Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Maksuosoitus saapui

Niin juuri!

Se saapui!

Uskoni systeemiin on palaamassa!
 
Lappu odotti kynnysmatolla kun töistä kotiin saavuin. Olin jo kääntymässä kannoillani ovesta ulos kirjekuori kädessä valmiina juoksemaan suorinta tietä pankkiin, mutta onneksi sentään älysin avata kirjekuoren ensin.

Kuoressa oli maksuosoitus ja tarkat ohjeet, joiden avulla sain lunastettua maksulähetyksen ihan himasohvalla verkkopankin kautta parissa minuutissa.

Eli nyt on 752,71 euroa saatu ja eteenpäin ohjattu:

400 säästötilille talviloman matkakassaan
100 puskuriin
256,94 puhelin kokonaan maksettu!!!!! Yksi tavoite-etappi ohitettu!

(Parin euron poikkeaman kuittasin Menot kuriin-Marraskuusta jääneistä 4 eurosta)

Aiemmin sain jo omat veronpalautukset 200 euroa, jotka olivat jemmassa huomenna alkavaa Jyrkän Joulukuun palkkakautta varten.
 Tosin huomenna menee melkoinen summa budjetoituihin jouluinvestointeihin kun päräytän joululahjatilaukset nettikauppojen kautta eteenpäin

Mutta hei!
Pienen talousmaailmani suuret luvut muuttuivat jälleen ja muuttuvat huomenna vieläkin enemmän!

Tilannekatsaus tänään:

Velat

-1888

Säästöt

10700 ASP
639 Puskuri (kokenut sähkölaskun kokoisen loven)
1534 Eläkevakuutus (Arvo pysynyt suunnilleen samana koko ajan)

Yht 12873

(Huom! Matkakassaa en laske säästöihin, koska se on hyödyke ja periaatteessa jo tuhlattu. Olé!)

Jatkuu huomenna! Voi juku...

11 kommenttia:

  1. Mitäs noissa veloissa olikaan jäljellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks toi enemmän psykologinen juttu toi matkakassa? Mietin vaan että jos olisit sillä rahalla maksanut visan ja ottanut vasta sitten taas visalla lainaa kun matka tarvitsee maksaa niin sun ei ois tarttenut maksaa korkoja niin paljoa =D Siinäkin olisi säästänyt jonkun verran...

      Poista
    2. On se aika psykologista.. Kun se on erillisellä tilillä, josta on sallittu vain neljä nostoa vuodessa, koen ettei niihin saa koskea ennen h-hetkeä. Se ei ole edes vaihtoehto. JOs maksaisin luottokorttia tuoll asummalla, tuntuisi hirveältä käyttää sitten korttia tuon summan edestä, koska velka olisi jo pienentynyt ja sitten mentäis ns. takapakkia..

      Poista
  2. Jes! hypin täällä ilosta sun puolesta kun on ollut niin jännää seurata tätä veronpalautusperinnön matkaa. Vihdoin kotona :D

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
  3. Jeejee, onnea muru! Eihän mennyt saveen vaikka meinaski olla hankalaa :D

    VastaaPoista
  4. Muistitko kiittää äitiä :( Itse sain "isältäni kirjeen" pari viikkoa sitten perintöveron muodossa. Kiitin silti isää, kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin. Sytytin kynttilän ja äiti tuli uniinkin. Varsinkin nyt kun ensimmäinen joulu ilman äitiä lähestyy. Sen takia en tänä vuonna pysty hakemaan joulukoristeita kellarista kun ne ovat suurinosa peräisin lapsuudesta.

      Poista
    2. Isäni on edelleen "aktiivisesti" sijoittamisessa mukana, jätimme hänen arvo-osuustilin voimaan ja siellä on hyvät osakkeet tallessa😊

      Poista
  5. Kaikki järjestyi taas, ihanaa :) Lämpöä ja rakkautta ja lomaa odotellessa... :)

    VastaaPoista