Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Taloudellinen valaistuminen

Viimeksi valittelemani motivaatiopulan ja hätäpäissäni keksimäni suurudenhullun ja silti tylsän putkiremonttirahastosuunnitelman jälkeen suunta oli edelleen hieman hukassa.

Visan käyttö jatkui holtittomana.
Keräilen tässä rohkeutta paljastaakseni paljonko sitä on nyt tähän mennessä tullut tuhlattua.
Paljastan ehkä huomenna palkkapäivänä, kun saan vihdoin maksettua sen poispoispois.

Meni siis surkeasti ja olin entistä lannistuneempi.

Kunnes...

...sunnuntaina joku oli jakanut Facebookissa Me naiset-lehden artikkelin asuntosijoittamista harrastavasta pariskunnasta.

Ei sillä, että jutussa olisi ollut mitään uutta tai mullistavaa.
Pariskunta asui vuokralla hulppeassa isossa kämpässä ja olivat alkaneet pari vuotta sitten varallisuusvalmennuksen jälkeen hankkia sijoitusasuntoja ympäri Suomea. Mikäs siinä.

Joku saattaa muistaa, että aiemmin olen useastikin maininnut omat ujot ja orastavat suunnitelmani/haaveni asuntosijoittajaksi ryhtymisestä.
Itse olin nimittäin unohtanut...

Olin aiemmin kokenut sen kaukaiseksi ja pelottavaksi projektiksi, jota varten on opiskeltava paljon paljon asioita ja jota  ennen on maksettava leijonanosa tämän kämpän asuntolainasta pois ja kerättävä lisäksi suunnaton pääoma sijoituslainaa varten.
Ja yksiöthän maksavat täälläpäin kuitenkin vähintään sen satatuhatta jajaja....

Lisäksi seurustelen. On aivan liian aikaista pohtia, miten se tulevaisuudessa vaikuttaa näihin kuvioihin, mutta väkisinkin sekin on välillä käynyt mielessä.

Joten lopulta luuserimaisesti unohdin koko jutun.

Kunnes yhtäkkiä kaikki loksahti paikoilleen

1.
Omistan tästä asunnosta jo noin 20%.
Perustuu siihen, että pintaremontoidun asunnon nykyinen hinta-arvio on 110 000€ ja asuntolainaa on jäljellä about 89 500€.

2. 
Uutta sijoituskämppää ei ole pakko ostaa tästä samoilta hoodeilta, vaan esimerkiksi lapsuuden kotiseudultani pääradan varrelta, jossa halvin yksiö maksoi 46 000€ (!) , mutta yksiöiden vuokrat ovat kuitenkin n. 450€/kk.

3. 
Alkupääomaa sijoituslainaan tarvitaan 10-20% eli noin kybätonni varmaan jo riittäisi.
Sen kerääminen on onnistunut ennenkin.

4.
Mikäli joskus ukkoni kanssa aletaan leikkiä kotia, niin sitten mennään isompaan kämppään vuokralle ja tämä nykyinen koirankoppini pistetään myös vuokralle.
(Mikäli miesystäväni lukee tämän, pyydän olemaan menemättä paniikkiin. Tämä on vain hypoteesi.)

5. 
Mitä sijoitusasunnon hankintaan liittyvään pelkoon tulee... Mitäs jos se heitettäisiin nyt rodeen.
Onnistuin ostamaan ja remontoimaan tämänkin asunnon. Olen puoli vuotta onnistunut huolehtimaan siitä ja hoitamaan lukuisia asioita taloyhtiön kanssa. Tuhannet ihmiset omistavat sijoitusasuntoja, joten ehkä siitä jotenkin Femmiskin selviää.

Eli unohdetaanpas nyt sittenkin se putkiremonttirahasto.

Olisiko mahdollista esimerkiksi kahden vuoden kuluttua (huhtikuu 2020) jo päästä tositoimiin?

1. 
Asuntolaina lyhenee tällä hetkellä korot pois lukien 288 euroa kuukaudessa.
Kahden vuoden päästä lainaa on jäljellä siis 82600€ eli omistusosuus olisi jo (vain) 25%
Saattaa kelvata jo jonkunmoiseksi vakuudeksi.

Toki tämä projekti saa luvan odottaa ensin mitä putkiremontti tuo tullessaan, mutta olen hyvin toiveikas senkin suhteen.

2.
Jos ostan halvemman sijoitusasunnon kotiseudultani, on kotikenttäetuna aluetuntemus ja alueella asuvat lukuisat sukulaiset. Lisäksi "seutu" on suht lähellä pk-seutua, hyvien kulkuyhteyksien varrella, joka on eduksi sekä hintatasolle että tulevan vuokraemännän liikkumiselle.

3.
Heti kun saan talven aikana sössimäni asiat kuntoon, voin alkaa kartuttaa sijoitusasuntopääomaani.

*Ensin visa pois. (Tapahtuu huomenna)
*Kolmen tonnin puskuri tulevia sössimisiä ja yllätyksiä varten. (Toteutuu toivon mukaan elo-syyskuuhun mennessä)
*Puhelinvelan maksu 299€ (toteutuu kesällä)

Kun nämä kolme projektia on hoidettu, pääsen kartuttamaan säästötiliäni laskujeni mukaan noin 400 euroa kuussa. Mikäli syyskuussa aloitan en ihan ehdi tällä tahdilla saamaan toukokuuhun mennessä kymppitonnia, mutta villi arvio on, että noin 8000 olisi ihan toteutettavissa.

4. Ei mennä vielä asioiden edelle. Projekti on toteutettavissa ilman tätä hypoteesiakin.
Mutta mitä tämän nykyisen luukkuni vuokraamiseen tulee, niin tiedän, että ASP-lainalla ostettua asuntoa EI SAA ekaan 10 vuoteen vuokrata valtion takausjärjestelmän takia, mutta tiedän myös lukuisia tapauksia, joissa ASP-laina on muutettu tavislainaksi ilman turhia nokankoputteluja.

5. Omistan lukuisia sijoitusoppaita, joissa melkein jokaisessa on oma lukunsa asuntosijoittamisesta.
Alan nyt ihan tosissani ottamaan asioista selvää. Saatan jopa käydä pankissa ja kysyä paljonko realistisia vakuuksia tässä on hankittava.
Lisäksi vertaistukena on joukko asiantuntijoita ja esikuvia tässä loistokkaassa blogiyhteisössämme.

Opintoja, suunnittelua ja kuria siis luvassa, mutta pelkoa en enää tunne.
Vain haastetta ja innostusta!

Palataan huomenna palkkapäivänä kun FemmaDonna laittaa taas asiansa kuntoon! Olè!

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta/tavoitteelta :)
    Muista kuitenkin, että myös oma asuntosi käy vakuudeksi vain 70-80%:sesti arvostansa. Eli omistat suurin piirtein sen osan, joka ei vielä vakuudeksi käy ja loppu osa taitaa olla asuntosi velan vakuutena. Mutta siitä kun lyhennät, niin vakuutta alkaa vapautua!

    VastaaPoista
  2. Kunnianhimoinen mutta hyvä suunnitelma!

    VastaaPoista
  3. Ja jostakin luin vastikään että ASP-lainan voisi siirtää joissakin tapauksissa. Eli jos ostaa asuttavakseen uuden omistusasunnon voi ASP-lainan siirtää siihen. Käsittääkseni pykälä koska tarpeet muuttuvat (esim. perheen perustaminen) ja työpaikka voi vaihtua toisaalle.

    VastaaPoista
  4. Kuka tuota asp-lainalla ostetun asunnon vuokraamista valvoo? Tuttavaöla ASP laina kämppä, jossa asui vuoden ja nyt 2v ollut jo kämppä vuokralla (ja asp laina edelleen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verottajalla on tieto, mistä asunnosta vuokratulot on kerätty. Asunnon asuntolainakin kannattaa muuttaa verotuksessa tulonhankkimislainaksi, jotta koron saa vähentää 100%:sesti. Sitä en tiedä, onko mitään automaattia, joka huomaisi, että asp-lainallinen asunto alkaa kerryttää vuokratuloa verotuksessa vai valvotaanko näitä pistokoemaisesti.
      Tietysti on niitä, jotka eivät ilmoita vuokratuloja verotuksessa (eli vuokraavat pimeästi) ja toisekseen verotus etenee niin hitaaseen tahtiin, että asia huomataan vasta, kun asunto on ollut jo lähemmäs 2 vuotta vuokralla.

      Poista
    2. Työkaverin isä on Nordealla töissä ja oli kertonut tyttärelleen, että ASP-lainalla ostettuja asuntoja laitetaan harva se päivä vuokralle. Pankista todetaan tällöin vain että tyhmästipä teit ja lainaehtoja muutetaan. Täytyy nyt ottaa vielä selvää, että onko siinä todella ehtona, että pitää muuttaa asumaan siihen uuteen mörskään, koska sitä en kyllä tee :D

      Kynnyskysymys tässä on ilmeisesti se valtion lainantakaus sekä korkotakaus ja asiaa valvoo valtionkonttori.

      Mutta luulisi, että jos oma pankki ei tähän suostu, saan tpoisesta pankista normaalilainan, jolla maksan koko ASP-lainan pois eikä kellään ole siinä vaiheessa mitään nokan koputtamista.

      Mitä pimeään vuokralaiseen tulee: Kuulin, että vanha luokkakaveri oli tehnyt sen tempun ja päätyi istumaan vankilaan siitä hyvästä.
      Joten josko me ei lähdettäis tälle tielle ollenkaan :D

      Poista
  5. Onnea tulevalle vuokraemännälle😊tsemppiä vaan säästämiseen,sä selviit!

    VastaaPoista
  6. Öö mutta milloinka se putkiremppa oli tulossa? Ei kai sitäkään voi kokonaan unholaan jättää? Mutta siis, huikeat tsempit, iso tavoite lähenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä kokonaan unohdeta.
      Ensi viikolla taloyhtiön kokouksessa selvinnee lisää, mutta kyllä siihen arviolta vielä kaksi vuotta menee. Varaudun kolmen tonnin puskurilla mm. putkirempan aiheuttamaan evakkoon, mutta näillä näkymin maksan itse rempan sitten vastikkeen yhteydessä pois.
      Tavoitemaaliksi rempasta ei nyt ollut. :)

      Poista