillaan tekee?

*Käyn kavereiden kanssa leffassa, harrastuksissa ja ravintoloissa.
(Tajusin juuri, että Pivossa on ilmainen Cityshopperi!? Eli tarjouksia saa vaikka mistä!)

*Opettelen kokkaamaan (mielestäni) vähän fancympia ja terveellisiä ruokia.
(Löysin kirjakaupasta kiinnostavan keittokirjan, josta pummin kaverilta alennukset)

*Kokeilen uusia harrastuksia.
(Juuri tuli mahdollisuus osallistua pistooliammuntatunnille 45€)

*Kokeilen vaikka uusia siiderimakuja tai viinejä!
(Ei aina tarvitse kyykkiä siellä Alkon alahyllyllä...)

*En ota lisätyövuoroja

*Ostan kotiin kynttilöitä.
(En myynyt ihan kaikkia kynttiläkippoja veke)

*Jatkan treffeillä ramppaamista.
(Viime viikonlopun femmahaasteen hyväksyvä treffipoju halusi sittenkin nähdä vielä...?)

*Käyn vaateostoksilla.
(Joululahjaksi saatuja vaatekaupan lahjakortteja on vielä 40 euron arvosta)

Mikä on kokeen lopputulos?
Tulenko sitten onnelliseksi? 
Olenko sitten tyytyväinen? 
Jääkö rahaa yli ilman budjetointia?
Saanko tuhlauskrapulan? (No aivan varmasti...)
Tarvitsenko tätä? (Ehdottomasti!)
Keksinkö kokeen jälkeen uuden maaliviivan jota kohti kulkea? (I'm counting on it!)

Noniin.
Ylihuominen täältä tullaan.
Tulipa pitkä itkuvirsi...

28 kommenttia:

  1. Tiedän, että tästä tulee kritiikkiä.
    Itseänikin hirvittää!

    VastaaPoista
  2. Ei tuu kritiikkiä, vaikuttaa kivalta!! Pidä hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiekkö oli ihana nähdä tällainen kommentti ekana! :)

      Poista
  3. Onpa jotenkin kovin hämmentävää luettavaa!! :o

    En mä ole tajunnut, että sä olet kärsinyt säästäessäsi. :(

    Ihmettelen osittain sitä, miten voi kokea jäävänsä niin paljosta tärkeästä paitsi, jos kuitenkin on saanut nauttia niin paljon kaikesta; viittaan nyt siis eniten tuohon matkusteluun... Ja limu ja viron vodkakin kuulostaa ihan houkuttelevalta! :D

    Se taas, että olet tinkinyt terveydestäsi ja syönyt epäterveellisesti, on huolestuttavaa. Koitapa pitää siitä kiinni, että syöt terveellisesti, maksoi mitä maksoi. Eikä sen tarvi olla mitään kallista luksusta, mutta älä sentään niin huonosti syö, että lihot ja pyörryt!

    Myös liiallinen työnteko ja väsymys tosiaan voi olla hyvin epäterveellistä, että siinä mielessä ymmärrän nyt kyllä, että oot sä tainnut aikamoisia uhrauksia tehdä tän pihistelysi kanssa, mutta en ole vaan tajunnut sitä, kun esim. nuo kaikki matkat ja muut suuremmat ja pienemmät tuhlauspurskahtelut on vähän väliä ollut esillä.

    Mitä nyt sitten tulee tähän sun kuukauden "normaalikulutus"-kokeiluun, niin go for it! Kunhan et nyt sitten vain käytä sitä luottokortin limittiä kuin vain oikeassa tarpeessa... Ja ehdit oikein hyvin kerryttää sitä puskuria sitten taas keväällä!

    Ja ihanaa, suuret ennakko-onnittelut velattomuuden johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei mikään voi mennä tasaisesti joten matkanvarrella oli sekä mäkeä että kuoppaa. Ennen blogin aloittamista meni ihan miten sattuu, mutta sitten kun aloin kirjoittaa ylös matkaani niin aloin vähän normalisoitua. Mun mielestä olen elänyt aika rikasta elämää piheilyn aikanakin ja hyvä meno on aina vaikka seisois yhteispalvelupisteen jonossa :D Mutta kokeilen nyt voisiko se olla vielä parempaa kun ei tarvitse nipistellä koko ajan kaikesta. Uskon että lopputulos on että boogie on ihan yhtä hyvä kuin mitä se oli aiemminkin, mutta kokeillaan nyt vielä. Sen jälkeen suunnittelen normalisoituvani 500 euron kuukausibudjettiin, joka antaa mahdollisuuset elää hiukan leveämmin kuin ennen mutta jatkaa säästämistä yhtä lailla.
      Ja tiedän: Olen hiton ailahtelevainen!
      Onneksi tunnen itseni enkä ylläty enää mistään :D

      Poista
    2. Niin ja ei se suoranaista kurjuutta ja kärsimistä ollut. Vedin vaan säästöliekin useastikin niin hiton tiukalle, että aloin voida fyysisestikin jo pahoin. Mulla oli kamala pakkomielle saada kaikki hoidettua mahdollisimman nopeasti. Silloin se tuntui tärkeämmältä enkä nähnyt mitään pointtia missään edellä mainitussa.

      Poista
  4. Vau!! Onnittelut jo etukäteen tavoitteen saavuttamisesta! Tuollaisen piheilyn jälkeen olet kyllä ansainnut törsäilevämmän kuukauden! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jospa empiirisen tutkimukseni tulos olisikin, että ei hyvä boogie katso rahalla saatuja asioita, mutta josko löytyi muutama uusi kokemus ja vaikka harrastus tämän myötä! :)

      Poista
  5. Kannattaa vapautuneesti törsätä koko kuukausi. Velattomuus 4,5 vuoden uurastuksen jälkeen on kova suoritus. Onnea!

    VastaaPoista
  6. Hieno suoritus, onnea! Kannustan myös tasaisuuteen pyrkimisessä niin sitten säästäminen ei tunnu miltään kituuttamiselta. Etkä mielestäni ole niin paljosta paitsi jäänyt jos laskee yhteen kaikki tuona aikana tekemäsi matkat ja niiden kulut... Luulenpa että helposti muutama tonni on noihin kulunut =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en niin! Toi kohta: "Matkustelu" arvelutti vähän itseänikin, mut laitoin nyt kuitenkin.
      Tässä oli kiteytettynä tosiaan viimeiset 4,5 vuotta ja blogin aloituksen jälkeen homma pysyi edes jotenkin järkevästi hanskassa kun touhuista ja tempauksista piti tulla kertomaan tänne. Sitä alkoi itsekin miettiä, että jos ite lukisin tätä niin mitä mieltä olisin.

      Poista
  7. Suosittelen velattomuuden kunniaksi poksauttamaan pullon Proseccoa. Sinisessä pullossa ja hintaa Alkossa 12 euroa.

    Perässä tullaan. Perässä tullaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui 12 euroa! Tuntuu ihan huisin kalliilta! :D
      Tieks 8 euroa oli alkon pulloissa aina mun kipuraja.

      Poista
    2. Mutta käyn tsekkaamassa sen heti perjantaina! :D

      Poista
    3. :) :) :)
      Perässä tullaan, perässä tullaan. Sinne Alkoon! XP

      Poista
    4. Joo! Elämä risaseks! Perjantai kuitenkin!
      Empiriinen tutkimus alkakoon!

      Poista
  8. JEEEEEEEEE!!!!! Oon onnellinen sun puolesta :) Yks iso etappi saavutettu. Toivottavasti jatkat kummiskin blogiin kirjoittelua. Kohta oot joku miljonääri kumminki ku keksit seuraavan tavoittees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Enhän mä pärjää ilman blogia. Suurimmat ylilyönnit tosta yllämainitusta kurjuudesta tapahtui ennen blogin aloitusta. Sitten aloin rauhoittumaan, kun piti kertoa prosessin etenemisestä teille.

      Kyllä huhtikuun palkkapäivänä on jo uusi proggis tiedossa! ;)

      Poista
  9. Onnea velattomuuteen (ennen asunnon ostoa)! Normaali ihmisen kulutus, vai "normaali". Suomalaiset tuppaa tuhlaamaan palkan sen saatuaan, en kyllä itse miellä sitä normaaliksi, vaan typeryydeksi, ei lannata kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä mäki miellän :D
      Tässä nyt tutkitaan, että tuntuuko se nyt sitten jotenkin paremmalta. Veikkaan, että ei juurikaan tunnu eikä siinä koe juurikaan onnistumisen tunnetta.

      Ajattelin ja puhuin tästä niin pitkään, että hoidetaan tämä empiirinen tutkimus nyt alta pois, ettei jää sitten kalvamaan ja päästään eteenpäin. :)

      Poista
    2. Niin ja tuo tuleva asuntolaina! Kun mulla oli velkaa pahimmillaan 8300 euroa ja olin superahdistunut ja mietin miten tulen kestämään asuntolainan painon. Mutta nyt miellän sen enemmänkin niin, että siinä kerrytetään omaisuutta eikä niinkään makseta velkaa.
      (Ainakin toetaa hän huolettomasti nyt)
      Katsotaan mikä paniikkihäiriö siitäkin sitten taas syntyy :D

      Poista
  10. Onnittelut etapista. Uskon, että saat käytettyä tuosta sinun 890 euron rahasta vain osan. Esim 500 euroa, mutta joudut oikein tekemään töitä, että saat sen kulumaan. Lisäksi uskon että sinulle tulee senkin rahan kulutuksesta paha mieli (kuun lopussa mietit että mitä olet saanut tuolla rahalla ja huomaat että et oikeastaan mitään, mutta 500 e on mennyt). Sitten ehkä alat ajatella asiaa toisin päin. Miksi haluat kuluttaa kuukaudessa 890 euroa, jos voit elää ilman tuota palkanosa. Elät elämää tällä nykyisellä kulutustasolla, mutta siihen riittää sinulle puolen kuukauden palkka. Haluatko kenties ostaa vapaa-aikaa, käyt töissä vain 2 viikkoa kuukaudesta... Muun ajan saat vaan olla, tehdä ihan mitä haluat.

    Tai

    Vaihtoehtoisesti alat kehittää ajatusta että säästät tuon 890 e kk (pyöritän sen 1000 euroon). Saat vuodessa säästöön 12000 euroa. Sijoitat kuukausittain tuon rahan esim laskennallisesti 6% tuotolla. Sinulla on korkoa korolle ilmiön ansioista 12 vuodessa 208000 euroa.

    Olet ehkä päätynyt että tällä kulutustasolla mikä sinulla on, elät ihan ok elämää 1000 euron kuukausi tuloilla. Tarvitset siis 12000 euroa vuodessa tuloja niin olet tyytyväinen. Jos sinulla on sijoitusten tuotto 6% niin sinulla pitäisi olla pääomaa 200000 (12000 x 100% /6%).

    Eli 12 vuotta ja olisit täysin vapaa päivätöissä, voisit elää pelkällä pääoman tuotolla (tällaista elämää mitä olet nyt elänyt pihinä).

    Ainakin tähän suuntaan voit olla menossa. Minulla kuvio meni jotenkin noin. Ja on ollut kannattava kuvio. Suosittelen ainakin tutustumaan kuvioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Seuraava askel on sijoittaminen. Tässä on alkanut kehkeytyä ajatus siitä, että jos 55-vuotiaana olisin taloudellisesti riippumaton. Kesti kauna tottua siihenkin ajatukseen, että en asunnon oston jälkeen alakaan raivoistasti maksaa asuntovelkaa veke vaan sijoitan ylimääräiset rahat korkeakorkoisempiinn kohteisiin (siis jos osaan).
      Ensi kuussa avaan Nordnetin... :O
      Ja mäkin toivon, että tuosta jättikäyttörahasta jää jotakin!

      Poista
  11. Nyt on pakko kommentoida. Blogiasi olen jo seurannut pitkään mutta kommentoin ensimmäistä kertaa vaikka olen sitä useasti ajatellut... hieno että pitkä matka on nyt päättymässä. Velattomuus on uusi asia ja nyt uuden edessä olet selvästi hieman hämmentynytkin. Väkisinkin olen huomennut että olet aika ääripäiden ihminen. Välillä siis pihistellään omasta hyvinvoinnista välittämättä ja välillä taas tuhlataan kuin huomista ei olisikaan. Hyvää varmasti tekee nyt nauttia koko palkkasi haluamallasi tavalla. Ostoskrapula/tuhlauskrapula varmasti myös iskee tulevan kuukauden aikana. Ehdottaisin myös että jottet sortuisi suuriin ylilyönteihin tulevan kuukauden aikana niin laskisit visa korttisi luottorajaa 500€. Toivoisin että oppinut elämään nyt "tasaisemmin" taloudellisesti. Eli saisit ostaa ja kuluttaa enemmän kuin aikaisemmin, kieltäytyä niin suuresta työmäärästä mutta myös saada joka kuukausi vähän säästöönkin. Hieno saavutus ja itsekin muistan että kun velat on maksettu on olo helposti hieman "tyhjä". Mielelläni seuraan matkaasi tästäkin eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kommentoit! Mä olen niiiiiin ääripäiden ihminen, että olen jo tottunut omiin tempauksiini :D ja lisätään siihen vielä jäätävä jääräpäisyys, niin jumankekka..
      Oli tosi kummallista, että näin hienosta asiasta kuin velattomuus tuli niin tyhjä olo, mutta tänään kun se sitten tapahtui, mua hymyilyttää koko ajan.
      Aion nostaa käyttörahan määrää 500 euroon/kk ensi kuusta lähtien ja puskuri kerätään uuteen komeuteen. Sitten alkaakin Nordnetillä leikkiminen ja sijoituskokeilut. Hui!
      Tarvitsen seuraavan maaliviivan jota kohti kulkea. Lisäksi yritän kovasti, ettei kymppitonnin haaste kärsi tästä tämän kuun tempauksesta vaikka hidastaakin nyt tahtia.

      Poista
  12. Mahtijuttu, että velattomuus on käsillä! Ja mun mielestä hyvä juttu, että elät kuukauden kuin normi-ihmiset. Minulla kävisi niin, että nauttisin muutaman kerran kalliimmista huvituksista tai ostoksista, sen jälkeen kaikki tuntuisi jo liian yltäkylläiseltä ja palaisin säästämään.

    VastaaPoista
  13. Puudeli salutes you! Hieno homma!
    Mä en övereilisi-> 890 euroa on paljon. Aloita pienistä summista itseesi. 2500 Luottoraja on tarkoitus pitää käyttämättömänä!

    Huomenna on suuri päivä!

    VastaaPoista