Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Iloinen laskuvirhe

Intoillessani kaikkien aikojen palkkapäivän jättisummista, unohdin ylimielisesti, että puskurissahan oli jo rahaa.

Pienellä, hennolla ja ujolla PaD-menetelmällä toukokuussa kerätty 28,67 euroa.

No okei. Palkkiksen jälkeen eli tämän palkkakauden aikana olen siirtänyt puskuriin niin ikään PaDia käyttäen 37 senttiä, mutta koska summa on noin turhan piskuinen, niin antaa nyt lukeutua samaan satsiin.

Eli puskurissani on tällä hetkellä tarkalleen 681,67 euroa.
Kolmen tonnin potista puuttuu siis 2318,33 euroa.

Veikkaan, että tällä palkkakaudella saan kerättyä ainakin tuon 18,33 euroa.

Heinäkuun palkkapäivänä puskuriin siirtyy näillä laskelmilla 208 euroa.
Ilman PaD-olettamusta yhteissumma olisi 889 euroa.
(Ellei kesälomamopo siis karkaa käsistä...)

Kvartaalikahveilla uhoamastani tonnista puuttuisi siis vielä 111 euroa.
PaDilla saan vuorenvarmasti kerättyä ainakin tuon 11 euroa, mutta mistäs satanen vielä revittäis?
Heinäkuun palkkapäivä osuu vielä kesäloman vikan viikon alkuun, joten budjetoin heinäkuun palkkakauden käyttörahaksi 700 euroa.
Jos siitä pystyisi pihistelemään satkun säästöön...Hmm.

Huom. Tästä kesäkuun budjetista en edes yritä tuota temppua tehdä.
Tämän palkkakauden lopulle osuu se Amsterdamin reissu ja keskityn nyt niukkailemaan kaikki liikenevät kesälomafyrkat sinne.

Säätöpossusiirrotkin ovat taas aktivoituneet, kun tilillä on enemmän rahaa kuin 50 euroa.
Asetin siis aiemmin siirtoihin turvarajan 50 euroa.
Eli jos tilillä on vähemmän kuin tuo, jokaisesta korttimaksuista ei siirrettä puskuritilille euroa.

Asiaa tosin saattaa vaikeuttaa se, että siirsin 400 euroa S-tilille ja aionkin maksaa S-ryhmän liikkeissä koko kesän ajan ostokseni maksutapaedulla.

Kaikki hyöty kehiin!

P.S. Sangen hyödyllistä siirtää melkein puolet käyttövaroista toisen pankin tilille, koska sitten voi iloisesti unohtaa sen ja nauttia pienestä paskahalvauksesta, kun menotonnista roikkuukin palkkapäiväviikonlopun jälkeen tilillä enää nelosella alkava summa... :D
Ei tee mieli käyttää rahaa ei.

5 kommenttia:

  1. Pohdin tuossa, että onkohan nuo säästöpossut jne tehty vastaiskuksi s-pankin bonuksille.
    S-ryhmästähän saa "omat rahat" takaisin sitten seuraavassa kuussa, joten muiden pankkien nämä siirtosysteemit toimii vastaavalla tavalla, paitsi sen rahan saa heti eikä seuraavassa kuussa (tai ylijäämänpalautuksena seuraavana vuonna).

    Meillä on käytössä S-tili ruokaostoksiin ja polttoaineeseen ja sieltä kertyvä bonus menee suoraan rahastoon toistaiseksi.

    Mutta siis - hyvässä vauhdissa puskurin kertyminen!
    Minulla puskurin kerrytys alkaa taas heinäkuussa, kun saan ASP-tilille laitettua tämän kuun aikana jonkinlaisen summan sivuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii tai oikeastaan tuo on ns. "huomaamatonta pakkosäästämistä, koska säästöön menevä raha on omaani.
      S-bonukset sen sijaan miellän enemmän palkkioksi S-ryhmän toimipisteiden käyttämisestä. Tai voihan sen luonnehtia jopa kanta-asiakasalennukseksikin.

      OP maksaa sen lisäksi myös kuukausittain bonuksia. Tosin niitä voi käyttää vain OP:n omiin palvelu-, tilinhoito-, lainanhoito- tai vakuutusmaksuihin. Eikä käyttäkohdetta voi edes itse päättää, vaan pankki nyt on suuressa viisaudessaan päättänyt, että joka kuukausi se maksaa bonareillani asuntolainan lainanhoitokolun 3,4€/kk ja osan vakuutusmaksusta (45euroa). Vakuutusmaksun bonarialennus vaihtelee kuukausittain välillä rajustikin... Ei mitään hajua miksi.

      S-bonukset ovat olleet niiiiin pieniä viime aikoina, etten ole enää viitsinyt edes noteerata niitä. Sen takia sen kerran kun S-kaupoissa asioin, yritän saada kaiken hyödyn maksutapaedulla, jotta tulisi edes joku roponen bonareita Olen siirtynyt aika railakkaasti Lidlin asiakkaaksi.

      Oih! ASP-tilin karttuminen oli sellaista onnistuminen tunteiden jatkumoa, että välillä on ihan ikävä sitä aikaa!
      Tsemppiä!

      Poista
  2. Tuo turvaraja kuulostaakin hyvältä systeemiltä säästöpossusiirroissa, pitääpä itsekin perehtyä. Onko sinun possu op:n vai nordean vai ei kummankaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possu on OP:n ja sitä varten pitää avata säästölipas-niminen tavoitesäästötili. Tilin avaaminen on ihan maksutonta ja (valitettavasti) sieltä nostaminenkin täysin rajoituksetonta ja ilmaista.

      Poista