Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulukiirettä pukkaa

Heippu!

On ihan huono omatunto kun olen ollut niin turpa kiinni niin pitkään. Sori!

Olen:
Asunut töissä
Jouluhössöttänyt ihan urakalla
Kärsinyt uniongelmista ja eksistentiaalisesta kriisistä
Ollut väsynyt ja alakuloinen

Eli on kiirettä pukannut.

Ensinnäkin olen tehnyt pitkiä työputkia ja iltaa, joten olen tullut himaan monena iltana vasta yhdentoista aikaan ja sen jälkeen ei ole ollut jaksamista mihinkään.
Uumoilin, että jos en hoida jouluostoksia ajoissa, niiden kanssa tulee juurikin yllämainitusta uupumuksesta johtuen ongelmia, joten hoiidn kaikki ostokset ja verkkokauppatilaukset joulukuun ekalla viikolla. Tänä vuonna ostin ja kirjoitin kortitkin kerrankin pöyristyttävän aikaisin.

Vuorokausirytmini on ihan viturallaan ja sen vuoksi on vaikea nukkua.
Melatoniinia on nautittu vähän liiankin kanssa.
Huonovointisuuteni takia tilasin 150 eurolla ystävän suosittelemia omega-rasvoja, jotka tuntuvat vähän edes jeesaavan.

Lisäksi mietin jotain ihan hurjaa...
Edellinen työttömyys-laskelma-tekstini jälkeen sain villin ajatuksen työtuntien vähentämisestä ja toimipisteen vaihtamisesta, jotta työmatkat vähenisivät. Palkka tippuisi hieman, mutta vapaa-aika lisääntyisi huimasti. Jatkan ajatuksen makustelua, ennenkuin teen mitään hätiköityä.

Mitä eksistentiaaliseen kriisiin taas tulee...
Tämän vuoden aikana on tapahtunut ihan julmettoman paljon elämänmuutoksia.
Huomasin olevani pienessä stressitilassa näin tiimoilta.
Ja nyt kerronkin teille yksityiskohtia paljastamatta, että menin hakemaan apua ja juttelemaan asioista "ammattiavun" kanssa. Sana on suluissa siksi, että kyseessä ei ole varsinaisesti terapeutti.
Tosin sitäkin aloin jo harkitsemaan.
Ilmeisesti elämän leppoistaminen häiritsee suorittamisentarvettani ja siitä tämä kriisi nyt johtuu.
Rankkaa kun pää ei kestä sitä, että menee hyvin...

Mutta että täällä menee siis ihan hyvin! :)

Joulukuun palkkapäivä

Sivuutin palkkapäivän, koska olin koko sen viikonlopun töissä ja juoksentelin jouluostoksilla.
Näin se sitten meni:

Palkkaa tuli 1638


343 Lyhennys
166 Vastike
108 Bussi
20 Puhelin
30 Netti
31 Vakuutus
30 Nordnet
75 Visa
25 Sähkö
35 WorldVision
10 HBO
10 Spotify
17 Bookbeat
17 Storytel
15 Puskuri
741 Käyttöön

Käyttörahassa huomioitu joululahjoihin varautuminen.
Käytin myös maksetut veronpalautukset samaan osoitteeseen.
Tänä vuonna päätin panostaa lahjoihin ja käytin niihin paljon enemmän massia kuin aiemmin, sillä ensinnäkin ensimäistä kertaa elämässä ei ole pakko kiristää vyötä, koska haaveilemani asunto on nyt ostettu. Lisäksi lähipiirini ja perheeni ovat olleet tukenani aina ja kaikessa, joten halusin muistaa läheisiäni tänä vuonna oikein spesiaalin hyvin.
Esimerkiksi käly saa niin suuren paketin, että täytyy ruinaa broidi hakemaan se autolla. :)
Puskuriin meni nyt tuollainen outo 15 egeä, koska halusin sinne tasasumman eli kuusi satkua.

Tapaus veronpalautukset

Omia palautuksia tuli siis 262euroa. Äitivainajan kuolinpesälle oli tulossa palautusta 796€. Viime vuonna asia hoitui hirveän säädön ja sähläyksen jälkeen niin, että sain pankista maksuosoituksen yksi vuorokausi sen lähettämisen jälkeen ja sain siirrettyä rahat tililleni verkkopankissa parissa minuutissa. Mutta nyt.... Maksuosoitus on ilmeisesti postitettu 13.12. ja nyt viisi päivää myöhemmin sitä ei vieläkään näy... Sekä pankilla, että verotoimistolla on uusi osoitteeni, joten huomenna alan soittelemaan asiasta. Miksi edes kuvittelin, että mikään tähän liittyvä olisi helppoa. Aika varmaan kultasi muistot.

Tapaus joulumieli

Jokaikinen joulu olen vienyt lahjan Joulupuukeräykseen vähäosaisille lapsille. Tänä vuonna haastoin työkaverit mukaan ja saimme kerättyä 21 pakettia, jotka kiikutin tippa linssissä keräyspisteelle..
Muutenkin päätin tänä vuonna unohtaa jouluinhoni jaannoin joululle periksi. Olen kuunnellut joululauluja koko joulukuun ja pikkujoulutkin on ehditty juhlia ja kärsiä :D
Uupumuksestani huolimatta tuntuu, että tämä on elämäni paras joulu.
Ostin jopa tonttulakinkin, joka on ollut ahkerassa käytössä.
Veljenpojan kanssa perustettiin överipiparitehdas. Överipipari tarkoittaa sitä, että joulupiparin päälle pursotetaan aivan säädytön määrä kuorrutetta ja päälle läntätään irtokarkkikasa :)
Joulukorttejakin lähetin hurjat 35 kappaletta!
Tähän mennessä olen saanut vasta 4, mutta olen toiveikas :D

Elikkäs olen tuhlannut jouluun melkoisen määrän rahaa ja käyttörahat saattavat loppua ennen tammikuun palkkapäivää, joten jos veronpalautukset joskus saapuvat, joudun väkisinkin kajoamaan niihin tai sitten puskuriin. Mutta se ei juuri nyt haittaa. En kykene ressaamaan, koska raha-asiat ovat paremmin kuin koskaan ja harjoittelen elämän leppoistamista.

En edes tiedä paljonko tilillä on tällä hetkellä rahaa. Toki ryhdistäydyn heti joulun jälkeen ja teen inventaarin ja uudet suunnitelmat.

Ei sillä ettenkö palaisi linjoille ennen joulua, mutta mikäli aikataulut taas imaisevat minun syövereihinsä toivotan jo varmuuden vuoksi:


Ihanaa joulua kaikille! 
Terveisin tonttupipo silmillään konvehtia mussuttava Femmis!

P.S. Sylvian joululaulu rokkaa!

3 kommenttia:

  1. Kiva, että muillakin joskus osuu nuo eksistentiaaliset kriisit kohdalle.. Kerrohan, miten meni keskustelut ja jos päädyt tekemään muutoksia tai et, ja miksi :)
    Ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua myös sinulle!

    PS. noihin kuukausitilauspalveluihin menee aika iso kasa rahhoo. Oletko varma että tarvitset noita kaikkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosissani pohdin, että tarvitsenko ja kävin jo läpi sekä Bookbeatin että Storytelin tarjontaa ja koska uusia ihania kirjoja oli ilmestynyt molempiin, herösi lukuinnostus taas täyteen kukkaansa ja kuuntelen täällä jo tämän päivän (ja vuoden) toista kirjaa... HBO on myös ihan liian viihdyttävä enkä edes halua siitä luopua, koska sain netflix-tunnukset ilmaiseksi jakamalla kaverille oman HBO:ni joten siinä suhteessa saa molemmatnyt siis puoleen hintaan.

      Poista