Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 2. marraskuuta 2017

FemmaDonna nousee

Noniin!

Feenixmäinen nousukiitoni katuojasta korkeuksiin on lähtenyt käyntiin suunnitelmien mukaan!

Rahan tuhlaaminen loppui kuin seinään niinkuin uhosinkin.
Superdieetin myötä kauppareissut harvenivat enkä ole hankkinut ruuan lisäksi kuin yhden halvan halloween-naamarin. Lauantaina on kaverin naamiaiset ja investoin pukuuni 4 euroa. 
Olen juhlissa limulinjalla johtuen superdieetistä ja sunnuntaisesta työvuorosta, joten mitään massikatastrofeja ei ole senkään suhteen luvassa.

Rahaa on vielä jäljellä 104 euroa.
Palkkapäivään 8 päivää.
mahtipontisesti tässä toivon vähän, että tästä käyttörahasta jäisi yli edes muutama hilu, jonka voisin siirtää puskuriin.

Laskutili

Laskutili hermostuttaa. 
Aiemminhan laskuihin arviovaratut hynät siirrettiin puskuriin ja sieltä maksoin laskut, sitten sitä mukaan kun niitä ilmestyi. 
Myöskin lainanlyhennys lähtee automaattisesti kuun viimeinen päivä tältä tililtä. 
Aiemmin myös tohkeilin sitä, että jos palkansaanti takkuaisi yhtäkkiä, joutuisin koomaan tai katoaisin viidakkoon, tai jotain muuta yhtä todennäköistä tapahtuisi, rullaisi sentään lainanlyhennykset kuukaudesta toiseen puskurin rahoilla.

Mutta sitten meninkin perustamaan puskurille oman säästöpossutilin ihan vain siitä syystä, että hahmotan puskurin määrän paremmin.

No tykkään edelleen siitä, että se on erikseen, mutta nyt hermostuttaa laskutilillä olevan rahan vähyys. 
Mietinkin tässä, että pitäisikö varautua pahan päivän varalle myös sillai, että laskutilillä olisikin kaksinkertainen (tai kolminkertainen) määrä rahaa kutakin laskua kohden. 
Eli toisinsanoen tilillä olisi varmuuden vuoksi muutaman kuukauden kiinteät kustannukset valmiiksi.
Lähinnä äkillinen työttömyys tai sairastuminen olisi se oikea "paha päivä".

Laskutilille jäi tästä kuusta 11 euroa, joka on nyt sitten tämän back-up-summan perusta. Seuraavasta palkkapäivästä alkaen alan pyöristämään laskuihin varattuja summia, joilla tämä back-up hilautuu kuukausi kuukaudelta suuremmaksi.
Laskutilin varoja ei myöskään milloinkaan lasketa omaisuuslukuihin.

Noniin. Heti tuli parempi fiilis!

P.S. Lisäsin edelliseen tekstiin (tai oikeastaan sen kommentteihin) sen ostamani ihmeitätekevän ihoa kiristävän silmänalusvoiteen nimen.

2 kommenttia:

  1. She rises like a phoenix from the ashes :D

    VastaaPoista
  2. Toisiamme tsempaten (kiitos kommentistasi, you made my day ) äärettömyydestä iäisyyksiin: hienoa hienoa hienoa että olet back in track. Niin minäkin aion olla! :) Kohti säästö- ja maksutiliä :)

    VastaaPoista