Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 25. syyskuuta 2018

Poikkeamia

Polulta poikettu, niin kuin aina, suuntaan jos toiseen

Tein koko viime viikon niin hitokseen töitä, että en jaksanut tännekään mitään huudella.

Budjetointi ei ole mennyt miltään osin putkeen:

Nimittäin viime viikolla työnorja ei jaksanut tehdä laisinkaan ruokaa vaan laahusti valmisruokien perässä kauppaan ja ylitti Ryysyranta-budjettinsa. En edes viitsinyt laskea kuinka paljolla...
-Buu!-

Päädyin pyörimään uuden (ja sokkeloisen) kauppakeskus Redin avajaistarjouksiin, joissa tuhlasin 58 euroa joululahjoihin...
Kaikki ihan jäätävässä alessa, mutta tähän hairahdukseen oli budjetoitu alunperin erittäin paljon vähemmän rahaa..
-Buuhuu!-

Mutta toisaalta juurikin tästä samasta työväsymyksestä johtuen lauantain työporukan bileissä ei jaksettukaan sitten riehua, vaan lähdettiinkin ajoissa kotiin nukkumaan.
-Kaching!-

Niinikään perhe-elokuva-budjetti miehen ja pikkumimmien kanssa alittui rutkasti, kun sain eräältä työkeikalta extrapalkinnoksi kaksi leffalippua.
Edenred-virikekortilla maksoin omani, joten kun koko porukan liput olisivat alunperin maksaneet 50,20 euroa, muuttui tuo summa taikatempuillani 10,80 euroksi.
Leffaeväät neljälle sokerihiirelle haettiin mammuttimarkkinoiden tarjouksista kympillä.
 -Kaching!-

Ostin syysrotsin kympillä kirppikseltä! Se on hieman liian ohut, mutta kokeilen nyt vielä vetää neuleen kanssa ensi kuuhun asti, jolloin voisin ottaa kellarista jo kevyttoppiksen päälle.
 -Kaching!-


Eli siis melkein budjetissa ollaan vieläki.
Rahaa on jäljellä noin 130 euroa
Tällä viikolla on taas palattu ruotuun ja koko viikon safkat, hedelmät, kasvikset, näkkärit ja pähkinät on hommattu. Huomioitavaa, että aloin syömään terveellisemmin, jotta saan tarvittavia vitskuja ja energiaa synkkää talvea varten.

Viimeinen ristiretki eli juhlaviikonloppu on nyt tämän viikon lauantaina, kun edessä on miehen ystävien 50-vuotisjuhlat, joiden lahjaan menee 50 euroa.
Matkoihin varmaankin 20 euroa.
Tarjoilu on talon puolesta.
Kyllä tämä tästä...
En hanki uusia vaatteita. Järkeilin, että voin vallan mainiosti laittaa iänikuisen luottotoppini, koska ei sitä siellä kukaan ole nähnyt paitsi ukkoni, joka ei huomaa kuitenkaan, koska on mies... :D

Ennen perjantaita ei mene enää rahaa.
Viikonlopun rymyt 130-70= 60 euroa.
Siitä eteenpäin sillä pitää selvitä vielä 9 päivää.
Tekee 6,60€ per päivä.
Peace of cake, hän toteaa jälleen kerran ylimieliseen sävyynsä...
Eli...

Keep calm
and
stick to the plan

5 kommenttia:

  1. Luin vain että kaching ja hyvin menee!

    VastaaPoista
  2. Hassua että sun ja puudiksen budjetit meinaa sortua melkein samaan aikaan :D Mutta nuo tuollaiset tilanteet, joissa budjetti yllättäen alittuukin, saa aikaan samanlaiset huippufiilikset kuin yletön ostelu ennen vanhaan!

    VastaaPoista
  3. Budjetin alittuminen on aivan parasta. :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin epätoivo ja shoppausmania iskenyt kovan työputken takia... Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Melkein budjetissa vieläkin. Hyvä (ja jos budjetti paukkuu, niin kyllä sinä saat sen myöhemmin kiinni).

    VastaaPoista