Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

torstai 7. tammikuuta 2021

Jo riittää saamattomuus!

 Hellurei!

Nyt riittää murjotus, masennus, lamaannus, hiljaisuus ja saamattomuus!

Nyt jatketaan! Eihän tästä muuten tule mitään. 

Okei... Viime vuosi oli ihan hanurista. 

Tienasin vuoden aikana kuusi tonnia vähemmän kuin yleensä, olin 3,5 kuukautta ilman vuokratuloja. Olin henkisesti tosi kovilla suurimman osan vuodesta. Poltin jopa tupakkaa muutaman kuukauden tai no oikeastaan puoli vuotta, mitä tässä nyt valehtelemaan... Mutta sen sain lopetettua marraskuussa. Lisäksi Woltiin ja siideriin meni ihan liian paljon fyrkkaa, kun nyhjättiin vain himassa ahdistuneina. Good times..

 Asuntolaina piti laittaa vuodeksi lyhennysvapaalle, joten se ei ole pienentynyt lainkaan. Sen sijaan entistä suuremmat lyhennykset odottavat ensi maaliskuussa, Jee. Kaikki säästöt suli ja myin Nordnetistä hädissäni ETF-rahastoa miinuksella. Se oli täysi pohjanoteeraus ja ottaa päähän vielä kauan. Uutta velkaa en sentään tehnyt ja täsmäluotto on pienentynyt. Vähän, mutta kuitenkin.  

Mutta turha nyt jäädä itkemään mennyttä. Nyt katsotaan tulevaan ja korjataan tätä takapakkia!


Huomenna on uusi vuokratulopäivä. Putkiremontin jälkeen tehtiin nimittäin uusi vuokrtasopimus korotetulla vuokralla joka on nykyään 730€. 

Huomenna on myös palkkapäivä ja palkkaa tulee 60 euroa enemmän kuin arvioin. 1723 euroa. Jee!

Näillä pääsee jo hyvään alkuun.


Tilanne tänään paskavuoden jäljiltä:


Omaisuus:

Asunto 110 000

Puskuri 32

Nordnet 1500

Yht: 111 532€


Velat:

Asuntolaina 83 650

Täsmäluotto 2664

Visa 3000

Yht. 89 314

Nettovarallisuus: 22 218 euroa


Ou man, miten surkee. Mutta ei se mitään. Nyt lähdetään nousemaan:

Huomioita:

Asunnon putkiremppa on nyt valmistunut ja se nostaa asunnon hintaa. Lisäksi asuntojen arvot alueella ovat nousussa. Mutta putkiremppa myös rasittaa sitä taloyhtiön velkaosuudella, jota ei ole vielä jyvitetty ja joka ei vieläkään ole selvillä. Arvio on 20 000-24 000 euroa. Joten pidän asunnon hinta-arvion nyt tuossa tutussa ja turvallisessa 110 000 eurossa, koska oikeasta arvosta ei erkkikään tällä hetkellä ota selvää. 

Puskurin hurjat 32 euroa ovat jokapäiväisen senttipelin eli senttien siirtelyn ja s-bonusten ansiota. 


Tänä vuonna

Myyn autoni ja maksan täsmäluoton pois.

Säästän 7500 euroa puskuriin.

Maksan asuntolainaa pois 6650 euroa.

Sijoitan vähintään tonnin johonkin osinko-osake-firmaan. Kenties Fortumiin.

Kasvatan nettovarallisuutta pakostikin yli 30 000 euron!

Tulee busy year...


Tänä vuonna tilille siirtyy suunniteltujen summien lisäksi edelleen jokapäiväiset  senttisiirrot ja s-bonukset ja lisäksi käyttöön tulee instassa hehkuttamani vitutusvitoset (eli aina kun vituttaa, en helpota oloani röökillä, sidukalla tai herkuilla vaan siirrän muka kapinallisena vitosen säästötilille ja olo helpottuu, koska olen lähempänä tavoitteitani) ja muutenkin kaikki ylimääräinen raha mitä tielle tulee.

Asuntolainaan aion tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä niin, että ne kohdistuvat tuleviin maksueriin. Syy: Jos korona/ebola/rutto 2.0. pilaa taas kaiken, niin siitä liikenee sitten vähän pelivaraa.


No miksi ihmeessä juuri tuollaiset tavoitteet?

Kerron niistä myöhemmin! :D

9 kommenttia:

  1. Se on täällä! Femmis on palannut! Luin juuri alkuvuodesta (taas) kaikki kirjoitukset inspiraatioksi omia tavoitteita varten :) Hienoa, että velkaa ei ole tehty ja alkaa taas vuokratuotot juoksemaan. Tästä se taas lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3
      Ihan hävettää, että olin näin kauan veke!

      Poista
  2. Oi, on tää hyvä kun uusi vuosi aktivoi blogaajia! Hyvät tavoitteet, mielenkiinnolla seurailen. Ei sua saisi houkuteltua blogin aktiivisuutta & eloisuutta ylläpitämään johonkin pieneen haasteeseen, muistelen sun männävuosina niitä harrastaneen? Kaipaisi omakin blogiaktiivisuus pientä muistuttelua aina välillä :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä ku palasit! Fiksu veto toi asuntolainan tulevien erien maksaminen. Tein ite aikanaan löysää tolla taktiikalla hoitovapaata ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Keksin sen viime viikolla nukkumaan mennessä...?!? Tarkotus oli alunperin toopena alkaa vaan makselemaan ylimääräsiä, mutta sitten aloin pohtimaan riskejä.

      Poista
  4. Mutta hei, oot plussalla yli 20t nettovarallisuudessa. Sehän on huippua. Ja suunnitelmat kuulostaa loistavilta 🤩

    VastaaPoista