Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

maanantai 19. helmikuuta 2018

Voisi mennä huonomminkin

Rahaa nielevästä ranttaliviikonlopusta selvitty!

Vaateostoksilta vältyttiin, kun vedin syvään henkeä ja tutkin vaatekaappejani ajatuksella ja löysinkin ihan ookoo kuteet, joilla kehtasi lähteä juhlahumuun.

Olin siis juhlissa äijäni avecina ja tapasin ensimmäistä kertaa joitakin hänen kavereistaan, niin pitihän sitä (edes yrittää) tehdä vaikutus.

Omat rahani-blogin kirjoittaja kauhisteli juhliin varaamani budjetin määrää, joten avataan sitä hieman:

Budjettiin sisältyi alunperin meikki ammattilaisella, lahja, taksimatkat, ruokailu, juomat ja seuraavan päivän darramätöt.

Koska lahja hyvin smoothisti ukon toimesta ilmaiseksi ja ruokailun skippasimme saapumalla paikalle "myöhemmässä aallossa" ja yhden taksimatkan saimme maksettua puoliksi toisen pariskunnan kanssa ei rahaa päässyt tuhlaantumaan niinkään paljon kuin alunperin piti.

Käytin sekä korttia että käteistä, joten nyt tulee vain arvio joka on noin 110 euroa.

Onhan se paljon sekin, mutta pelkät meikit, taksit ja mätöt verotti pussiani jo 70 eurolla, joten melko kiltisti sitä on kuitenkin oltu. Kai... :D

Jokatapauksessa tällä hetkellä käyttörahaa on jäljellä 243 euroa.
Palkkapäivään jäljellä 19 päivää eli 2,5 viikkoa.
Olen ilmeisesti sitten kuitenkin vielä arvioidussa tahdissa! O_O

Ja kirsikkana kakun päällä:

Maailmalla lainassa olevasta puskurista palautui tililleni ensimmäinen erä: 150 euroa!!!!

Ja vielä!

Nordnet on tällä hetkellä plussalla 18 euroa.
Paitsi että jollain täällä on taas ihan järisyttäviä ongelmia ymmärtää Nordnetin käyttöä, joten siitä on tulossa ihan oma ruikutuksensa ja avunhuuto tuossa myöhemmin.

Mitä Visakisaan tulee...

Vanha Kehno listasi juuri välierän tilannekatsauksen ja ennusti, että viimeistään huhtikuun palkasta saadaan maksettua molemmat tämäkin haaste pois.
No tota... ei välttämättä tässä osoitteessa...

Tein jotain pöyristyttävän laiskaa ja luovuin tämän päivän työvuorosta, jotta sain 6 (kuuden!) päivän vapaat.
Maaliskuun palkasta oli tulossa muutenkin jo järisyttävän kehno ja nyt se tulee olemaan vieläkin paskempi.
On vielä toivoa saada asiaan parannusta, mikäli saan itseäni niskasta kiinni ja lopetan tämän laiskamatoelämäni. Mutta kun vapaat maistuvat juuri nyt niin makealta.

Eli let's see.

4 kommenttia:

  1. Huh huh, taidokkaan edullisesti juhlittu Femmis :)
    Tunnustan että itselläni oli "pikkuinen" ylimääräinen meno kuukausi sitten... ajoin ylinopeutta täysin vahingossa ja sain 200e sakot. Ja siinä laihdutushaasteessakaan en ole pysynyt :) Että ei sitä täydellisiä olla täälläkään , heh heh :)

    VastaaPoista
  2. Mutta oliko ammattimeikkaus välttämätöntä ennen pippaloita? Eikö niitä meikkejä voi naamaan ihan itsekin sutia :D

    VastaaPoista
  3. Vapaa-ajasta kannattaa aina maksaa pikkasen jos siltä tuntuu, vaikka se tarkottaskin hidasteita joidenkin muiden tavotteiden saavuttamiseen. Omaa aikaa ja sitä tilaa rentoutumiseen ei ole koskaan liikaa! Kunhan ei jää tavaksi ennen kuin on velat hoidettu alta pois ;)

    Ilmeisesti juhlat oli hyvät kun aamun krapulamätöillekin oli tarvetta, joten eiköhän se operaatio Visakin sieltä palaa raiteilleen nyt kun pääkoppaa on sopivasti tuuletettu :)

    VastaaPoista
  4. Käytin koko eilisen lauantain ja vielä pari tuntia tästä sunnuntai-päivästäkin ja kahlasin koko blogin läpi! Koukuttavaa luettavaa. :D Jään ehdottomasti seuraamaan!

    VastaaPoista