Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 22. marraskuuta 2016

Vero-suomi-vero-sanakirja?

I need heeeelp!

Koska vähän jänskättää, että paljonko multa viedään joulukuun palkasta, kun veroprosentti paukkuu yli, niin olen tässä nyt viisi päivää laskeskellut suuntaa antavaa lukua.

Lopputulos: Ei mitään käryä!? Oikeesti tuntien laskemat, eikä siltikään mitään tolkkua.

Viisaat! Kertokaa nyt blondille, että lasketaanko vuoden 2016 tulorajaan mukaan tammikuu 2016 vaiko eikö?

Googlesta en saa mitään irti. Edes kaksplus-palsta ei tässä auttanut.
Luulisi, että tällainen kiinnostaisi muitakin ja löytyisi paljonkin löpinää
Minä ja verottaja ei olla ikinä puhuttu samaa kieltä, vaikka muutaman euron tarkkuudella osaankin nykyään käteen jäävän palkkani laskea. Paitsi nyt!

Mun tuloraja tältä vuodelta on noin 30 000.
(En jaksa avata nettipankin palkkakuitteja jälleen kerran, joten tyytykäämme arvioon)
Tulorajasta puuttuu enää 400 euroa. Eli mikäli tammikuu lasketaan tulorajaan, on kaikki sen jälkeinen lisäprosentin vasaran alla eli 39,5% lähtisi verokarhulle tostanoinvaan.

Viime vuonna vältin tämän ja nostin veroprosenttia. Silloin tosin tein kahta duunia ja tuloraja oli ylittymässä noin kolmella tonnilla.

Mutta sitten otin mallia vuoden 2014 joulukuusta jolloin tuloraja myöskin ylittyi. Tai oli ylittynyt jo marraskuun puolella. Silloin joulukuun koko palkasta olisi käsitykseni mukaan pitänyt lähteä tuo lisäprosentti 39,5% , mutta ei veron osuus ollut sinne päinkään. Oli se toki suurempi kuin normiprossalla, mutta huomattavasti pienempi, mitä odotin.

Eli olen entistä hämmentyneempi. Ainoa, minkä keksin selitykseksi on se, että tammikuuta ei lasketa tulorajaan mukaan..?

Onks näin?
Ja jos on näin... Mun joulukuun palkka tulee olemaan myckepaljon suurempi O_O
No ei nyt nuolaista taas ennen kuin tipahtaa.

P.S. Jos et saanut tästä mitään selkoa, niin älä välitä. En saanut minäkään...


14 kommenttia:

  1. Tammikuu kyllä valitettavasti lasketaan mukaan koko vuoden 2016 tuloihin. Sitä vain verotetaan vielä vanhalla kortilla, käsittääkseni siksi, että verottaja ehtii arvioida edellisen vuoden tulosi ja lähettää sitten niitä vastaava verokortti tulevalle vuodelle. Voithan vielä soittaa tai yrittää netissä tehdä uutta verokorttia niin ei lähtisi tuolle korkeammalle tulorajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ja näääh. Antaa nyt mennä näin. Olen varautunut eikä sitten ainakaan tule mätkyjä vuoden päästä.

      Poista
  2. Minä puolestaan vaivaan aina verottajaa ja tilaan uuden verokortin joulukuussa jo siten, että se on voimassa tammikuusta joulukuun loppuun. Ja jotenkinhan tuo käy järkeen, että tammikuu lasketaan mukaan tammikuun tuloihin, jos verokortti on lähtenyt voimaan vasta helmikuun alusta.

    Eikö se menekin niin siinä automaattisessa kortissa, että "verokausi" alkaa helmikuun alusta ja kestää seuraavan tammikuun loppuun?

    Nimimerkillä tilasin kerran verokortin verkosta korkeammalla veroprosentilla heinäkuussa, kun olin arvioinut tulot loppuvuodelle noin 3000 euroa liian pieneksi. Sain veroprosentiksi jonkun 60 ja ilmoituksen ettei loppuvuoden verotus riitä kattamaan veroja. Soitin kuukautta myöhemmin verotoimistoon ja selvisi, että kohtaan, mihin oli pitänyt kirjoittaa euromääräinen kuluneelta vuodelta maksettu vero, olin kirjoittanut veroprosentin eli luvun 15 ... Sen jälkeen olen aina soittamalla tilannut verokortin.

    VastaaPoista
  3. Ekonomimmin kanssa samoilla tiedoilla. Eli Tammikuun 2016 palkka ja siitä tehdyt pidätykset lasketaan koko kalenterivuoden 2016 verotukseen mukaan. Käytetystä verokortista riippumatta. Toisaalta pidätyksessä ei käytetä lisäprosenttia vaikka edellisen vuoden joulukuussa olisi mennyt lisäprosentille, koska huomioidaan vain kuluvan vuoden aikana maksettu palkka, jota on siis ehtinyt kertyä vain se tammikuussa maksettava palkka. Toisaalta asiaa tuntematonta saattaa sotkea usein käytössä oleva kumulatiivinen laskentatapa joka tasaa verotusta kun palkka vaihtelee eri palkanmaksukausilla. Kumulatiivisuus ehkä sinunkin laskelmasi sotkevat. Tässä yksi linkki
    https://www.palkka.fi/palkkac/yfi/okKumulatiivinenEnnakonpidatys.htm
    joka saattaa asiaa valaista (toivottavasti). Anteeksi jos sotken entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lasketaanko tammikuun 2017 verotukseen (ja tulorajaan) mukaan 13 kk:tta?

      Poista
    2. En ehkä ymmärtänyt kysymystä oikein, mutta selvennän yllä kertomaani. Verovuosi on aina kalenterivuosi (tammi-joulukuu) 12 kk. Tammikuussa lähdetään "puhtaalta pöydältä" koska ansioita ei kuluvalle vuodelle ole vielä kertynyt. Verokorttina käytetään kuitenkin samaa verokorttia kuin joulukuussa, jos ei ole hakenut muutosverokorttia joka astuu voimaan tammikuussa.

      Poista
    3. Kiitos tarkennuksesta! Eli ainoastaan prosentti siirtyy mukana tammikuulle ja ansiot alkavat kertyä nollasta? Tammikuussa siis ei voi tuloraja paukkua edellisen vuoden ansioista enää yli?

      Poista
    4. Tämä käsitys minullakin on asiasta. Vuoden 2016 verokortin normaalia veroprosenttia sovelletaan vuoden 2017 tammikuun palkkaan.

      Poista
  4. No niin eli vahvistus aiemmalle epäilylle. Onko sitten niin että siitä ylimenevästä ei mene tuota lisäveroprosenttia 39,5 vaan joku muu? Ku parin vuoden takainen verotus ei mene mun kaaliin ei sit millään. Tuloraja oli jo ylittynyt mutta silti veroprosentti näytti nousseen vaan noin 25 prossan luokkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä tarkempia lukuja, mutta korkeampaa veroprosenttia sovelletaan vain rajan ylittävään osaan.
      Tulot joulukuussa 2000€, josta 1000€ ylittää vuositulorajan. Normaalivero 20% ja korkeampi 40%. Maksat veroa yhteensä 0,2*1000€+0,4*1000€ =600€ eli 30 % joulukuun palkastasi.

      Poista
    2. Ihanan selkeä vastaus1

      Poista
    3. Niin oli! Kiitos fyysikko! Noin mä oletin asian olevan, mutta joulukuun 2014 verotus ei silti sovi tuohonkaan kaavaan, koska tuloraja oli jo valmiiksi ylittynyt. Ja kitikiti... No ehkä mä nyt unohdan sen ja odotan rauhassa pari viikkoa tulevaa palkkakuittiani :)
      Kiitos kaikille!

      Poista
  5. Joo, pitääkin muistaa tarkastaa omat rajat, joko ne paukkuu ja pitääkö nostaa veroprosenttia. Meidän ihana palkanlaskija otti minuun yhteyttä viime vuonna joulukuun lopussa haluanko korottaa veroprosenttia kun raja näyttää ylittyvän. Olin ikikiitollinen, tulospalkkiosta jäi jotain käteenkin��

    VastaaPoista
  6. verottaja ja kela on sellaset tahot jotka nostaa verenpainetta koska yleensä on ihan pihalla niiden menettelystä=) itse kävin laskemassa verokorttiani loppuvuodelle ja saimme veroprosentiksi 0%. Sitten muistin pois lähdettyäni että unohdin ilmoittaa tuon tulon ja tuon...ja tuumasin että ehkä maksan vaan sen 18.5% ja käynti oli ihan turha =D

    VastaaPoista