Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ja tili miinuksella...

Välinpitämättömyys ja ylimielisyys kostautui.

Koska viettää kaikki viikonloput nykyään töissä, syntyy illuusio ettei muka pääse tuhlaamaankaan.
WRONG!

Ja kun Pivokin päivittyy nykyään aivan käsittämättömän hitaasti, en enää pysynyt yhtään kärryillä tilin saldosta. Ei kiinnostanut säästää saati katsoa kuitteja. Teen yleensä esimerkiksi aina töihin salaatin halvimman kaavan mukaan omatekoisella öljymaustekastikkeella, mutta nyt olen kolmen viikon aikana hakenut ainakin 8 kertaa valmissalaatin.
Syy: Aina töissä, niin ei muka ehdi kauppaan.
(Varsinkaan siihen, joka on työpaikan vieressä auki 24/7. Eli seliseli..)

Olen vain ollut niin väsynyt etten ole viitsinyt.
Roudasin myös parin piiiitkään 9-10 tuntisen työpäivän jälkeen yhden jos toisenkin sidukan työmatkalta himaan...

Kesälomaan 2,5 viikkoa.

Toivottavasti myös viime viikolla alkanut tupakastavierottautuminen ja terveyskampanja jeesaavat tähän ongelmaan. Terveyskampanjaan eli vitamiineihin , omegoihin ja nikotiinipurkkaan meni muuten yhteensä ainakin 30 euroa.

Olen käynyt viimeisten kolmen viikon aikana tasan yhden kerran rilluttelemassa (juhannusperjantai) ja se menikin sitten tilitapahtumien perusteella aika villisti.
Kävin muiden mökittömien juhannushylkiöiden kanssa Helsingin keskustassa törsäämässä :O
No kerrankos sitä.. Mutta koska vastoin yleistä käytäntöäni vingutin vain korttia, sain illan tuhlumäärän vasta tänään selville ja pelkään, että se kasvaa edelleeen vaikkakin kyllä tuossa näyttäisi olevan kivassa veloitusrivissä kaikki ne paikat joissa käytiin ja viimeisenä tietysti mäkkäri.. Nii just.
Illan yhteenveto (tähän asti) noin satanen...
No lainasin kaverille parikymppiä joten sieltä pitäisi pian tulla tilisiirto.

Tili oli tänään iltapäivällä miinuksella noin 19 euroa. Ihan supernoloa. Siirsin puskurista 85 euroa käyttöön. kattamaan vahingot ja kokeiluksi josko niillä eläisi palkkapäivään (8.7.) asti. Puskuriin jäi nyt 1050€.

Tietokoneen myynnin yhteydessähän siirsin Aspiin käyttörahoista ylimääräisen 50 euroa, mutta ei mulla näin huonosti olisi senkään takia pitänyt mennä.

Tässä on taas ollut hieman motivaatio hukassa, kun lainatarjous lähetettiin. Tuntuu että ASP-projekti on tullut päätökseen, mitä se ei edes ole! Rahaa tarvitaan koko ajan varmuuden vuoksi lisää. Sen lisäksi puskuri pitäisi olla väh kaksi tonnia. Täytyy keksiä pian seuraava konkreettinen taloudellinen tavoite, jonka varmaan saan 6.7. kun pankista soitetaan lainaneuvotteluasiaa.


6 kommenttia:

  1. itsekin huomaan että mitä enemmän tekee töitä sen enemmän kulut räjähtää kun ei ehdi kauppaan niin ostetaan pikaruokaa, ja kun sinne kauppaan ehtii ostetaan mitä sattuu kun ei kerkee tekee kauppalistaa. Ja koska on väsyny ostaa sitö lohtumättöä palkinnoksi siitä että on painanu töitä. sitten haluaa tietenkin mennä kun kerrankin on kotona lasten kanssa kahville tai johonkin käymää ja siin se ylimääräsen rahan ja enemmänkin sit tuhlaa =D

    VastaaPoista
  2. Minun kuntokuuri on tauolla. Nilkka kipeänä ja en pysty juoksemaan. Ainoa liikunta mikä on kivaa. Kyllä tämä elämä on noloa, mutta onneksi naurattaa. Kiloja kuntokuuria aikana on tullut 0,4 kg (tavoite oli tiputtaa kiloja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sen liikunnan aina tartte pelkästään kivaa olla? ;) Kipeällä nilkalla voi tehdä hyvin yhden jalan kyykkyjä, punnerruksia, vatsa & selkälihasliikkeitä ja yleensäkkin yläkroppaa. Ja salille jos menee niin kyllä ne reidenojennuksetkin pitäs onnistua. ja ainahan sen ajan voi käyttää kehonhuoltoon eli venyttelyihin, putkirullaukseen, yms toimintakykyä parantavaan :)

      Poista
  3. Tämän viikonlopputyörupeaman aikana mun piti laihtua ainakin neljä kiloa, mutta hiljasta on. Juhannuksen jälkeen näytti vaaka niin pahalta etten edes kehtaa kertoa, mutta nyt on ryhdistäydytty ja palattu salille, kun se kerran on maksettu! Huomenna tehdään takuuvarmasti oma salaattimössö vaikka ennen kuutta dösä lähteekin. Ja tämän tekstin jälkeen koin taas kiukustumisen omaan saamattomuuteeni ja nyt perkele täältä noustaan taas ihan tuhannen äkkiä! :D

    VastaaPoista
  4. Kannattaa varmaan olla tarkkana tilin ylitysten kanssa näin laina-asian vireillä ollessa. Pankilla voi sun riskiprofiili muuttua ja nostavat marginaalia. Muutaman euron ylityksestä tulee tällöin kallis lasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin ihan samaa. Pari kertaa on mennyt parilla eurolla yli pariksi tunniksi ennenkuin olen ehtinyt siirtää lisää ja olin ihan hysteerinen siitä jo aiemmin. Luin joskus keskusteluja, jossa se oli vaikuttanut lainansaantiin. Kyselyideni perusteella se ei kuulemma haittaa kun siitä ei ole ehtinyt mennyt vielä jotain hälytystä järjestelmään, mutta mene ja tiedä. Lisään tämänkin kysymyslistaani kun soittavat ensi viikolla.

      Poista