Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

FemmaDonna kolme vuotta!

Blogillani on synttärit! Synttärit!

Ihan hätkähdin kun mietin, että onko siitä tosiaan VASTA kolme vuotta, kun ensimmäisen tekstini eetteriin lähetin (!?!).
Elämä on sen jälkeen heittänyt häränpyllyä sanan positiivisimmissa merkityksissä.

Perinteisesti tähän aikaan käännän katseeni kohti menneitä ja kertaan mitä tämä sählä oikein kolmessa vuodessa onkaan edennyt:

18. marraskuuta 2015

Olin säästänyt sokeasti ASP-lainaa täyteen retkahtaen tasaisin väliajoin milloin mihinkäkin useamman tonnin yllättävään menoo, jotka kustansin sitten lainarahalla. Oli silmäleikkausta, äkkilähtöä Australiaan, tonnin sohvaa (jota ei saanut edes levitettyä...) yms..
Velkojen lyhennyksiin meni kuukaudessa yhteensä 373 euroa.
Havahduin olevani pahasti velkaantunut ja tajusin, että näin ei voi jatkua.

Tilanne silloin:

Säästöt

8807 euroa

Mukana roikkui silloin myös eläkevakuutus 1230€ , jonka olen myöhemmin ignorannut kaikista summista (mukaan lukien tästä), koska se on motissa pankissa aina siihen saakka kun täytän 67 vuotta. Joten jatkakaamme sen huomiotta jättämistä.

Velat 

-5719

Summa koostui viidestä eri velasta, joista alkuun yritin vielä pimittää 200 euroa, jonka olin mutsille velkaa uudesta puhelimesta.

18.11.2015 Nettovarallisuus  3088 euroa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

18.marraskuuta 2016

Vuoden aikana menetin äitini. Sain kolmen tonnin perinnön. Surua paetessani konmaritin kämppäni ja myön noin 850 eurolla tavaraa. Maksoin neljä eri velkaa pois. Opin budjetoimaan menoni paremmin. Yllättävät menot vähentyivät ja opin keräämään puskurin!
Olin löytänyt blogiyhteisöstä mielettömän vertaistuki- ja neuvonantajajoukon! <3
Tilanne oli parempi kuin aikoihin:

Säästöt

11265 euroa

Velat 

-2147 euroa

18.11.2016 Nettovarallisuus 9118 euroa (Kasvua vuodessa 6030€)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

18.marraskuuta 2017

Julistin vuoden 2017 alussa sen olevan minun vuoteni. Olin valmiina valloittamaan maailman!
Maaliskuussa olin ensimmäistä kertaa aikuisiälläni VE-LA-TON.
Avasin arvo-osuustilin Nordnetiin ja "ujot mikrosijoitusleikkini" alkoivat.
Kesään mennessä ASP-tilillä oli jo liikaakin rahaa.
Kesällä se sitten tapahtui. Asunto löytyi ja muutin osakkeenomistajaksi.
ASP-tilin "liikarahalla" teetätin pintaremontin, joka nosti asunnon arvoa.
Sen jälkeen ote hieman lipsui kun totuttelin "normaaliin" elämään ja tapasin miehen joka vei jalat alta ja löysin itseni parisuhteesta.
Olin onneni kukkuloilla, mutta silti taloudellisesti hieman hämmentynyt ja jopa masentunut kun vuosia tavoittelemani maalit olikin saavutettu...

Omaisuus

110 858 euroa

Velat

-92263 euroa

18.11.2017 Nettovarallisuus 18 595 euroa (Kasvua vuodessa 9477€)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
18.marraskuuta 2018 eli tänään

Suunta oli alkuvuoden hukassa ja kulutukseni on kuin varkain noussut.
Tosin elin monta  vuotta niin askeettista elämään, että saatan olla jopa tyytyväinen kulutukseni normalisoitumisesta. Omistusasunto toi ensin vakavia pelkotiloja tulevaisuudesta, mutta tässä on nyt yli vuosi kökitty ja kaikki on edelleen hyvin. Päätin silti koota superpuskurin mahdollisia yllätyksiä varten ja koin epäonnistumisen tunnetta kun puskurin määrä on tällä hetkellä "vain 2058 euroa".
Tarvitsen ja haen itselleni koko ajan uusia taloudellisia maaleja, mutta se etten välttämättä pääse överitavoitteisiini, ei enää stressaa, koska suunta on koko ajan oikea ja tunnen kuukausi kuukaudelta suurempaa turvallisuuden tunnetta.
Lisäksi blogiyhteisöni tuki nousi tänä vuonna aivan uusille leveleille, kun tapasin sielunsiskoni Puudelin keväällä livenä ja muutuimme virtuaalitsemppareista oikeiksi ystäviksi. :)

Omaisuus

112 924 euroa

Velat

-87 604 euroa

18.11.2018 Nettovarallisuus 25 320 euroa (6725€)


Kaiken kaikkiaan siis nettovarallisuus kasvanut kolmessa vuodessa 22 232 euroa!

O_O  WTF?

O_O  OMG!

\O_O/ JEEEEE!!!!

Ja takaisin maan pinnalle

Näen tässä kaavan...
Normaalioloissa nettiksen vuosikasvuvauhti näyttäisi olevan bauttiarallaa vähän päälle kuusi tonnia per vuosi.
Se on ihan jees. Paitsi jos haluaa enemmän.

Haaveilen edelleen kymppitonnin vauhdista ja olinkin jo uhoamassa uuden vuoden lupaustani asiasta, mutta sitten hiekkaa rattaisiin toi seuraavat ensi vuonna lähestyvä putkiremontti, joka tuo varmasti lisäkustannuksia evakkomajoittumisen lisäksikin. Sitten on aika ajoin vaivaava työuupumus. En voi enää asua työpaikallani, joten palkkani todennäköisesti tulee alenemaan.

Asuntolainan korot nousevat ennemmin tai myöhemmin, joten lainanlyhennykseni tulee nousemaan.
ASP-lainassa oli pakko suostua annuiteettilyhennykseen. Tosin siihen kuuluu myös valtion korkotuki, joka tarkoittaa sitä että jos lainan korko ylittää 3,8 prosenttia, valtio maksaa 70% tämän tason ylittävästä korosta. Tyhjää parempi.

No, mutta siis koska kuusi tonnia per vuosi näyttää olevan ihan peace of cake, niin julistankin nyt lähteväni metsästämään sitä mahdottomuutta nimeltä kymppitonni, mutta täten pyhästi lupaan palata metsältä vähintään seitsemän tonnin saaliin kanssa!
Olisi kyllä ihan vähän herkullista tasan vuoden päästä leveillä sillä, että neljän vuoden nettovarallisuuden kasvu ylittäisikin jo kolmekymmentä tonnia!
Hmmm...

Mutta mikä tärkeintä:
Sydämellinen kiitos teille kaikille näistä kolmesta vuodesta!
Kiitos kun olette olleet mukana matkallani
ja tarjonneet mielettömän määrän 
vertaistukea, motivaatiota, neuvoja, kannustusta, tsemppia ja hyvää mieltä!
Cheers! <3

 -Femmis-

12 kommenttia:

  1. Vertaistuki, paras tuki. Synttärionnittelut!

    VastaaPoista
  2. Kymppitonni tavoitteena on just hyvä! Hyvin sinulla varallisuus kasvaa.

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille ja kirjoittajalle, ja kiitos itsellesi vinkeistä, femmismeistä ja luvasta elää mukana sun seikkailuja! Blogisi oli yksi iso syy palata vuosien tauon jälkeen takaisin talousblogiapajille, ja lopulta perustaa oma, ihan vaan että voi kuvitella itsensä samaan porukkaan :D

    VastaaPoista
  4. Aivan huippua! Onnea kolmesta vuodesta. Selkeästi nähtävillä tuosta koosteesta, että kehitys kehittyy. :) Koko ajan parempaan suuntaan. Nettovarallisuuden kasvu 10 000e/vuosi kuulostaa just hyvältä haasteelta. :) Tsemppiä siihen!

    VastaaPoista
  5. Onnea kolmevuotiaalle! Hienoa on ollut tuo sun kehitys!

    VastaaPoista
  6. Oh happy day, candles and cake! Onnea kolmen vuoden taipaleesta, ja paljon uusia seikkailuja tulevaksi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kun olet ollut olemassa, yhteistä matkaa taitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös!
      Sinä juuri olit mun ihan eka kommentoija loppiaisena 2015! <3

      Poista
  8. Onnittelut kolmesta vuodesta! Hienosti on varallisuus karttunut :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kolmesta vuodesta !
    Ja komeat on lukemat :)

    VastaaPoista
  10. (Myöhäiset) onnittelut! Sinun blogisi on sellainen, jonka jokaisen postauksen olen lukenut suurella innolla, eikä tylsää ole matkalla ollut! Hyvä Femmis, ja kivaa jatkoa! :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut täältäkin! Melkoinen matka takana ja varmasti kaikkea jännää tulossa myös tulevaisuudessa! Jään seurailemaan! ;)

    VastaaPoista