Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Mistä motivaatiota?

Elämä on liian helppoa!
(Toteaa hän ylimielisesti ennenkuin jotain hurjaa taas tapahtuu...)

En ole pulissut täällä pitkiin aikoihin, koska koen, ettei mitään tapahdu.
Tämä palkkakausikin kestää ikuisuuden.
Palkkapäivään on edelleen viikko.
Blääh!

Jotain on kuitenkin tapahtunut.

Ongelma 1.

Elin tällä välillä jälleen yli varojeni tuhlailevaisesta talvilomasta johtuen, joten jouduin lainaamaan visalta hynää.
Saan sen kuitnekin maksettua kokonaisuudessaan pois ensi viikolla palkkapäivän koittaessa 10.4. joten en stressaantunut pätkääkään.

Kaipaan ehkä hieman aikoja, jolloin tilanne olisi hetkauttanut niinkin paljon, että sisuuntuneena ahdingostani eläisin seuraavat viikot vitosen päiväbudjetilla ja kokisin taas voittajafiilistä ja feeniksmäistä nousua jajaja...

Mutta ei. En koe enää stressiä, joten en koe siis pakottavaa tarvetta lähteä rynnimällä parantamaan tilannetta.

Ongelma 2.

Puhelin hajosi jälleen.

Kiirastorstaina puhelimeni herätyskello sai vielä soitua ja sen jäkeen koko laite pimahti, eikä enää auennut.
Piti käydä siis työpäivän jälkeen ostamassa uusi.

Sama tapahtui puolitoista vuotta sitten surullisena vappuna 2016, jolloin koin lievän hermoromahduksen ja jouduin ostamaan kännykän osamaksulla, koska ei ollut rahaa mennä sitä korjauttamaan. Luotto oli tapissa ja puskuria tasan nolla euroa.

Tällä kertaa ehdin ihan pohtia asiaa järkevästi.
Korjauksesta ei olisi ollut hyötyä, koska puhelin alkoi olla niin vanhaa mallia, ettei se jaksanut pyörittää sovelluksia ja siksi ilmeisesti pimahti.
Visalla olisin joutunut maksamaan ostoksesta 7 prossan korkoa, joten päädyin siis tälläkin kertaa Elisan korottomaan osamaksuun. Velkaa tuli lisää 299 euroa. Maksan sen könttänä pois kunhan olen ensin saanut edes jonkinmoisen puskurin kerättyä.

Ongelma 3.

Motivaatio on ihan hukassa.
Asunnon oston jälkeen silmitön maaliinjuoksentelun tarve loppui.
Virkosi se hetkeksi alkuvuoden visakisassa, mutta sitten into lopahti taas.

Joten:

Miten herätämme innostukseni uudestaan?

Olen tehnyt sentään jotain järjestelyjä huhtikuulle.

Otin ylimääräisiä sunnuntaivuoroja, jotka kasvattavat toukokuun pottia.

Aion maksaa käyttämäni visan kokonaisuudessaan pois, vaikka se saattaakin näillä tuhlauksilla tarkoittaa sitä, että puskurin rakennus siirtyy taas eteenpäin.

Maanantaina 16.4. on yhtiökokous, jonka toivon pelästyttävän sen verran, että puskuria aletaan rakentamaan ihan uudella innolla edes sen lähestyvän putkiremontin vuoksi.

Tämä huoleton kuluttaminen on saatava nyt aisoihin.
Olen nykyään aivan tietämätön mitä tililtä kuluu.
En ole kiinnostunut alkuunkaan viikkobudjeteista.
No okei, en enää haluakaan lähteä siihen pakkomielteiseen sentinvenytykseen, jota harrastin monen monta  vuotta, mutta viikkobudjetista haluaisin taas innostua.

Satku per viikko. Se on nyt opittava.
Sen lisäksi satkun hulivili-raha viihdekäyttöön: Ravintolat, tapahtumat, leffat yms.
Eli 500€/kk.
Niinkuin pitikin.
Otetaan nyt harjoituskeissi kesälomaan eli juhannukseen asti.

Tarvitsen jonkin konkreettisen maalin tueksi tälle toiminnalle.

Pohdintoja

Tarvitsen nyt psykologista tavoitekikkailua.

Mitäs jos alkaisin tosissani keräämään putkiremonttirahastoa.
Tarvitsen noin 20 000 euroa.
Sitten rempan tullessa, voisin uudelleen pohtia, että maksanko koko roskan pois heti tuon rahaston voimin, vai alanko sittenkin lyhentää taloyhtiön lainaa nousseen vastikkeen muodossa ja sijoittaisinkin tuon 20 donaa nordnetiin.

Tosin se syö Nordnet-leikkiä, johon oli tarkoitus lähteä oikein toden teolla tänä keväänä.

Kasvattaisinko Nordnet-salkkuani hitaasti tasaisella 50 erkin kuukausivauhdilla, samalla raivokkaasti putkarirahastoa kasvattaen siihen asti, kunnes selviää, mitä tapahtuu?

Se olisi samalla back up-raha kaikkeen muuhun mitä uudelle asunnonomistajalle voi sattua, mutta jos miellän sille tämän putkiremontti-aikataulun, saatan pystyä olla käyttämättä sitä muuhun.
Ja koska aikataulu on vain joitakin vuosia, tulee tässä sen verran kiire, että innostukseni toivottavasti herää uusiin sfääreihin ja Femmis palaa hullunkiilto silmissään uuden haasteen pariin.

Alan innostua tästä ideasta...
En satavarmasti osta tänään mitään kaupasta.

P.S. Olen pahoillani intoni (hetkellisestä) lopahtamisesta. Tylsistytän jo itseänikin!

5 kommenttia:

  1. Sullahan löytyi heti tavoite :D.. Tosin putkiremontti ei ole sikäli kovin houkutteleva, että siinä ei oikeastaan saa mitään kivaa... :D

    VastaaPoista
  2. Ehkä joku helpompi tavoite olisi parempi, putkiremontti on kuitenkin niin kallis?

    VastaaPoista
  3. Tekis mieli pyytää sut intokahveille, joissa puuhkuttas taloutemme kuntoon ja keksisimme pläänejä elämän suhteen. Kuulostaa nimittäin siltä että tarvitset intohimoa ja intoa elämään, olisiko uusi harrastus/itsensä kehittäminen?

    VastaaPoista