Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 19. toukokuuta 2016

Odottelua ja konmaritusta

Ei näy. Ei vieläkään. Mitään ei tapahduuuuuuuu....

Eilen vein perukirjan myös S-pankkiin. S-pankki maksaa äidin bonukset n. 19 euroa kuukauden sisällä. Lisäksi sain p**skahalvauksen kun sieltä ilmoitettiin, että äidin aikoinaan maksama 100 euron osuusmaksu maksetaan siinä mukana. Miksikö järkytyin? No siksi kun perunkirjoituksessa ei uskottu, että sitä takaisin saa, eikä sitä siksi merkitty perukirjaan. Kukaan ei ainakaan vielä älähtänyt asiasta ja teen toki lisäselvityksen perukirjaan jos tästä nousee haloo. Muttakun ei jaksaisi enää yhtään paperisotaa. Ja olen tietoinen, että asian olisi voinut selvittää S-pankista etukäteen kysymällä, mutta meni miten meni. Perunkirjoituksen tekijä sanoi, että tuskin tulee haloota kun on kyse noin pikkusummista.
Satanen ei tosin ole meitsille mikään pikkusumma. Mutta koska tähän sataseen latautuu niin paljon huolta niin en vielä osaa iloita, että heijee sieltä tulee satanen lisää...

Ja nyt tuleekin erikoista tekstiä.
Kerron hieman elämäntapaoppaasta?!?!?! Mutta huom vain vähän!

Käsi ylös kuka tietää mitä on Konmaritus? Japanilainen rouva Marie Kondo iski viime vuonna kultasuoneen kun keksi tehdä siivouksesta muotia kirjan (Konmari) muodossa. Nyrpistelin nenääni tälle ilmiölle pitkäänkin, mutta tossa keväällä äidin tavaroiden aiheuttamassa kaaoksessa eläessäni alkoikin jo Konmaritus kiinnostaa. Pointti on, että ihminen luopuu kaikesta turhasta, jota ei oikeasti tarvitse tai joka ei tuota mielihyvää. Oli siinä jotain vaatteiden viikkaamisesta pystyasentoonkin laatikkoon, mutta sille linjalle en lähtenyt, koska ensinnäkin vaatekaappini hyllyt muodostuvat jättimäisistä koreista. Mites niihin viikkaat pystyyn mitään. Ja toiseksi: aamulla kiireessä pukiessa pohdin vähintään kolmea vaatevaihtoehtoa ja luuleeko joku, että malttaisin viikata ne muut nätisti takaisin kun bussille on aikaa juosta noin minuutti.

No enivei. Tämän konseptin avulla siis raivasin kämppäni maaliskuussa ja myymällä ylimääräiset kamat tienasin n. 600-700 euroa joilla tuhosin masterit. Et ei huono kirja ollenkaan.

Eilen kaveri aloitti innostamanani saman projektin. Menin jeesaamaan, lomalainen kun olen ja kaverilta kerättiin eilen 4 jätesäkkiä vaatetta ja tavaraa pois. Kirpparipöytä varattiin 2 viikoksi ja Facebookin nettikirppisryhmä on täynnä ilmoituksia. Sain kiitokseksi talkootyöstä ruokaa ja valita kaikesta myyntiinmenevästä ilmaiseksi itselleni mitä vain löydän. Nyt jo korkokengät ja pari paitaa lähtenyt mukaan :)
Projekti jatkuu tänään, niin jännään jos löytyisi vielä jotain kivaa itselleni. Onneksi en ehtinyt kirpparille shoppailemaan. Ensinnäkin tää on kivempaa ja ilmaista ja mikä tärkeintä:
Kun touhotan kaverilla projektin kimpussa en ehdi tuhlaamaan!!!!

Ja huomenna Hollantiin! Hoi!



7 kommenttia:

  1. Muistelen, että kun olimme viimein saaneet isän perunkirjan ja perinnönjaon valmiiksi niin pesänhoitaja vain meni pankkiin perunkirjan ja perinnönjakosopimuksen kanssa ja rahat siirrettiin perijöille samalla kertaa. Tietenkin rahan siirtyminen kesti pari pankkipäivää.
    Ihmettelen, mikä siellä teidän pankissa kestää?

    T: Ananas
    YKsinhuoltajan selviytymisopas
    http://neljajalkaamaassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin... Perukirjaa kehuttiin selkeäksi ja tilisiirtopaperti tehtiin samantien. Kyseessä on vielä sma pankki, joten piti olla nopeaa. Virkailija sanoi että viikon sisällä... JOs on jostain epäselvyyksiä niin ilmoittavat. No ei ole tullut ilmoitustakaan. Ajattelin, että soitan ensi viikolla, mutta olen hieman skeptinen, että auttaako sekään, kun tuskin palveluneuvojat osaavat sen enempää sanoa missä paperit liikkuvat ja mikä maksaa.

      Poista
    2. Paitsi että nyt intouduin soittamaan ja kyselemään. Niinkuin arvelinkin, missään ei näkynyt palveluneuvojalle mitään merkintää mistään, joten paperit ovat vielä tarkistuksessa ja "siinä menee oma aikansa" ja tosiaan olisi tullut puhelinsoitto jos jotain häikkää olisi ilmennyt. Aha. Jatketaan siis odottelua.

      Poista
  2. Kuulin tuosta Konmarista vasta pari kuukautta sitten.. lapsiperheessähän tavarat ovat meillä ainakin kasoissa. On likapyykki kasaa ja käytössä olevaa vaatteen kasaa ja sovitetun vaatteen kasaa ja lelukasaa jne...sit tongitaa vaan sieltä missä luuletaan tavaroiden olevan...järjestyksen saamiseksi tänään meinasin että kirpputorille vaa puolet "omaisuudesta" ja varasin tämän kuuluisan mestariteoksen kirjastostamme...jonoa on että saa nähä meneekö joulusiivoon kun saan kirjan käsiini..

    VastaaPoista
  3. Mukavaa ja rentouttavaa matkaa.
    Rahat taitavat viipyä, kun lakimies ei ole ehtinyt/vaivautunut lukemaan papereita. mrrr... ei noin pitkään pitäisi joutua sen tähden odottelemaan.
    Kiva että karmalla on positiivistakin annettavaa ollut stressin keskellä.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin Konmari-metodi tuttu. Juuri lainasin kirjan kirjastosta ja luen :)

    VastaaPoista
  5. KonMari on kirjastosta varauksessa ja olen sijalla 15 eli vielä saa tovin odotella :D Otin kuitenkin sellaisen varaslähdön, että katoin Youtubesta KonMarin vaatteiden viikkausmetodit ja laitoin vaatekaapin järjestykseen! Ei tosin toimi omassakaan vaatekaapissa pystyyn viikkaaminen eli pinoilla mennään.

    VastaaPoista