Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ylläriostos

Ostin itselleni joululahjan. Otin rahat puskurista. Olen hieman kauhuissani. Tuhlasin 219 euroa (!?!)

Lahja on uusi telkkari.

Oliko nyt ihan pakko? No oikeastaan oli koska uusi on ollut hakusessa jo pitkään ja kodinkonemyyjäkaverini laittoi jouluaattona viestiä, että nyt löytyi eräästä verkkokaupasta joulun supertarjous 32 tuumainen LED-tv rajoitetun ajan 199 euroa + 20 euron kotiinkuljetus. Broidi uhosi ensin että lähdetään hakemaan se mielummin autolla, mutta lähin tuotetta omaava myymälä oli Turussa, ni ei sit lähdetty ihan niin pitkälle ajelulle.

Rajoitettu aika oli 24.-26.12. ja töllö oli kuulemma ihan pirun hyvä ostos tuohon hintaan.
Vedin siis syvään henkeä, klikkasin töllön ostoskoriin ja kaivelin verkkopankkitunnukset esiin.
Eli puskuri pienentyi nyt sitten 219 euroa.

14 päivän päästä on tulossa oikeasti ihan huisi palkka, joten kaverin ja isoveljen yllyttämänä päätin että tämä on hyvä ostos. Parempi ollakin nyt sitten vimpan päälle.
Vanhan telsun myynnistä neuvottelen jo työkaverin kanssa.

Hypin muuten riemusta kattoon kun pyhät ovat vihdoin ohi! Ei sillä että joulu mitenkään huono olisi ollut. Veljen perhe on ihana ja meillä oli tosi kivaa. Suklaata on vieläki, mikä on ihan hyvä kun tänään en jaksanut käydä kaupassa työpäivän jälkeen.
Illalliseni on siis tänään suklaakonvehdit ja popparit...
Harkitsen niitä terveellisiä elämäntapoja sitten taas joskus alkuvuodesta.

Koska tottakai päädyin joulupäivänä vielä kännäämään (mitä sitä turhia kaunistelemaan), odottelen vielä korttitapahtumien päivittymistä, mutta rahaa on oletettavasti vielä vähintään 150 euroa. Katotaan nyt mitä verkkopankki huomenna sanoo.

Päiviä jäljellä 14 päivää
Tekee yli 10 egeä per päivä.
75 euroa per vko.

Joulupukki toi muuten mm. 70 euron edestä lahjakortteja vaatekauppoihin. Jihuu!

Tammikuu täältä tullaan!

5 kommenttia:

  1. Nyt en osaa sanoa mitään nättiä... tsot tsot. Ethän sorru lähiaikoina uudelleen turhiin ostoksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan. En sorru! Kärsin ostokrapulasta ja koen olleeni vähän yllytyshullu... Mutta olisin tarvinnut jokatapauksessa uuden digiboksin kun huhtikuussa netti ja sitä myöten telkkarikuva katkeaa. Lisäksi töllön erikoistarjous oli 200 eruoa halvempi kuin normaalisti ja seliseli. Korvaan puskurin saaman lommon tammikuun superpalkasta ja aloitan sen visalyhennysracingin niinkuin pitikin. Lisäksi olen jo jahdannut tammikuun alun lomalleni lisätöitä, joten yritän korvata telkkarirahan menetystä jo nyt. Taidan viedä myös kirpparipöydän. Nyt tuli meinaa morkkis! :D

      Poista
  2. Nooh, oishan tuossa voinut pahemminkin käydä ja olisit ostanut kalliimman :D

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti aiot nyt sitten tiiviisti töllöttää uutta töllötintäsi =D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa että ihan hyvän ostoksen teit, jos kerran tv on jo pidempään ollut ostoslistalla. Nyt sitten puskurin täyttöä :)

    VastaaPoista