Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Työnarkomaanin ahdistus

Olen ollut yli viikon hiljaa.
Olen ollut pari viikkoa häpeissäni.
Tässä kuussa iski ihan kreisi rahanhimo.
Keräsin kuun alussa kaikki työkeikat syyskuulle mitä löytyi.
Siinä projektissa taidettiin sitten vähän väsähtää.
Sitten yritettiin jaksaa elämällä yli varojen.
Rahaa käytetty ihan liikaa ja kohta pitää lainaa puskurista.
Olen käyttänyt ruokaan ihan holtittoman määrän hynää.
Yhtenä päivänä iltapalani oli kirjolohenmätiä ja smetanaa.
Kävin jopa kenkäkaupassa.
Tulin ulos kolmen kenkäparin kanssa ja jätin jälkeeni 77 euroa.
Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Buu!

Taidan kärsiä jonkunsortin syysmasiksesta  ja tarvitsisin selvästi enemmän vapaa-aikaa.

Lokakuulle on tiedossa hurjasti vapaata. Se tosin tietää pienempää palkkaa marraskuulle.
Siitäkin ehdin jo stressata ja olin alkaa kerätä lokakuun työvuoropottia, mutta ihana, viisas minua hiukan vanhempi työkaverini takoi vähän järkeä kallooni:
"Mieti itseäsi ja omaa jaksamistasi. Me ei eletä ikuisesti."
Totta.

Niin nyt on tiedossa pieni takapakki taloudenkasvuuni. Leppoisa lokakuu!
Vanhenen
Annan itselleni synttärilahjaksi ottaa vähän rennommin lokakuun ajan. Marraskuussa sitten kaduttaa, mutta verovirastolta tippui viime viikolla kiva lappu, joka tiesi kertoa, että veronpalautuksia on tulossa 200 euroa.
No mitä sitten? Eikös tuo ole aika vähän?
nhan se, mutta äidin veronpalautukset ovat myös tulossa ja sieltä tippuukin jälkiperintönä 750euroa!

Tietysti joulukuussa on tiedossa sitten taas uudet ongelmat, kun verotuksen tuloraja paukkuu yli ja verottaja vie joulukuun liksasta ison siivun. En tänä vuonna aio vaihtaa veroprosenttia kesken vuoden, koska se vaikuttaa sitten aivan turhaan myös tammikuun palkkaan.

Nii eli loppukateettina:
Älä ressaa tyttö!
Live a little!

Tuhlaamista tässä yritetään toki saada kuriin niinku nythetieilen.
Tänään en käynyt ollenkaan kaupassa. Jei!
Illalla tosin menen leffaan. Oho!
Mutta saan kaverilta tarjouslipun ja eväät haetaan halvasti s-marketista ja maksetaan maksutapaedulla, jota on tulossa muuten ihan sikkenä, kun innostuin (pieneksi)onneksi tuhlailemaan s-ryhmän puljuissa.

On täällä huonomminkin mennyt! (Vakuuttelee hän itselleen...)

11 kommenttia:

  1. Totaaa... Täällä toinen hurjastelija. En ole sitä vielä tuonut julki, mutta tässä kuussa olen törsännyt pelkkiin vaatteisiin heittämällä yli 200e :O Ilmeisesti kaapissa ei ollut mitään kivaa päällepantavaa... Ja kuukauden ruokabudjetti 350e on käytetty jo. Sillä ostettiin mm. Tosi Ihania syklameja. Eli budjettia käytetty myös silmänruokaan, hups. Mutta kerranhan täällä vaan eletään, raha on vaan numeroita ja käärinliinoissa ei ole taskuja.. mitä näitä synninpäästömantroja nyt onkaan :D

    VastaaPoista
  2. Hmm...tunnustaja täälläkin... tilasin kosmetiikkaa 200€:lla.... auts! Nyt se on sanottu ääneen. Ja tämä vielä samalle kuulle kun meni n. 400-500€ sänkyyn. Mutta en varannut kosmetologille aikaa, vaikka mieli teki, ja kampaajan varasin vasta ens palkkakaudelle.

    Se on ihan totta, että kerran täällä vain eletään. Tasapainoa, tasapainoa. Ja pienin askelin edetään. Kun sulla on lokakuussa aikaa, kokkaile annosrasioihin edullisia pataruokia ja keittoja. Metsästä ruokakaupan tarjouksia. Kyllä se siitä. Ja ehdottomasti onnea jo etukäteen, jos synttäripäivä menee ohitte :) <3

    VastaaPoista
  3. Itseänikin polttelee kampaajakäynti, uudet housut pitäis kyl ihan oikeasti saada mut kituutellaan sinne et työt alkaa marraskuussa. PM.ltä pitäs tilata kosmetiikkaa, siis testii et niit osaa sit suositella.. kröhöm... mut kiva lukea et on muitakii kun välil tuntuu et muut säästää kun koneet ja itel taas on sellasta säätöä tämä =D. mut juu jos on liikaa töitä tai muuta voimia vievää esim meillä kun lapset sairasti niin alko raha pakenee ovist ja ikkunoista =D

    VastaaPoista
  4. Höpsistäpönttöön! Jos joku saa kolmet kengät tuolla yhteishinnalla, niin ostos on ollut pelkkää säästöä eikä suinkaan tuhlausta. Toisekseen: täytyy niiden kampaajien ja vaatekaupan myyjienkin elää, joten ei se monen (mies)säästöbloggaajan ihannoima 90%:n säästöaste juurikaan ota huomioon, että rahaa täytyy myös käyttää, jotta yhteiskunta pysyy pyörimässä.

    VastaaPoista
  5. Ei mene minullakaan kuun viimeinen viikko 50€:lla vaikka miten yrittäisi :D

    VastaaPoista
  6. Olette kaikki ihania! :) Kiitos vertaistuesta!
    Ehkä tähän syksyyn tarvitaankin vähän extraa että jaksaa.
    Ja kenkäkauppareissuni oli kyllä mustakin kannattava kun löysin skopunktenin jossa siis saa kolmannen parin ilmaiseksi. Ostin mm uudet kumisaappaat ekan kerran 12 vuoteen. Oli jo aikakin!

    VastaaPoista
  7. Liityn joukkoon... Omiin ja lasten vaatteisiin on mennyt jo 200 euroa, kotiin lähes 120€... tilillä joku 50 euroa ja yritän sinnitellä. Eipä tullut hirveästi sijoituksia tehtyä, mutta mun vessa on vihdoin ja viimein pimpattu vimpon päälle (saa nauraa!) ja talvi-istutukset ulkona vetävät naapuritkin kateellisiksi :D Että jos on kiva istua nätissä vessassa ja ihailla kukkasia pihalla (=olen hyvällä tuulella, iloinen ja onnellinen), niin ei ne rahat ihan hukkaan menneet ;)

    VastaaPoista
  8. Ah, ihanaa luettavaa. Ajattelin, että loppukuun ruuat ja herkut on ostettu, mutta silti tulee käytyä kaupassa lähes päivittäin. Olen potenut huonoa omaatuntoa. Tänään mietin, että pitäiskö lähteä ihan johonkin kahvilaan herkuttelemaan, kun on mun synttärit. Taidanpa tehdä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai menet! Itselleen on aina hyvä idea suoda synttärilahja! Ja paljon onnea syntymäpäivän johdosta!!

      Poista
    2. Kiitos. Käytiin ja pistettiin parikymppinen haisemaan pulliin ja juomiin, mutta ai että oli kivaa :)

      Poista
    3. Onnea sulle näin päivän jäljestä :)

      Poista