Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 28. kesäkuuta 2018

(Suht)halpaa kesäpuuhaa lapsille ja lapsellisille

Niin kuin aiemmin kerroin, vietän tänä vuonna ensimmäisen osan lomastani varsin erilaista kesälomaa.
Nimittäin lapsikesää!

Miehen lapset viettävät isällään nyt 1,5 viikon lomaputken ja isin hassu tyttöystävä Donna-täti toivotettiin tervetulleeksi tähän lomajengiin.

Tietysti lapsellisena ja liikaa mielikuvitusta omaavana suunnittelin jo valmiiksi kaikkea jännää mahdollisimman järkevällä budjetilla.

Ja tällaista tohinaa meillä tähän mennessä muun muassa on ollut:

Hawaji-bileet

Yhteinen kesäseikkailumme alkoi juhannusaattona grillibileiden muodossa.
Koska aurinko vetäytyi juhannuksen kunniaksi luonnollisesti synkän pilvimuurin taakse jemmaan ja täällä tuuli niin kovaa, että välillä pelotti, lentääkö puut kohta ikkunasta läpi, oli grillauksen tapahtumapaikkana parveke.

No mutta se ei meitä haitannut! Donna-täti nimittäin pistikin yllärinä pystyyn Hawajibileet!
Kaivoin kassista yllätysleit kaikille kaulaan (Tiger 1€/kpl), löin appelsiinin viipaleet jokaisen mehulasin reunaan ja perustin keittiönpöydälle coctailtikkutehtaan, jonka parissa vierähtikin jokunen hetki kun pikkusormet loihtivat tikuista mestariteoksia nakeilla, lihapullilla, minitomskuilla, kurkulla, juustolla, viinirypäleittä ja ompulla.
Isi grillasi sillä aikaa makkaraa ja uudet potut kiehuivat sillille kaveriksi.
Kustannukset suurinpiirtein 20€

Linnanmäki

No tämä nyt ei ihan halvimmasta päästä ollut, mutta rannekeita ei suinkaan tarvinnut ostaa, koska
minimimmit ovat juuri passelin kokoisia ilmaislaitteisiin (alle 140cm pituisille).
Rollen tuvassa sai kasvomaalaukset ilmaiseksi.
Lintsillä oli myös juhannuspyhien kunniaksi ihan mahtava (ilmainen) esiintyjä lapsille ja lapsellisille: Maddaleena, puhuva ja tanssiva nukke veti upean shown ja meistä tuli nyt sitten Maddaleena-faneja.
Ruokailuun, narunvetoon ja ongintaan meni jonkin verran fyrkkaa, mutta kaiken kaikkiaan yhden päivän budjetiksi neljältä ihan passeli rahanmeno.
Kustannusarvio: Noin 50€ koko poppoolta.



Linnunrata

Kun tarpeeksi kauan googlaa halpaa kesähupia lapsille, avautuu ihan uusi maailma nimittäin leikkipuistojen suhteen... O_O
Ensinnäkin hyvin monessa leikkipuistoissa järkätään puistoruokailu (siis lapsille) klo 12.
Ruokalista ja paikat löytyy netistä. Mukaan omat ruokakipot!
Tällä tavalla törmäsin ihan järjettömän upeaan leikkipuisto Linnunrataan (Suutarila).
Puistosta löytyy kotieläinaitauksia, monenlaista toimintatupaa, ohjattua toimintaa, sisävessat(!), kiipparit, keinut, karuselli, polkuautoja ja kaiken huipuksi vielä uimapaikka!
Lisäksi puistossa on palkatut ohjaajat ja uimavalvoja.
Vain kahvi on maksullista ja sitä saa hakea 50 sentin hintaan omatoimisesti päätalon keittiöstä, jossa voi muuten valmistaa muksuille sapuskat.
Meillä oli mukana kylmälaukku ja pidimme piknikin uimapaikan vieressä puun alla.
Kustannusarvio: Eväät 10 euroa.



Lisäksi ollaan leikitty lähileikipuistoissa, käyty sukuloimassa Porvoossa, lakattu kynsiä, syöty herneitä ja jäätelöä, käyty kirjastossa ja leivottu mansikkatorttu.
Kaikesta puuhasta pidetään tarkkaa lomapäiväkirjaa, johon piirretään kunkin päivän tapahtumat. :)

Tänään räjähtää pankki, kun suuntaamme extemporesti koko poppoo Tallinnanlaivalle. Saatiin pisteillä niin halpa A-luokan hytti.
Aamiaisten kanssa kustannukset koko sakilta yht 45€.
Myönnetään. Tämä ei ihan halvimmasta päästä tule olemaan, mutta koska olen aiemmin tottunut siihen, että laivalla palaa vähintään sen 200 euroa vuorokaudessa (jonka jäkeen suunnataan jatkoille), niin lyön pääni pantiksi siitä, että nyt ei ainakaan mene.
Vaikka aiommekin poikkeuksellisesti valvoa ehkä jopa puoli kymmeneen! :D

Ihanaa hellepäivää kaikille!

8 kommenttia:

  1. Hei meidän pitäisi mennä tuonne linnunrataan!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi! Ja jos sattuu satamaan, aukeaa päärakennuksen leikkihuone!

      Poista
  2. Voi hitsi miten hyvältä kuulostaa!

    Minusta tuntuu, että taidan kopsata tuon hawai-bileidean sinulta! Kiitos ideasta :)

    Meille nuo muut on kaukaisia juttuja, joten ei toteutettavissa ihan ainakaan halvalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä vaan! Ainii! Nipsastiin parvekkeelta vielä pari kukkaa pinnillä kiinni tukkaan!
      Suunnitelmissa oli myös Vaiana-leffa mutta ei löytynyt kirjastosta (enkä älynnyt ajoissa tilata halvalla netistä) joten katsottiin sit illan elokuvana Keisarin uudet kuviot Netflixisistä. Melkein sama 😂

      Poista
  3. Lapsilla on kyllä vaikka mitä kivoja ilmaisia hupeja. Meillä se on tänä kesänä kalastus. Perus onkiminenkin on ok, mutta meillä on ilmainen kalastuskerho. Ihan mahtava. Kerran viikossa. Ilmaiset onget/virvelit/madot, lisäksi ilmaiset makkarat ja pillimehut (`äiti söin viisi makkaraa....`). Ja ranta viiden metrin välein `Onkikummit`-vapaaehtoisia opastamassa villejä pikkunatiaisia kalastuksessa. Ihan luksusta! Meillä fileerattiin viime kerran jälkeen yksi (pieni) ahven. Olihan se hyvä, kun se oli itse onkima.

    VastaaPoista
  4. Teidän loma kuulostaa ihan huipulta! Taidan kopioida omaan käyttöön tuon lomapäiväkirjan niin voi sitten talven pimeydessä muistella ihanaa kesälomaa :)

    VastaaPoista
  5. Hei ihan mahtavia tekemisiä! Toi hawaii bileet pitää toteuttaa! 💃☀

    VastaaPoista