Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Cheat weekendin jälkeen

Irtiotto ja herkkuviikonloppu hoidettu ja sen jälkeiset morkkikset ja häpeät kärsitty.

Lujaa meni ja ahdistus katosi, mutta en muistanut, että tällaisen riehumisen jälkeen pitää kärsiä hetki "kalpeena hiljaa" ja pelätä maailmaa.

No mutta se on nyt hoidettu ja voidaan taas keskittyä olennaiseen:

Rikastumiseen ja painonpudotukseen!

Morkkiksetkin tuli oikeastaan ihan syyttä suotta, koska rahaa kului koko viikonlopun aikana vain noin 65 euroa sisältäen kauppareissun ja pizzatilauksen, jonka senkin tein oman mainokseni kautta ja sain siitäkin provikat. Ja mikä tärkeintä kivaa oli ja nyt pysyy tyttö taas rentona seuraavan kolmen viikon treenirupeaman.

Painonpudotuksen kannalta taas en usko myöskään tehneeni kamalaa vahinkoa kun en sitten ensin hirveästi muistanut syödä ja sitten tuli tilanne ettei oikein pystynyt syömään if you know what I mean...
Joten kun tämä turvotus tästä ruhosta poistuu niin jälleen lähdetään uuteen nousuun!
Tai siis laskuun...

Palkkapäivään 10 päivää
Rahaa jäljellä n. 90 euroa
Tekee 9€ per päivä
Eihän täs ole mitään hätää!

Tänään on vapaapäivä joten suunnittelin tunnin kävelylenkin, jolle yhdistän Lidl-reissun.
Halvat salaattitarvikkeet täältä tullaan!
Muutin puolet viikon treenihuhkinnastani aerobiseksi, joten painon pitäisi alkaa tippua nyt nopeammin, jolla vältetään sitten myös tällaiset tyttömäiset ylilyönnit ja kilarit.
Otin myös käyttöön mittanauhan, jotta pysyn paremmin kartalla ja koen projektin edistyvän.
Eilen jo juoksin matolla tunnin ja se oli pitkästä aikaa sikakivaa!

Odotan jännityksellä helmikuun palkkanauhaa, koska nyt on käytössä uusi veroprosentti, jonka pitäisi nostaa nettopalkkaa "huimasti".

Tarkat budjetit on tehty valmiiksi. Raha vois alkaa liikkumaan jo tännepäin!
Helmikuu on onneksi lyhyenläntä eikä mitään Mallimaailman veroisia ylläreitä ole mahdollista ilmestyä, mutta jätän nyt kuitenkin varmuuden vuoksi sen 400 käyttörahaksi, mutta pyritään siihen että siitä jää ylijäämää, joka tungetaan visaan.

Voi Visa-darling! Melkein unohdin sinut jo tässä kunto-operaatiossani, mutta ei hätää!
Olet taas ajatuksissani ja jatkan tuhoamistasi hetijustnyteilen.
Tänään meinaa alkaa suursiivous ja nettikirppari saa taas sisältöä,katsotaan jos pääsisi taas tekemään hurjia bisneksiä.

Siivousvillitykseni voi estää ainoastaan se, että töistä soitetaan että tulisko se tytteli tänne illaksi, joka tietenkin tietäisi myös lisäfyrkkaa eikä olisi pahitteeksi. We'll see.

Olen taas niin täynnä intoa, että kaipa tuo "Cheat weekend" oli sittenkin ihan tarpeellinen tapaus.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Irtioton tarpeessa

En ole ollut äänessä melkein viikkoon, koska ei ole tapahtunut yhtään mitään.
Ei ole mitään kerrottavaa...
Rahaa on kulunut edellisen tiedotteen jälkeen alle kymppi (ainoastaan dieettisafkaan ja keittiön hehkulamppun).
Elämässäni ei tapahdu mitään muuta kuin töitä ja kuntosalia.
Netflixistäkin tuijotan jo kertaalleen läpikatsottua sarjaa..
Hei nytnytnyt...

Hyvin epädonnamaista A.K.A. TYLSÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!

Ja sitten alkoikin hermostuttaa, ahdistaa ja jopa masentaa :O
En ole käynyt vaa'alla pariin viikkoon ja sekin hermostuttaa.
Hermostuttaa myös se, että elämä lipuu ohi meitsin huhkiessa salilla ja pelkään erakoituvani.
Päivät muistuttavat toisiaan ja noudattavat täysin samaa kaavaa. 
Viime viikon kohokohta oli kun huipentelin ja ostin vadelmia aamupuuroon.. (Kamoon!?)

Tarvitsen irtiottoa.

Ensi viikonloppuna oli tulossa suunniteltu herkkupäivä ja koska pääni ei selvästi kestä näin pitkää antisosiaalisuutta, päätin radikaalisti muuttaa karkinmussutuksen siiderinhuuruiseksi karaokeillaksi.
Eli tukka auki ja baanalle!
En tarvitse rymyiltaa varten kuin noin 50-60 euroa.
Sillä saa jo hyvän hulinan ja darrapäivän ranskalaisetkin!
Vaikkakin luulenkin, että jatkan pokkana dieettiä kunhan rehellisestä krapulastani selviän.

Tässä on nyt treenattu 3,5 viikkoa niin säntillisesti, että yksi rimpsareissu ei sitä pilaa.
Se suorastaan edesauttaa, koska tällä menolla tulen hulluksi parissa viikossa.

Rahaakin on vielä jäjellä yli 160 euroa.
Palkkapäivään 16 päivään.
Tekee yli kympin päivässä.
Kaapit ovat täynnä terveyspöperöitä ja vihreää teetä.

Vähän korpee, kun visantuhoamisvimman aiheuttama myyntivillitys tyssäsi kuin seinään, mutta olen ollut viimeiset viikot kuin robotti, joka suorittaa ennaltamäärättyjä ohjeita päivästä toiseen. Buu!

Rahaa on tulossa helmikuun palkkapäivänä noin 2060 euroa. Ehkä jopa vielä enemmän, koska yhden päivän ehtisi vielä paiskia ylimääräisiä töitä ennenkuin kuu loppuu.

Palkasta menee paljon ylimääräisiä maksuja matkakassaan, sähkölaskuun, laivareissuun yms. yms. mutta visa on saamassa ainakin 125 euron lyhennyksen.
Jätän käyttörahaksi varmuuden vuoksi sittenkin sen 400 euroa, koska tammikuun säästöliekki oli uhkasi olla aivan katastrofi ja nosti osaltaan pulssia ihan turhaan.

Eli nyt urheiluhullumme hikoilee vielä seuraavat neljä päivää salilla ja sitten riekkuu ja riehuu itsensä rennommaksi, jotta jaksaa jatkaa taas.

Perjantaina (vaakapäivänä) selviää mitä painonpudotukselle kuuluu.
Olen kyllä pienentynyt aikalailla.
Jännittää ihan simona...

Zeeeeennnnnnn......

torstai 19. tammikuuta 2017

Plusmiinusnolla

No nyt on tullut sitä ja tätä ja tota.

Ylimääräiset tulot:

Olen tehnyt ihan mielettömästi ylimääräisiä työtunteja ja kasvattanut helmikuun palkkaa parilla sadalla eurolla.
Rahaa on tulossa taas yli kaksi tonnia!
Alkoi korpeamaan tammikuun alun laiskottelu.

Viisi päivää palkatonta lomaa söi tulevaa palkkanauhaa ihan huolella.
Joten korjaustyöt hoidettu.
Kyttään vielä yhdelle päivälle työkeikkaa ja ylimielisesti torjuin mielestäni liian lyhyen työvuoron ja jäin ahneena odottamaan vielä pidempää, joten kun tämä menee sivu suun eikä toista tulekaan, on se mielestäni itselleni ihan oikein ja tuolla summalla sitten mennään.

Veroprosenttini laski ja vuoden tulorajakin oli määritelty tänä vuonna niin lähelle oikeaa, etten lähtenyt muuttamaan sitä. Joulukuussa saattaa mennä ihan snadisti yli, mutta nyt puhutaan niin vähästä, ettei tilanne aiheuta toimenpiteitä. Eli palkkaa jää käteen vieläkin enemmän! Karkeloin!

Ylimääräiset menot:

Just kun päätin alkaa laittaa  sähkölaskua varten rahaa syrjään 25 euroa kuussa, tuli toinen sähkölasku 26 euroa. Eräpäivä helmikuun palkkapäivä.
No aha. Aloitetaan syrjäänlaittaminen sitten maaliskuussa.

Passirahat (70€) menivät Mallimaailman valokuviin, joten passinhankinta on budjetoitu uudestaan helmikuulle.

Matkakassaan menee myös ihan huima siivu (400€) koska varaus tehdään tässä ihan piakkoin ja valmistaudun myös siihen, jos maalis-huhtikuussa käy sama työtuntienvähennys-katastrofi, kuin viime vuonna, eikä rahaa jää mihinkään. Vielä ei ole ainakaan ole myrksynmerkkejä nähtävissä.

Kuulin, että työeläkemaksut nousevat, mutta en ole vielä ottanut millään lailla selvää kuinka paljon.
Kollega epäili, että laskeva veroprosentti ja nousevat TELlit sulkevat toisensa pois, mutta olen optimistinen, enkä suostu uskomaan. Ainakaan vielä!

Käly tarvitsi irtiottoa lapsiperheen arjesta ja pyysi mukaan Tukholman risteilylle helmikuun puolessavälissä. Broidi jäisi lapsenvahdiksi ja me tytöt mentäisi vähän rentoutumaan.
Tottakai suostuin. Hytin sai tarjoushintaan ja koska risteily sattuu laihdutuskuurini herkkupäivälle, varattiin kaikenmaailman buffetit mukaan.
Yhteishinta 89 euroa, jonka maksan niinikään helmikuun palkasta.
Elättelen toivoa, että saan vielä yhden niin rahakkaan työvuoron, jolla kuittaan tuon risteilymaksun.

Että semmosta.

Tilannekatsaus nyt:

Otin passirahat käyttöön ja ostin loppuviikon safkat ja uuden hiusväripurkin, koska itsepäinen blondaus puski punaruskean läpi tehden kuontalostani kahdessa viikossa pinkinharmaan...

Eli rahaa on nyt jäljellä 170 euroa. (Edellisessä postauksessa ei ollut vielä passirahat mukana)
Palkkapäivään 22 päivää.
Ei tee edes kymppiä per päivä.
Joudunko kajoamaan puskuriin?
Jos joudun, maksan sen takaisin helmikuussa, sillä ylimääräisellä rahalla, minkä aion vielä hankkia.
Ainakaan kaupassa ei tarvitse käydä ennen ensi viikkoa.
Pakastimessakin on nykyään vaikka mitä!

P.S. Jälleen yksi kaveri löysi itselleen asunnon ja neuvottelee juuri lainasta.
Turhauttaa vähän. Tutkin Etuovi.comia jokaikinen päivä. Pöh.
Toitotan kohta Facebookissa: "Moi! Myykää mulle asunto."

maanantai 16. tammikuuta 2017

Turhamaisuus tuhosi budjetin

Tilanne

Palkkapäivästä on 6 päivää ja tuhlasin viikonloppuna 138 euroa budjetoimattomiin menoihin.
Budjetti on pilalla. Rahaa on jäljellä n. 175 euroa.
Enkä ollut edes rimpsalla, vaan vietin tämänkin viikonlopun töissä ja salilla.
Mitä hittoa nyt?

Syy 1.

Sain puhelun Mallimaailmasta. Ajattelin ensin, että nyt niillä on väärä numero, mutta sitten selvisikin, että lafka soittaa satunnaisesti pk-seutulaisille naisille ja kutsuu ilmaiseen meikki-, ja kuvaustapahtumaan Kaapelitehtaalle. Sain ottaa avecin eli frendi messiin ja kaapelitehtaalle pällistelemään mistä oli kyse. Koko session jälkeen kuvia sai lunastaa kovaan hintaan 1kpl 49 euroa, 3 kuvaa 105 euroa, kappalehinnan laskiessa sitä mukaa kuinka monta kuvaa ostat.

No Donnammehan päätti, että kuvia ostetaan korkeintaan 1kpl, mieluiten ei sitäkään.
Kuusi tuntia (ja yhtä banaania) myöhemmin, silmät tunnistamattoman pakkelissa, verensokeri erittäin matalalla, valkkailin kuvia ja löysin kaksi ihan siedettävää. Valinta oli niin vaikea, että yritin neuvotella kahden paketille alehintaa, mutta ei käynyt.
Kolme kuvaa tulisi pakettihinnalla maksamaan 7 euroa enemmän kuin kaksi normaalihintaista, joten josko kuitenkin valitsisit sen kolmannen vielä...?
Niin siinä sitten kävi: Lunastin kolme kuvaa, joille en keksi edes muuta käyttöä, kuin facebookin profiilikuva...
Jos olisin ollut fiksu olisin pyytänyt ottamaan edes uuden takaraivokuvan blogin profiiliin, mutta se olisi vaatinut liian paljon aivotyöskentelyä yhden banaanin voimin.

Jos joku teistä saa kutsun samaan tapahtumaan, ottakaa kunnon eväät ja vesipullo.
Muuten kyllä paikan päällä oli mielenkiintoista ja kivaa!
Tosin nyt tiedostan vielä paremmin kuin aiemmin: Ei ole meitsistä malliksi! :D

Syy 2.

Sähkölasku saapui ja yhtäkkiä olin 33 euroa köyhempi.
Sähkölasku ei sinänsä mene turhamaisuuden piikkiin, paitsi sillai, että olen maksanut nyt noin 12 vuotta sähkölaskuja, enkä vieläkään osaa varautua niihin etukäteen.
Oisko jo aika?
Sähkölasku tulee kahdesta eri paikasta kahdessa erisuuruisessa erässä, jotka ovat arviolta 50-60 euroa yhteensä. Laskut tulevat 2-3 kuukauden aikavälillä. Ehkä...
Tätä olisi tietysti myös voinut vähän seurailla.
No mutta jos aloitetaan varautuminen näiden arvioiden mukaan ja pistetään laskutilille 25 euroa/kk sähköä varten. Näin vältyn edes jotenkuten laskun yllätyksellisyydeltä.

Niin! Mulla on nykyään laskutili! Lopetin käyttövarojen hajaannuttamisen s-tilin ja op:n välillä ja käytän nyt vain toista, niin pysyn jotenkin kärryillä paljonko vielä on massia. Joten toinen kastettiin juhlallisesti laskutiliksi.

Ratkaisu

Laskutilillä oli passinhankintaa varten 70 euroa.
Otan sen nyt sitten käyttöön ja budjetoin passirahat helmikuulle.
Miksi?
No kun visaa on lyhennetty niin kivasti ja puskuri on juuri paikattu, niin ei ollut mitään mielenkiintoa koskea kumpaankaan. Vasta sitten jos tulee tiukat paikat.

Visa

Postiennakkorahat tuli ja pääsin lyhentämään taas visaa 50 eurolla! :)
Visan saldo on muuten pienentynyt niin, että koron määräkin on mennyt alaspäin.
Johtuneeko nyt siitä vai siitä, etten vieläkään hahmota, että maksan spotifyn ja bookbeatin erikseen, mutta enivei saldo on vähemmän mitä alunperin laskin!!!!!!!!!!!

Velkatilanne siis:

-1390€

Wouuuuuu!!!!!!!!!!

P.S. Salilla on huhkittu ihan hiki hatussa ja piilotin vaa'an seuraavaksi viikoksi, etten stressaa itseäni kyttäämällä joka-aamuista painotilannetta, joten ei mitään hajua missä nyt mennään, mutta kutistumista on selvästi taas tapahtunut!

*Lisäksi kilpakumppani on huhujen mukaan bongattu nakkikioskilta!* :D

perjantai 13. tammikuuta 2017

Vedonlyönti

Nyt ette tykkää tästä yhtään mutta...

...löin vetoa painonpudotuksesta

Leveilin helmikuussa 2016 laihtuneeni 7 kiloa.
Kaikki tuli loppuvuoden aikana takaisin. Korkojen kera.

Vedonlyönti

Veto tapahtui jo uutena vuotena, mutta yritin pimittää sen täältä.
Päätettiin kaverin kanssa ryhtyä tositoimiin tänä vuonna ja päästä kerrankin tavoitteisiimme asti. Meitsin tavoitteeksi asetettiin 8 kiloa, joka tosin oli oikeasti 10 kiloa, koska olen tyttö ja valehtelin lähtöpainoni...
Kaverin tavoite on 11 kiloa, mutta koska kyseessä on mieshenkilö, on se hänelle huomattavasti helpompaa.
Tästä tulee kova kamppailu.

Aloitin dieetin heti 2.1. kun olin juhlahumusta selvinnyt ja painuin salille.
Nyt ramppaan siellä 4-5 kertaa viikossa ja esimerkiksi tänään aamulla talsin tuolla lumituiskussa tunnin aamulenkin. Kun on päätetty niin on päätetty!

Ensimmäisenä tavoitteensa saavuttanut voittaa ja häviäjä tarjoaa ravintolaillan kaikilla mausteilla jatkot mukaan lukien.
Panoksena on siis illasta riippuen vähintään 100 euroa.
Todennäköisesti voittaja on tavoitteessaan huhtikuuhun mennessä.

Ihan dorkaahan tämä on, mutta kyllä tuo veto tsemppaa treenaamaan ja pysymään terveellisessä ruokavaliossa. Tälläkin viikolla sivuutin pokkana työpaikan pullat ja nautiskelin vieressä Lidlin rahkasta tehtyä sössöäni. Samasta syystä kieltäydyin myös afterworkeista työkavereiden kanssa.
Tuli heti ymmärrys tositv-laihduttajia kohtaan. On paljon motivoivampaa, kun on kyse rahasta.

Taidan päätyä tosiaan pitämään tammikuun tipattomana, koska painonpudotus voisi muuten kärsiä ja se taas vaikuttaa positiivisesti koko kuun budjettiin! Ja tulee vaikuttamaan muuten huhtikuuhun saakka, koska dieettiin kuuluu herkkupäivä vain kahden viikon välein ja jos on ihan pakko nauttia alkoholia, niin niputetaan se nyt sitten niihin herkkuihin.
Mutta siis tammikuun herkkupäivät ovat näillä näkymin raittiit.

Herkkupäivän säännöt:
Jottei herkkupäivänä ihan lähde lapasesta, asetin säännön, että mässäilyyn saa kulua korkeintaan vitonen. Ensimmäinen herkkupäivä on lauantaina. Katsotaan minkälaisen satsin saan kerättyä :D

Psst...Huomaatteko kuinka ynseästi suhtaudun bailabailaan tällä hetkellä...? :D
Alunperin tänä tulevana viikonloppuna piti olla villit bileet, mutta nyt pohdinkin sen sijaan, että mihin aikaan ehdin lauantaina salille ja onko silloin jalka-, vai käsitreenin vuoro.
Lisäksi otin sunnuntaille rahakkaan ylimääräisen työvuoron, kun en kerran olekaan darrassa.

Eli yhteenvetona: 

Vaikka häviäisin sen satkun, tulen todennäköisesti säästämään paljon enemmän tämän projektin takia. Katsotaan nyt miten Dieetti-Donnan matka etenee.
Pudotusta nyt -1,2 kiloa...

tiistai 10. tammikuuta 2017

Tammikuun palkkapäivä

Jumankekka mikä summa sieltä tuli!
Ilman edes mitään bonareita. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin taisin kyllä asua aika tiiviisti työpaikalla joulukuun ajan.

Mutta tässä palkinto siitä: 2144€

Onneksi ei ollut vaikea keksiä käyttöä tuolle rahalle.
Vapise Visa! Täältä pesee!

Niinku tälleen:

636 Vuokra
100 ASP
110 Matkakortti (Hinta vähän noussut. En oikein tykkää...)
20 Puhelin
43 Netti
200 Matkakassa
44 Vakuutus
10 Spotify
17 Bookbeat (Vikaa kertaa)
285 Visa (!!!)
219 Puskuri (Telkkarisumma)
70 Passi
20 Kuntosali (Olin urpo ja unohdin maksaa virikekortilla...)
370 Käyttöraha

Lisäksi visa sai tänään vielä enemmän ruokaa, koska joulukuun käyttörahoista jäi jäljelle tarkalleen 9,28 euroa. Lisäksi tienasin eilen nettikirppiksellä 5 euroa, joka myös sijoitettiin heti visaan.
Ylimääräistä lyhennystä siis hurjat 14,28 ökröä.
Eikä tässä vielä kaikki!
S-bonusta maksettiin tänään huimat 15,87 euroa!? Tungin nekin tietysti visaan.

Näin ollen:

Visavelka

-1461

Säästöt

11200 ASP
846 Puskuri
1434 Eläkevakuutus

Yht   13480€

Wuhuu!

Tällä viikolla ovat tulossa myöskin postiennakkomaksut 50 euroa ja nettikirppiksellä on taas myynnissä lisää tavaraa. Pitäisi vielä tällä viikolla lisätä sinne ainakin kaksi tuotetta niinkuin viimeksi uhosin. Eli on hyvin todennäköistä, että visa putoaa alle 1400 euron vielä tällä viikolla!!
Kerään ylimääräisillä työvuoroillla helmikuun palkkaa vielä tammikuutakin suuremmaksi!
Toistoa, mutta: "Show me the money!"

Tällä hetkellä kymppitonnin taloudenparantamistavoitteesta (sanahirviö!)
on kasassa 1396€
Jäljellä 8604€
Aikaa 10 kuukautta ja 8 päivää.
Olen edelleen hieman jäljessä...

*Mutta ei se mitään. Haasteet on tehty voitettaviksi!*

P.S. Trade Trackerista tuli ensimmäiset tulot, kun joku ihana tilasi pizzaa kauttani!
Palkkio 0,23euroa! 
Jostain on aloitettava! Olen ihan mielettömän innoissani jo tuosta! :D

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tylsä viikonloppu

Koska perjantaina oli se ihan turha loppiainen, on tässä nyt kolme pyhää putkeen, jolloin mitkään odottamani asiat eivät edisty.

Malttamattomana (niin kuin aina) odotan:

* Postin ja pankin aukioloaikoja, jotta lähettämäni tori.fi-paketit päätyvät ympäri Suomea ja ostajat lunastavat ne ja tililleni ilmestyy 50 euroa, jonka tungen sitten visaan.

* Ja tilin päivittymistä, jotta näen paljonko "joulukuun" käyttörahasta jäi jäljelle. Menin laskuissa sekaisin, kun käytin vahingossa väärää korttia kaupassa. Käyttörahani olivat jaettu s-tilille ja op-tilille ja nyt en tiedä mistä menee mitäkin, mutta jäljelle jäävä summa taitaa olla kuitenkin yli kymppi (jee!), jonka tungen sitten visaan.

*Ja tiistain palkkapäivää, jolloin tungen extralyhennyksen sitten visaan.

* Ja pyykkitupaan pääsyä, jotta saan päiväpeiton pestyä ja myytyä kympillä, jonka tungen sitten visaan.

* Ja uusien kauppojen suorittamista. Huomenna tulossa tienestiä vitonen lisää, jonka tungen sitten visaan.

Vuosi alkoi niin räminällä, että tympii tällainen hidastelu :D
Mutta ensimmäistä kertaa Donnamuistiin ei tammikuu ahdista yhtään! Olen täynnä tarmoa.

Tosin olin sitten kuitenkin aika vätys, enkä jaksanutkaan vielä penkoa juurikaan uusia myytäviä viikonlopun aikana.
Olen käynyt töissä, salilla ja tuijottanut ilmaista Netflixiäni.
Eli tahti hidastui nyt vähän, mutta päätin, että vähintään kaksi tuotetta viikossa myyntiin koko tammikuun ajan. Mieluiten kolme!
Tai mene ja tiedä. Yleensä tällainen vätystelyn tunnustaminen julkisesti lisää puhtia ja ei olisi ihme jos huomenna kirjoitankin penkoneeni koko yön myytäviä tuotteita ja että koko tori.fi on täynnä ilmoituksiani.

Mutta mikä kiire tässä on. Paitsi tietenkin se, että mitä nopeammin lyhennän visaa, sitä vähemmän joudun maksamaan korkoja.

No mutta arki saapuu onneksi jo huomenna ja sitten taas pistetään hösseliksi!

perjantai 6. tammikuuta 2017

Myyntiä ja mainontaa

No nyt ollaan myyty ihan hiki hatussa ja osataan näköjään jo vähän mainostaakin.

Tapaus Konmari-kakkonen:

Nyt myydään ihan hiki hatussa. En ymmärrä mistä tätä kamaa vieläkin vain riittää ja miksen löytänyt sitä kevään kierroksella?
Tätä tammikuuta on eletty nyt 6 päivää ja olen myynyt tavaraa jo 90 euron arvosta!?!
Olen lähetellyt tuotteita ympäri Suomea postiennakolla ja juoksennellut ympäri pk-seutua kauppoja tekemässä. Jotkin saatavista ovat vasta tulossa, kun ostajat lunastavat pakettinsa postista, mutta lasken ne nyt jo malttamattomana myyntitiliini.

Tällä kertaa listaan kaikki myynnit ylös exceliin ja lyhennän joka sentillä vain ja ainoastaan visaa, niin säilyy joku roti.
Pohdin jo ajankohtaa itsepalvelukirppispöydälle.
Aivan varmasti saan sen täyteen.
Koska tilpehööriä ja vaatteita riittää, eikä niitä kukaan lähde niitä netistä ostamaan..
Tänä iltana pengon lipaston (jälleen) kauttaaltaan.

Tapaus Tradetracker:

Ei siinä mennytkään kun seitsemän kuukautta. Syy: Olen tyhmä apina! Niin!
It-tukihenkilöni ei edes suostunut auttamaan asiassa.
Käski keskittyä ja hoitaa homman itse.
It-tuki korjasi täällä toki kaikkea muuta ja asensi telkkarinkin.
Joten eilen aamulla join kaksi kuppia kahvia ja keskityin.
Puolen tunnin päästä mainokset oli näkyvissä!
Ehkä tukanvärjäyksessä oli puolensa...?

No ei vaan.
Muistin Puolimillin kirjoittaneen postauksen ja ohjeet asiasta toukokuussa ja kaivoin ne esiin avukseni ja luin ajatuksella.
Ohjeet löytyvät vaihe vaiheelta täältä:
http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.fi/2016/05/kuinka-tehdaan-blogilla-rahaa.html
Suorastaan sikahelppoa, kun vain lukee ohjeet kunnolla. Cheers mate!
Erityiskiitos myös Osinkokunkaalle, joka oli valmis auttamaan! :)

Kun kerran mainosten lisäämisen opin, niin vähänkö se oli kivaa!
Blogissa on nyt tällä hetkellä neljä itseäni kiinnostavaa mainosta.
Kolme niistä on säästämiseen ja sijoittamiseen tähtääviä:
1. Säästä matkoissa: Momondo
2. Sijoita fiksusti: Nordnet
3. Säästä kaikessa: Offeri
4. Ja PizzaOnline, koska... :D

Jännä nähdä mitä tästä seuraa!
Luonnollisesti ei ole vielä mitään käryä, kuinka monesta Klikkauksesta ja Liidistä ja yms:stä seuraa mitäkin, mutta eiköhän se jossain vaiheessa aukene.
Ainakaan nyt vuorokauden jälkeen ei vielä tuloja.

Mutta huomenna on päivä uusi!
Lähden Loppiaisen kunniaksi nyt töihin! Luau!

P.S. Palkkakuitti tuli ja  saan bauttiarallaa satasen enemmän palkkaa kuin odotin: 2144 euroa!?!?!
Kannatti sittenkin ahdistua töissä koko joulukuupainajainen.
Wow! Tämä tarkoittaa sitä, että visan lyhennystahti nopeutuu entisestään O_O

torstai 5. tammikuuta 2017

Haasteen alkuspurtti

Koska vietän rankan joulukuun jälkeistä löhölomaa, jonka tarkoituksena oli vain laiskotella, aloin luonnollisesti jo eilen konmarittamaan euron kuvat silmissä.

Tämän kertaisessa Konmari-projektissa on kaksi omaa lehmää ojassa:

1. Pyrkiä tienaamaan ylimääräistä massia kymppitonnin haasteeseen.
2. Tyhjentää kämppä mahdollisimman paljosta turhasta rojusta tulevaa muuttoa varten.

Uuden vuoden jälkeen lisätuloja on nyt kerätty jo seuraavanlaisesti:

* Kummitädiltä tuli postissa myöhästynyt joululahja 20 euroa.<3

* Myin uudenvuodenpäivänä vanhan telkkarin 10 eurolla.
 Haettiin suoraan ovelta, joten laiskotteluni ei häiriintynyt :D

* Myin Facekirppiksellä päiväpeiton 10 eurolla. Tästä intoutuneena muistin sen vielä vanhemman päiväpeiton, joka on kellarissa ja joka odottaa juuri pesuunpääsyä, koska menee sitten myös myyntiin.

* Löysin kaapista naamiaisasupussini. Kyllä, omistan useitakin asuja, joita olen käyttänyt yhden kerran kutakin tässä kymmenen vuoden ajalla, joten myyntiin vaan!
Yksi asukokonaisuus ostettiin jo 15 eurolla ja muut odottavat vuoroaan.

* Palautin yhden (itselleni) ostaman joululahjan kauppaan ja sain rahaa takaisin 11,95€.

* Katkaisin Bookebeat-palvelun. Siinä oli kuukauden irtisanomisaika, joten 16,90€/kk säästö näkyy ensi kuusta alkaen.

Eli nyt on vuoden neljäs päivä ja olen tienannut jo 66,95 euroa.
Tungin kaikki juuri visaan.

Eli velkatilanne nyt -1761€

Tulipas muuten onnistunut olo! \(^_^)/
Tästä tää (taas) lähtee!

Muita tähän vuoteen mahtuvia tapahtumia:

* Ensi kuun budjettia on nyt räplätty edestakaisin ja lopputulos on että selviän toki alle 400 eurolla, mutta 350 egellä se menee niin tiukaksi, että jätetäänkin nyt armollisesti 370€ ja se saa luvan kelvata. Eli visa saa 30 euroa enemmän lyhennystä ensi tiistaina.

* Tänä iltana it-tukikaveri yrittää ymmärtää jotain Tradetrackerista.
Ja asentaa samalla uuden telkkarini, koska olen ollut pöyristyttävän lapanen sen asian kanssa.

* Tein eilen jotain tuhannen radikaalia hetken mielijohteesta. Kävelin Tokmannille ja ostin hiusväripurkin (noin 12,5 euroa) ja värjäsin tukkani ruskeaksi... (Huiii!?)
*Eli blondibimbomme ei ole enää blondi.*
Täytyy päivittää tuota profiilikuvaakin jossain vaiheessa.
Koinko identiteettikriisiä? No ihme kyllä en! Tuli itseasiassa vahva ja varma olo ja näytän nyt kuulemma siltä, että aion valloittaa maailman. Nii maailma, kuulitko! Täältä tullaan!

Noniin mutta se tukasta.
Uutta upeaa vuotta on kulunut nyt 3,5 vuorokautta ja mä niin tykkään siitä jo nyt!

P.S. Käyttörahaa on muuten jäljellä vielä n. 50 euroa.
Palkkapäivään aikaa 6 päivää.

Cool!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Tähtäimessä kymppitonni

Uusi vuosi saapui ja valtava tarve saada tavoite saavutettua marraskuuhun mennessä kasvoi entisestään.

Teen täällä ihan hullun kiilto silmissä laskelmia, suunnitelmia ja "strategioita".
Tarkastelin viime postauksessa edellisen vuoden aikana kehittämiäni yllättäviä menoja ja pohdiskelin myös tapoja minimoida tämän vuoden yllläreiden aiheuttamia vahinkoja jo etukäteen.

Tähän asti ideoidut:

1. Kerään säästötilille huhtikuun etelänmatkaa varten hynät jo etukäteen. Käyn matkamessuilla kyttäämässä mahdolliset tarjoukset ja jahtaan silmä kovana Happy hour-hintoja.
Matkan kokonaisbudjetti on about tonni.

2. Suunnittelen konmarituskierros-kakkosta ja alan myymään taas sinnikkäästi roinaa sekä netti-, että itsepalvelukirppiksellä. Olisi ihan hyvä siivota muutenkin ihan kaikki turha täältä nyt lopullisesti hittoon ennen muuttoa uuteen asuntoon. (Myin itseasiassa jo eilen vanhan telkkarini kympillä veke...)

3. Omistan 8-bittisen nintendon, mutta pelaan sillä ehkä pari kertaa vuodessa, niin rakas kuin se onkin. Mitäs jos myisin? Vehje on jo keräilyharvinaisuus ja siitä saisi hyvät hynät. Mutta tätä täytyy nyt vielä vähän pohtia. Nyt uidaan syvissä vesissä...
(Neuvottelin jo vähän UV-juhlissa asiasta. Ilmoitus aiheutti aikamoista tarjouskisaa..? Wou.. O_O )

4. Etuovi.comiin on ilmestynyt potentiaalisia yksiöitä. Taidan tilata pariinkin niistä esittelyajan, tässä kun tätä vapaata nyt on ja pankkiinkin ehtisin sopivasti.
Asp-tili sai tänään 99,11€ korkoa. odotin vähän enemmän, mutta ei nyt valiteta.
Sehän on melkein satku lisää tosta noin vaan.

5. Blogissani ei ole mainoksia näkynyt. Syy: En osannut niitä laittaa. Oikeesti, ei mitään käryä miten ne sinne saa. Olen yrittänyt nyt 7 kuukautta. Työkaveri on it-neropää ja palkkaan hänet auttamaan olutpalkalla. Ja kyllä. Olen varautunut siihen, että nyt puhutaan ihan vain hiluista, mutta kiinnostaa nähdä miten koko prosessi toimii, joten hoitakaamme tämä piakkoin...

6. Vietän joka toisen (tai kolmannen jos liian vaikealta tuntuu) kuukauden pihistelykuuna, jolloin käyttörahan määrää pienennetään. Selvisin Menot-kuriin-marraskuusta loppujen lopuksi noin 250 eurolla, joten selviän varmasti uudestaankin. Aloitan tammikuusta. Käyttörahaa saakin jäädä vain 300€. isch... Tai ehkä 350. Tarttis saada uudet kengät.

7. Olin saanut sattumalta 5 päivän vapaat eli miniloman ja meinasin toipua joulumasiksestani laiskottelemalla tuon ajan, mutta nyt on niin rahanhimo, että taidankin mennä parina päivänä tekemään ylimääräisiä työvuoroja. Show me the money!

8. Taidan lopettaa Bookbeat-palvelun, koska en oikein saa siitä enää mitään irti.
Säästyisi 17 euroa kuukaudessa. Annan sille vielä tammikuun ajan mahdollisuuden, mutta jos ei natsaa enää niin we are official over.

9. Kesälomaa varten on pakko kerätä jo valmiiksi yli tonni ehkä jopa 1500€ ettei käy niinkuin viime vuonna kun ryöväsin mielivaltaisesti puskurini melkein tyhjäksi.

10. En keksi enää tähän hätään muuta! :D

P.S. Rahaa on vielä jäljellä uuden vuoden juhlistamisen jälkeen noin 80 euroa.
Palkkapäivään 8 päivää.
Kymppä per päivä.
Ihan varmasti onnistuu!

Tästä tulee mahtava vuosi!