Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 19. tammikuuta 2017

Plusmiinusnolla

No nyt on tullut sitä ja tätä ja tota.

Ylimääräiset tulot:

Olen tehnyt ihan mielettömästi ylimääräisiä työtunteja ja kasvattanut helmikuun palkkaa parilla sadalla eurolla.
Rahaa on tulossa taas yli kaksi tonnia!
Alkoi korpeamaan tammikuun alun laiskottelu.

Viisi päivää palkatonta lomaa söi tulevaa palkkanauhaa ihan huolella.
Joten korjaustyöt hoidettu.
Kyttään vielä yhdelle päivälle työkeikkaa ja ylimielisesti torjuin mielestäni liian lyhyen työvuoron ja jäin ahneena odottamaan vielä pidempää, joten kun tämä menee sivu suun eikä toista tulekaan, on se mielestäni itselleni ihan oikein ja tuolla summalla sitten mennään.

Veroprosenttini laski ja vuoden tulorajakin oli määritelty tänä vuonna niin lähelle oikeaa, etten lähtenyt muuttamaan sitä. Joulukuussa saattaa mennä ihan snadisti yli, mutta nyt puhutaan niin vähästä, ettei tilanne aiheuta toimenpiteitä. Eli palkkaa jää käteen vieläkin enemmän! Karkeloin!

Ylimääräiset menot:

Just kun päätin alkaa laittaa  sähkölaskua varten rahaa syrjään 25 euroa kuussa, tuli toinen sähkölasku 26 euroa. Eräpäivä helmikuun palkkapäivä.
No aha. Aloitetaan syrjäänlaittaminen sitten maaliskuussa.

Passirahat (70€) menivät Mallimaailman valokuviin, joten passinhankinta on budjetoitu uudestaan helmikuulle.

Matkakassaan menee myös ihan huima siivu (400€) koska varaus tehdään tässä ihan piakkoin ja valmistaudun myös siihen, jos maalis-huhtikuussa käy sama työtuntienvähennys-katastrofi, kuin viime vuonna, eikä rahaa jää mihinkään. Vielä ei ole ainakaan ole myrksynmerkkejä nähtävissä.

Kuulin, että työeläkemaksut nousevat, mutta en ole vielä ottanut millään lailla selvää kuinka paljon.
Kollega epäili, että laskeva veroprosentti ja nousevat TELlit sulkevat toisensa pois, mutta olen optimistinen, enkä suostu uskomaan. Ainakaan vielä!

Käly tarvitsi irtiottoa lapsiperheen arjesta ja pyysi mukaan Tukholman risteilylle helmikuun puolessavälissä. Broidi jäisi lapsenvahdiksi ja me tytöt mentäisi vähän rentoutumaan.
Tottakai suostuin. Hytin sai tarjoushintaan ja koska risteily sattuu laihdutuskuurini herkkupäivälle, varattiin kaikenmaailman buffetit mukaan.
Yhteishinta 89 euroa, jonka maksan niinikään helmikuun palkasta.
Elättelen toivoa, että saan vielä yhden niin rahakkaan työvuoron, jolla kuittaan tuon risteilymaksun.

Että semmosta.

Tilannekatsaus nyt:

Otin passirahat käyttöön ja ostin loppuviikon safkat ja uuden hiusväripurkin, koska itsepäinen blondaus puski punaruskean läpi tehden kuontalostani kahdessa viikossa pinkinharmaan...

Eli rahaa on nyt jäljellä 170 euroa. (Edellisessä postauksessa ei ollut vielä passirahat mukana)
Palkkapäivään 22 päivää.
Ei tee edes kymppiä per päivä.
Joudunko kajoamaan puskuriin?
Jos joudun, maksan sen takaisin helmikuussa, sillä ylimääräisellä rahalla, minkä aion vielä hankkia.
Ainakaan kaupassa ei tarvitse käydä ennen ensi viikkoa.
Pakastimessakin on nykyään vaikka mitä!

P.S. Jälleen yksi kaveri löysi itselleen asunnon ja neuvottelee juuri lainasta.
Turhauttaa vähän. Tutkin Etuovi.comia jokaikinen päivä. Pöh.
Toitotan kohta Facebookissa: "Moi! Myykää mulle asunto."

6 kommenttia:

  1. Oletko vain liian kranttu asuntojen suhteen? Muista että aina voi remontoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen! Sijainti on se tärkein kriteeri. Ehdin unelmoida neljä vuotta ja tässä on tulos: Mikään ei kelpaa...

      Poista
  2. Kirjoitin verotuksesta joulukuussa: http://tienimiljonaariksi.blogspot.fi/2016/12/ansiotuloverotus-2017.html

    Minun veroprosentti putosi 1%, samalla eläkevakuutusmaksu ja työttömyysvakuutusmaksu nousee yhteensä 0,9%.

    VastaaPoista
  3. Joo tosiaan sekä työttömyysvakuutusmaksu että eläkevakuutusmaksu nousee molemmat 0,45 %-yksikköä. Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu palkansaajilla laskee 1,30 %-yks. eli nollaan! Sairausvakuutuksen päivärahamaksu taas joko nousee 0,76 %-yks. tai pienituloisilla laskee 0,82 %-yks. nollaan!
    Veronmksajain keskusliiton sivut on näihin maksujen tarkistuksiin mielestäni melko selkeät. Esim. tässä linkki;
    https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/Sairausvakuutusmaksut/sairausvakuutusmaksut-2017/

    VastaaPoista
  4. Mun veroprosentti putosi 2 prosenttiyksikköä, joten odotettavissa on siis jotain parannusta. Lasken nettopalkka-arvion laskentakaavalla alkuvuoden bruton ja neton suhteen perusteella. Viime vuonna se oli brutto X 0,741 = netto (parin euron tarkkuudella) joten katsotaan helmikuussa miten numerot muuttuvat.

    VastaaPoista
  5. Jos sulla ei tule mitään ylimääräsiä yhtäkkisiä menoja, niin kyllä sä selviit tolla 170:llä! Vai sisältääkö se laskut tms vai vain ruoat?

    VastaaPoista