Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Lomilla ollaan

Kesis alkoi torstaina!

Ampaisinko vailla huolen häivää kylille ja tuhlasinko koko lomabudjetin jo ensimmäisen viikonlopun aikana?

No ei sinne päinkään!!!!

Tällä kertaa tulin suoraan himaan tiskaamaan ja kävin auttamassa naapuria muutossa.

Juhannusristeilylle meni arviolta noin 120 euroa, johon sisältyi tuliaisten lisäksi vielä automatka satamasta pois. Jortsuilu tökkii taas ja meninkin laivalla nukkumaan "jo" kolmelta.

Sen jälkeen la-ti akselilla on mennyt rahaa 0,64 euroa!!!
Ne aiemmin hankkimani eväät ovat pitäneet mut hengissä 3,5 vuorokautta.
Nuo tuhlatut sentit menivät tänä aamuna maitopurkkiin, koska kahvi...

Eli budjetissa ollaan vielä tässä vaiheessa vähän liiankin hienosti!

Tunnustan, että olen laiskotellut Netflixin kanssa aika monta tuntia, mutta olen nähnyt myös kavereita ja käynyt ihastelemassa entisen naapurini uutta kotia, josta olen muuten ihan vähän kade. Talo on rakennettu vuosi sitten ja kiiltää vielä uutuuttaan.
Mutta pysyn silti asunnonhankintasuunnitelmissani ja vaikka väitänkin, että asuntoprojekti saa nyt luvan olla myöskin kesälomalla, tarkistan asuntoilmoituksen pari kertaa pävässä.

Kohta lähden köröttelemään Onnibussilla mökkimaisemiin.
Ostan matkalla ehkä yhden banaanin bussievääksi.

Vaikka tämä kesäloman aloitus kuulostaneekin hieman tylsältä (lähinnä omasta mielestäni) olen pian saavuttamassa sitä samaa "loma-flowta" kuin viime vuonna jolloin nautin velvollisuuksien puuttumisesta, enkä tiennyt kellonaikaa tai edes, että mikä päivä nyt on menossa.
Ja sitäpaitsi ihan kuin kesäloman vietolla olisi joku kaava.
Tärkeintä on relata!

Haaveilen tällä kertaa pitkistä metsälenkeistä mökkimaisemissa viime vuoden yhtä mittaa mässäilyn ja saunasiidereiden lipittelyn sijaan.

8 kommenttia:

  1. Harmi kun sopivaa kämpää ei vaikuta löytyvän. Entäs tämä? https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/vantaa/13721581 Kannattaa laajentaa kämppien etsintää ehdottomasti Kaivokselaan, saisit sieltä putkirempatun pikkukaksion alle 120 k. Olisiko jopa koko pk-seudun halvimmat putkiremontoidut kämpät Kaivokselassa? Paljon halvempaa kun ostaa myrtsistä putkiremontoimaton kämppä. Tuossa kohteessa vastikekin on halpa, vain 130€ kuussa.

    Tulee näyttää myös aika modernilta kun ne saa ne uudet talot valmiiks siinä entisen tehtaan tontilla.

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa (vaikka näin puoli viikkoa myöhässä ollaankin)! :) Kyllä se asunto sieltä löytyy kun on löytyäkseen, loppujen lopuksi kun sen kanssa ei ole niin kiire edes. Odotellessa säästöt kertyy joten selviät sitten kohteen löytyessä helpommalla kun on remonttirahaa jo säästössä tai vara lyhentää lainaa pienemmillä stressitasoilla :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa että toivottu lomaflow löytyy ilman mieletöntä tuhlailuakin! :) ihanaa lomaa!

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa!

    Uusi lukija ilmoittautuu, tuli ahmittua blogitekstisi muutamassa päivässä, ja aloitettua jopa oma blogi tästä innostuttuani :)

    VastaaPoista
  5. Voi että tervetuloa tähän huippuyhteisöön!
    Menen heti tsekkaamaan blogisi!
    Vipellän kesälomalla ja olen ollut poissa läppärini äärestä ja siksi viime postauksesta on melkein viikko, mutta pian palaan aalloille uusilla metkuilla! :D

    VastaaPoista