Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 19. lokakuuta 2017

Mihin se raha nyt yhtäkkiä kuluu?

Noniin!

9 päivää palkkapäivästä ja yli puolet käyttörahoista tuhlattu jo...
Jäljellä noin 220€
Piti ihan pysähtyä tutkimaan tilitapahtumia, että mihin hittoon?

* Ensinnäkin pääsin vihdoin sinne kenkäkauppaan ja tuhlasin 122 euroa.
Mutta sillä sain 3 paria tähän ilmastoon sopivia kenkiä (kahdet saapikkaat ja yhdet nilkkurit) ja lisäksi vedeltäsuojaavan sprayn, niin että nappiostosreissu oli.
Käytin siis kenkäliikettä, jossa on ainainen tarjous: Osta 3 maksa 2, eli halvimman parin sain ilmaiseksi.

* Ostin kirjan... Kyseessä on kotiseutuni historiikki, jonka tilasin nostalgiasyistä. Hinta 27€.

* Treffi-ilta ukkokullan kanssa <3
Ohjelmassa leffa mättöineen, romanttinen Tortilla-ateria ja etkot kämpillä, sikana discoon ja taksilla kotiin.
Hinta: About 60 euroa...
Pyrimme jakamaan kustannukset aika lailla kristillisesti puoliksi, paitsi että juuri muistin, etten maksanut leffalipustani mitään. Ups... :O

* Postipaketti kummilapselle Ugandaan. Kummilapsen kuukausilahjoittajaksihan ryhdyin jo huhtikuussa, mutta meni näin kauan että sain aikaiseksi lähettää 5-vuotiaalle kummitytölleni postia.
itse tavarat eivät paljoa kustantaneet, koska kesästä asti hamstrasin pieniä leluja, piirrustus- ja koulutarvikkeita alennusmyynneistä. Niitä jäi vielä yli seuraaviin paketteihinkin koska paketin on oltava tietyn kokoinen.
Valokuvan teettäminen (tunnissa) ja paketin lähettäminen maksoivat yhteensä noin 30 euroa.
Hyvä mieli joka toimituksesta jäi: Mittaamaton!

Niin, että sinne ne rahat menneet on.

Nooo...mutta eipä tuo nyt niin haittaa, koska näiden tuhlinkien ohella varsinaiseen arjen pyöritykseen on uponnut massia vasta noin 30 euroa, joten tässähän on paljonkin toivoa.
Jos vain nyt maltan vähentää tällaisia "suurhankkeita".

Dieetin viimeinen viikko on käynnissä. Paino on pudonnut 5 kiloa.
Pidän yhden viikon väliä ja sitten aloitan uudestaan alusta. Ensi viikolla on ensin synttärini ja sitten hyvin rankka loppuviikko työrintamalla, joten pieni höllentäminen on ihan paikallaankin.
Tähtäimessä pudottaa vuoden loppuun mennessä yhteensä 10 kiloa.

Heh! Työkaverit alkoivat jo valittaa ruokailutilan ainaisesta kaalinhajusta, joten lupasin leipoa kakun töihin, kun tuo tavoiteltu -10kilon raja ylittyy! (Tai siis alittuu...) :)

4 kommenttia:

  1. Hyi, kaalia... tänää ois ruoaks just kaalipataa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on usein parsa- ja ruusukaali valkosipulilla höystettynä :D Maku hiton hyvä, mutta haju kuulemma muistuttaa pierua..

      Poista
  2. Onpa nihkeät duunikaverit, kaikki kaalit on hyviä :) Ja halpaa! Perus valkokaalikin vaikka paistettuna aasialaiseen wokkiin ai että.

    VastaaPoista