On suuren paljastuksen aika!
Olen ostanut asunnon!
Olen viimein löytänyt pienen ruman yksiöni!
Olen pimittänyt teiltä asioita!
Ja lähestulkoon suorastaan valehdellut kommenteissa Osinkokuninkaalle! I'm so sorry!!!!
(Mutta tämä ei ole valitettavasti se kaksio!)
Pyydän nöyrimmästi anteeksi!
Tämä oli pakkotoimenpide, koska olette niin pirun fiksua ja tarkkanäköistä porukkaa, että olisitte saattaneet selvittää tulevan osoitteeni.
(Toisaalta sitten oltais voitu pitää bileet!)
Mutta yksityisyyteni suojatakseni olin ihan velmupetteri ja pysyin asiasta hiljaa ihmeen pitkään.
Arvatkaa tuntuiko dorkalta!
En voi kertoa hirveästi yksityiskohtia, ettei joku löydä asuntoilmoitusta jostain bittiavaruudesta, mutta yritän paljastaa jotain!
Näin siis tapahtui tässä jokin aika sitten:
Eräänä määrittelemättömänä ajankohtana menin esittelyyn
ihan vaan vilkaisemaan yhtä yksiötä. Taloyhtiö ei ole koskaan ollut
mielenkiintolistallani, eikä aikomuksenani ollut todellakaan ostaa.
Hintapyyntö oli ihan ookoo, joten ajattelin, että siinä on pakko olla
jotain vikaa. Ilmoitus oli kirjoitettu tyyliin,: "Myyjä ei oikeastaan tiedä tästä asunnosta mitään, mutta tule ja ihastu!"
Broidi ja muutamat muut lähipiirissä olevat miehet ja naiset (lähestulkoon kaikki tuttuni..) tutkivat ilmoituksen tekniset tiedot ja olivat sitä mieltä että miksei...
Paljastui myös, että kaverini vanhemmat asuvat taloyhtiössä, joten salapoliisi-Donna otti luonnollisesti selvää sisäpiiritiedoista.
Mitään muuta suuria remppoja ei ollut tulossa, kuin tietysti se putkiremontti, joka on tulossa tämän alueen ja tämän budjetin kaikkiin asuntoihin. Kuntotutkimus on jo suoritettu, mutta urakoitsijasta eikä rahoituksesta ole vielä otettu mitään selkoa, joten remppa on tulossa noin viiden vuoden sisällä. Ja sehän Donnalle on koko ajan passannut.
Esittely
Menin esittelyyn. Ja yhtäkkiä jokainen solu kehossani huusi sitä asuntoa kodikseen.
Se oikea oli vihdoin löytynyt! Pyörin esittelyssä puoli tuntia. Asunto tarvitsee pientä pintaremppaa, vaikkakin periaatteessa voisin muuttaa sinne ihan kylmiltään, jos en yhtäkkiä olisi alkanut näin kranttumaakariksi.
Ihmisiä tuli ja meni ja kuulin heidän esittävän ihan ihmekysymyksiä kuten:
"Onko pyykkitupa samassa rapussa?" Välittäjä ei tiennyt. Soitti myyjälle, joka ei myöskään tiennyt.
Kysyjät poistuivat suivaantuneina huutaen, että välittäjän kannattaisi ottaa selvää asioista..
Ihmiset on kummallisia...
Myyjä myi siis kuolleen äitinsä vanhaa asuntoa. Vainaja ei kuollut asuntoon. Sitäkin kysyivät...
Itse keskityin tutkimaan rakenteita ja remonttitarpeita tehden niistä samalla listaa, kuten isoveli oli käskenyt. Ja okei.. vähän flirttasin yhden asuntoa katsomaan tulleen karjun kanssa.
(Tämä tapahtui siis paljon ennen kun tapasin viime viikkoisen söpöliinini!)
Tarjouskilpa
Vihdoin jäin viimeiseksi. En voi kertoa hintapyyntöä yllä mainituista syistä (hitto kun tylsää!), mutta olin tarjoamassa 96000 euroa. Välittäjä kertoi suoraan, että jo ennen esittelyä kaksi tarjousta oli tehty. Toinen niistä oli ehdollinen, joka hylättäisi samantien juuri siitä syystä.
Olin ennen esittelyyn menoa tarkistanut helmikuussa saamani lainatarjouksen 108k:lle. Oli sitten mennyt vanhaksi toukokuussa. Mutta koska enhän ollut asunnosta kuitenkaan pätkääkään kiinnostunut, ajattelin että so what. Välittäjä kysyi onko lainatarjous saatu. sanoin että on mennyt vanhaksi, mutta että saan varmasti uuden. Välittäjä kauhistui, että oletko aivan varma. Nimittäin jos et saakaan lainaa, joudun maksamaan noin neljän tonnin sopimussakon!
Menin hetkeksi ihan paniikkiin. Ainakin puoleksi minuutiksi. Sitten järkeilin, että jos helmikuussa olisi annettu noin paljon ja nyt menen vinkumaan 90k:ta, niin aivan varmasti siihen myönnytään. Mikään muu ei ole muuttunut kuin että nykyään on enemmän rahaa, eikä yhtään velkaa niinkuin sillon. Ja pahinta mitä voi tapahtua on se neljän tonnin sakko. Ja mikäli lainahakemus hylättäisiin, uskoni pankkijärjestelmään olisi täysin romahtanut ja lopettaisin ASP-tilin ja voisin sillä maksaa sen sakon. (Tosi fiksu ajatteluketjun päätös...)
Joten sanoin että olen täysin varma ja aloimme täyttää virallista tarjouspaperia. Kaivoin henkkareita laukusta, kun sain yhtäkkiä jonkun etiäisen: "Tarjoa 97,5k!!!" Näin luvun selvästi mielessäni ja kuulin sanovani sitten sen ja allekirjoitin tarjouspaperin.
Toinen varteenotettava tarjous paljastui täysin identtiseksi. Myyjä tekisi päätöksen vielä samana iltana ja välittäjä ilmottaisi parin tunnin sisällä. Lähdin kotiin hieman hysteerisenä. Myyjä päättäisi kummalle myisi tai vaihtoehtoisesti tekisi vastatarjouksen. Mietin valmiiksi oman korotuksen, mikäli sellaista tarvitaan. Päätin, että sanon 99,5k.
odottelin 1,5 tuntia hermot riekaleina. Koko ajan lujittui halu saada tuo asunto!
Soitto tuli. Myyjä oli päättänyt tehdä vastatarjouksen ja välittäjä sai päättää kummalle.
Valitsi Femmiksen. Vastatarjous oli 100,5k.
Koska välittäjä huomasi, että olen kokematon (lue: pönttö) ensiasunnon omistaja, niin neuvoi, että voisin vuorostani tehdä vastavastatarjouksen (esim. sen 99,5k). Mutta silloin pallo olisi taas ollut myyjällä, joka olisi voinut tehdä alkuperäisen vastatarjouksensa sille toiselle.
Kuulin itseni sanovan, että ei se ole muutamasta tonnista kiinni.
"Haluan tuon asunnon ja hyväksyn vastatarjouksen!"
Ja niin kuului asunto lain mukaan Femmikselle, jolla ei ollut vielä edes voimassaolevaa asuntolainatarjousta...
Laina
Mutta hätä ei ollut tämännäköinen!
Se saatiin hankittua muutamassa päivässä.
Oikeesti oisin saanut sen miten päin vain.
Lainaa sain 90,45k (eli 100,5k - 10050€ aspista)
Ja mikä parasta! Korko on vielä pienenpi kuin helmikuussa. Silloin tarjottiin 0,9% korkoa ja nyt se tulee olemaan 0,758%.
Ainiin! Yhtiövastike tulee olemaan 115€.
Kuvitelmissani se oli aina 140€. Ei haittaa!
Niin ja puhumme siis velattomasta hinnasta.
Taloyhtiön velkaa
kämpällä on vähän päälle tonni. En ole vielä päättänyt maksanko heti
pois. Saatan maksaa sen remonttirahoista, joista puhun sitten tuolla
alempana. ASP-lainassa saattaa meinaa tulla ongelmia taloyhtiönlainan kanssa. Asiaa selvitellään vielä, mutta olivat sitä mieltä, että kannattaako sitä edes maksaa sitä pois kun velkaa on noin vähän ja myöskin että mikäli haluan, voisinko maksaa sen ylijäävästä asp-summasta tai -palkkiosta. Mietin vielä.
Lyhennys tulee näillä näkymin olemaan n.420€/kk, paitsi että saatan saada tingittyä sen vielä alemmas pidentämällä laina-aikaa. Käytännön asiat ja paperityöt hoidetaan samana päivänä kuin kauppakirjat allekirjoitetaan puoli tuntia ennen myyjän saapumista.
Ja tämä suurtapahtuma sijoittuu maanantaille 24.7.
Ihme, että asunnon myynnillä oli niin hiton kiire ja sitten tämä tilaisuus kävi kuitenkin vasta tietyllä viikolla. Epäilen, että ensinnäkin myyjällä on kiire saada perintörahansa ja toiseksi että hän asuu jossain huitsussa, kun ei edes tiennyt taloyhtiöstä mitään.
Remonttikulut
Tuhlaan aspista lainaan siis vain sen pakollisen 10 prossaa ja jätän loput (1750€) remonttirahaksi.
Lisäksi saan kaupanteon hetkellä noin 1250 euroa lisäkorkoa aspipalkkiona.
Ja vielä jos luoja ja nykyinen vuokranantajani suovat saan vielä syys-lokakuussa takuuvuokrani 1080 euroa.
Eli yhteensä hynää on ilmestymässä 4080 euroa, joka saa luvan riittää asunnon muokkaamiseen.
Näillä rahoilla suoritetaan pintaremontti eli uudet seinämaalit ja lattialaminaatat, uusitaan pistorasiat, ostan hieman uutta irtaimistoa, kaapistoja, sälekaihtimet, kylppärin pienkalustoa, sohvan, pakastimen yms. Veli on hankkimassa jo maalarit tutultaan halvalla. Kaiken muun näkee sitten vasta kunnolla, kun saan avaimet käteen ja päästään tutkimaan kunnolla nurkkia.
Luvassa siis
Elokuun ajan teen uudessa kämpässä remppaa ja asun vielä tässä vanhassa. Elokuun lopulla on suuri muuttojuhla ja tämän vanhan vuokrakämpän perusteellinen siivous. Onneksi mulla on silloin viikon loma. (Kuin tilauksesta!)
Luvassa heinäkuun lopussa ja elokuun aikana siis suuria rahasotkuja, kun maksan milloin minkäkin remppajutun riippumatta siitä onko remonttirahat tilillä.
Luulis nyt että ovat heti silloin kaupantekopäivänä...
Niin ja elokuun ajan maksan siis sekä vastiketta, että lyhennystä että vuokraa päällekkäin. Näistä rahoista saatan maksaa sen taloyhtiön lainankin pois.
Ja muutto maksaa tietysti jotakin. Tosin veli on jo senkin eteen tehnyt voitavansa ja paku saadaan kuulemma halvalla lainaan. Kaveri kerää jo nyt töistään pahvilaatikoita.
Muuttoporukkakin on jo koossa pizza- ja kaljapalkalla.
Olen ihan häkeltynyt jo nyt saamastani avusta... :O
Joten nyt olen niin pyörällä päästäni enkä tiedä remppakustannuksista vielä mitään, eli en kykene tekemään laskelmia, mutta pyritään nyt jumankekka siihen, että plussalla oltaisiin syyskuussa eli kaikki tämän kaiken sählingin jälkeen jäävä hynä menee uuden puskurin kasvatukseen, jonka jälkeen alkaa sijoitusleikit ja nettovarallisuuden kasvatus kymppitonnin vuosivauhdilla olisi suorastaan supervoimissaan!
Mutta nyt on siis tehty ensimmäinen hemoiso askel matkalla kohti Taloudellista Riippumattomuutta.
Olen (ihanjustkohta) asunnonomistaja ja asumiskustannukset tippuvat iiiiiihan huimasti.
Ja vielä kerran anteeksi asian pimittämisestä!
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
maanantai 10. heinäkuuta 2017
Heinäkuun palkkapäivä
Ensimmäistä kertaa bauttiarallaa 7 vuoteen unohdin palkkapäivän...
Muistin sen vasta nyt illalla.
Huolestuttavaa. Tämä kesis tekee jo vähän liian huolettomaksi.
No okei tänään en kyllä edes käyttänyt rahaa mihinkään ennen verkkopankin avaamista ja laskujen maksua, koska heräsin kälyn puheluun, että nyt heti ylös ja ulos, koska isoveli oli tulossa hakemaan lomalaista grillaamaan. En pistänyt hanttiin! Oli hieno päivä ja hyvät grilliburgerit!
Palkka
Noniin ja palkkaa tuli tänään 1750 euroa.
Ja palkkaa lähti tänään tälleen näin:
642 Vuokra
100 ASP
105 Matkakortti
20 Puhelin
30 Netti
100 Puskuri
47 Vakuutus
10 Spotify
17 Bookbeat
26 Sähkö
30 Nordnet
35 Worldvision
588 Käyttöraha
Suurten lukujen raportti
Säästöt
11800 ASP
154 Nordnet
200 Puskuri
Nettovarallisuus siis: 12154€
Tällä viikolla luvassa
Ja tuo käyttöraha saa luvan riittää tämän vikan lomaviikon ja töihinpaluun yms.
Tästä(kin) viikosta on tulossa ihan huippuaktiivinen.
Huomenna noustaan aikaisin aamulla ja lähdetään veljen ja veljenmuksujen kanssa Korkeasaareen.
Keskiviikkona kummitäti tulee pk-seudulle ja menemme ravintolaan syömään.
(Kuitenkin 1,5 viikkoa siitä kun viimeksi nähtiin! :D )
Torstaina lähden työkaverin kanssa purjehtimaan (!?!)
Ukkonsa on saanut jostain purjeveneen käyttöön!
Perjantaina on sitten vuorossa....TREFFIT!
Niin kävin sitten vähän jortsuilemassa viikonloppuna ja läysin mitä mukavimman miehen.
Ja meillä on sitten tärskyt perjantaina!!!
Ei vielä hajua mitä tehdään. Sovittiin, että tämä söpöliini vie mut yllätyksenä johonkin, eikä kerro etukäteen ollenkaan minne ja jos meillä on kivaa, niin vien hänet vastavuoroisesti ensi viikolla sokkona jonnekin! Jännää!
Lauantaina olen menossa nyyttäribileisiin, sunnuntaina saatan vetää vähän lepiä ja maanantaina mökötän, koska tiistaina takaisin töihin.
Kaiken tämän tuoksinan keskellä yritän muistaa huudella kuulumisia tännekin.
En ole varmaan ikinä viettänyt näin äksöniä täynnä olevaa lomaa.
En edes silloin kun tein koko loman sitä kakkosduunia :D

perjantai 7. heinäkuuta 2017
Kesisraportti osa 3
Tällä viikolla olen tuhlannut sitten viime viikonkin edestä.
Neljässä päivässä on kadonnut melkein 250 euroa.
Pelkästään eilen meni yli satanen, kun vein veljenlapset Flamingon vesipuistoon, sen jälkeen mentiin vielä ravintolaan syömään ja kotimatkalla kävin vielä ruokakaupassa.
Ja Puf! Satku oli hävinnyt tililtä!
Mutta piru vie kun meillä oli kivaa!!!
Laskin, että Flamingon perheliukumäen portaita oli 20kpl ja jos ne nousi valehtelematta noin 50 kertaa ylös tuli talsittua ainakin 1000 porrasta päivän aikana.
Varmaan enemmänkin. Kipiteltiin niitä veljenpojan kanssa noin kolme tuntia.
Kankku kiittää!
Alkuviikosta kävin kotiseudullani serkuttelemassa (eri serkku tällä kertaa) ja junaliput ja tuliaiset nielivät nekin rahaa.
Lisäksi innostuin tekemään suursiivousta ja kävin vähän sisustusostoksilla!
Jortsuumaan en tälläkään viikolla ole kerennyt, jos ei yhtä limelonkerotuoppia lasketa, jonka nautiskelin junaa odotellessa. Kovamenojeejee!
Tänään meinasin lähteä pistämään jalalla koreasti, mutta arvatkaa kenellä on eilisen vesipetoleikin jäljiltä kurkku kipeä. Jep, mulla!
Joten kohtalo, sallimus tai mikälie yrittää nyt selvästi pitää Femmiksen tällä kesiksellä aisoissa.
Rahaa on jäljellä suunnilleen 100 euroa.
Maanantaina on palkkapäivä.
Ei ole mitään hätää vaikka kurkkukipu katoaisikin ja riehaantuisin tekemään vaikka ja mitä.
Ja koska lomaflow on saavutettu jo aikapäiviä sitten, ei ole niin väliksikään mitä tänään tapahtuu.
Mihinkään ei ole kiire eikä mitään velvotteita ole!
Ihana lause! Nautiskelenpas nyt hetken pelkästään siitä...

maanantai 3. heinäkuuta 2017
Grilli kuumana!
Lomapallero täällä moikku!
Olen turvoksissa kuin pallokala! :D
Tähän mennessä lomalla tapahtunutta
Lähdin viime tiistaina pariksi päiväksi mökkeilemään, josta siirryin pariksi päiväksi kummitädin maatilalle.
Mökillä mm. opettelin savustamaan lohta, lojuin riippumatossa, kuuntelin äänikirjaa, pelasin korttia ja saunoin ihan hiki hatussa. Hehe...
Maatilalla uskaltauduin vihdoin avuksi navettaan, hain lehmät laitumelta, syötin vasikat, joista sain nimetä yhden (kummivasikkani). Ihan mieletön elämys muuten. Lehmät ovat rauhoittavia!
Kaiken tämän ohella söin valehtelematta viisi päivää putkeen silliä, pottua ja grillimakkaraa, muista herkuista nyt puhumattakaan...
Yritin minimoida vahinkoja kävelemällä tunnin lenkin joka päivä, mutta ei se pahemmin missään näy.
Tiistai-perjantai-akselilla rahaa kului 7 euroa kun ostin kahden litran hernepussin!
Perjantaina lähdettiin ekaa kertaa 20v. serkkupojan kanssa "kartsalle".
Serkku toimi kuskina ja antoi pitkin hampain dominoivan Donna-serkun maksaa bensat, limpparit, yölliset pizzat ja kyytipalkkaoluset, jotka nautittiin sitten "jatkoilla" kotona.
Baarikierros ja karaokeilta suoritettiin siis kaukana pk-seudulta nimeltämainitsemattomassa kaupungissa, jossa hinnat oli vähän halvemmat, mutta kuvittelin kuitenkin vinguttaneeni korttia ihan villisti.
Perjantaina rahaa tähän kaikkeen kului 60 euroa...?
Lauantaina palasin kotiin ja koska en ollut (muka) vielä nauttinut tarpeeksi grilliruokia, pistin kaverin kanssa grillibileet pystyyn parvekkeellani.
Ruokana oli kasvisvartaita, grillitassua, kalkkunanakkia, halloumia, pekonia, salaattia, silliä ja uusia pottuja. Tiedättekö mikä ahneella ooon...? :D
Näihin mättöihin meni noin 18 euroa...
Grillimössöt massussa pyörittiin vielä paikalliseen, jossa kortin villi vingutus jatkui.
Rahaa on lauantai-iltana kulunut 30 euroa.
Lauantaina sidukka alkoi tökkiä ihan törkeästi.
Sunnuntaina muuttui ääni kellossa.
Kaiken järjen ja kokemuksen syvän rintaäänen mukaisesti Donnalle luonnollisinta olisi ollut painella terdelle aurinkoon sunnareille ja mölistä siellä huolettomasti seuraavat kaksi päivää koska nyt ollaan lomalla.
Mutta ei! Ei tullut kuuloonkaan!
Sunnuntaina heräsin täynnä tarmoa ja vailla krapulaa ja aloin siivota. Kävin ruokakaupassa jonne meni "jotain euroa" ja ostamassa parveketuoleihin uudet istuintyynyt (yht 8€) ja lähdin lenkille.
Ja sitten toiselle. Ja sitten vielä kolmannelle.
Kävelin sunnuntain aikana 24000 askelta ja kävin saunassa ja uimassa taloyhtiön uima-altaassa.
Saunan jälkeen ei vieläkään nukuttanut, joten aloin siivoamaan vaatekaappeja ja pääsyin vielä puolen yön aikaan viemään UFFin laatikkoon kolme kassillista vaatteita ja yhden jätesäkin roskikseen.
Tänä aamuna lomapallero ei ollutkaan enää niin pallero, koska turvotus on selvästi alkanut häipymään ja mieli hamusi taas lenkille, mutta buu siellä satoi..
Sitten äkkäsin että hei jee siellä sataa! Ei tule ainakaan kuuma.
Joten vedin tunnin lenkin tuolla sateessa äänikirja korvilla pauhaten.
Eli olen edelleen budjetissa paremmin kuin hyvin!
Rahaa on jäljellä noin 350 euroa, tili saattaa vielä päivittyä, mutta ei hurjasti.
Viikon päästä on palkkapäivä.
Olo on erittäin hyvä! Tästä tulee vielä hieno kesis! \(^_^)/

tiistai 27. kesäkuuta 2017
Lomilla ollaan
Kesis alkoi torstaina!
Ampaisinko vailla huolen häivää kylille ja tuhlasinko koko lomabudjetin jo ensimmäisen viikonlopun aikana?
No ei sinne päinkään!!!!
Tällä kertaa tulin suoraan himaan tiskaamaan ja kävin auttamassa naapuria muutossa.
Juhannusristeilylle meni arviolta noin 120 euroa, johon sisältyi tuliaisten lisäksi vielä automatka satamasta pois. Jortsuilu tökkii taas ja meninkin laivalla nukkumaan "jo" kolmelta.
Sen jälkeen la-ti akselilla on mennyt rahaa 0,64 euroa!!!
Ne aiemmin hankkimani eväät ovat pitäneet mut hengissä 3,5 vuorokautta.
Nuo tuhlatut sentit menivät tänä aamuna maitopurkkiin, koska kahvi...
Eli budjetissa ollaan vielä tässä vaiheessa vähän liiankin hienosti!
Tunnustan, että olen laiskotellut Netflixin kanssa aika monta tuntia, mutta olen nähnyt myös kavereita ja käynyt ihastelemassa entisen naapurini uutta kotia, josta olen muuten ihan vähän kade. Talo on rakennettu vuosi sitten ja kiiltää vielä uutuuttaan.
Mutta pysyn silti asunnonhankintasuunnitelmissani ja vaikka väitänkin, että asuntoprojekti saa nyt luvan olla myöskin kesälomalla, tarkistan asuntoilmoituksen pari kertaa pävässä.
Kohta lähden köröttelemään Onnibussilla mökkimaisemiin.
Ostan matkalla ehkä yhden banaanin bussievääksi.
Vaikka tämä kesäloman aloitus kuulostaneekin hieman tylsältä (lähinnä omasta mielestäni) olen pian saavuttamassa sitä samaa "loma-flowta" kuin viime vuonna jolloin nautin velvollisuuksien puuttumisesta, enkä tiennyt kellonaikaa tai edes, että mikä päivä nyt on menossa.
Ja sitäpaitsi ihan kuin kesäloman vietolla olisi joku kaava.
Tärkeintä on relata!
Haaveilen tällä kertaa pitkistä metsälenkeistä mökkimaisemissa viime vuoden yhtä mittaa mässäilyn ja saunasiidereiden lipittelyn sijaan.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017
Pihin ja rennon rajamailla
Hellurei!
Loma alkaa huomenna!
Huomennahuomennahuomenna!
Luau!
Kärsin viimeksi rahojen tuhlauspelosta ja kieltämättä vaivaa se hieman vieläkin, mutta viimeisen viikon aikana olen harjoitellut kovasti ns. rentoa piheilyä.
Eli siis olen valmistautunut sekä lomaan että lomafiilikseen turhia murehtimatta, mutta pitänyt pihistelyn koko ajan itsestäänselvyytenä mukana.
"Synnit"
Tässä esimerkkejä arjen luksuksista, joista olen ikään kuin "luvatta" nautiskellut, mutta jotka olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman halvalla.
* En luopunut sittenkään huomisesta työvuorosta, mutta sen sijaan lyhensin sitä 1,5 tunnilla, jotta pääsen aiemmin lomille lompsis.
Kustannukset (nettona) 19,6€
* Varasin sittenkin perjantain (juhannus)risteilyllemme 33 euron buffetin. Buffassa istutaan todennäköisesti 2,5 tuntia ja siihen kuuluu juomat mukaan. Mikäli kävisimme nopsasti syömässä jossain kahvilassa, maksaisimme kuitenkin ruokajuomista siinä ohessa ja ruokalasku yltäisi helposti noin 25 euroon. Sen jälkeen suunnistaisimme baarikierrokselle ja juomatilaukset parin tunnin ajalta tulisivat taatusti kalliimmiksi kuin tuo jäljelle jäävä 8euroa. Joten tässä on laskelmoivaa säästämisen makua.
Kustannukset siis 33€
* Lähden ensi viikolla mökkeilemään sukulaisten kanssa. Onnibussissa saa nykyään valita paikkansa, joten huipentelin ja varasin reteästi sen yläkerran keulaikkunapaikan (!) ja maksoin siitä ilosta 2 euroa enemmän...
Kyseessä on siis vain menomatka, koska ei vielä hajuakaan milloin palaan :)
Kustannukset yht 7€
* Ostin työkaverilta kassillisen (ihania) vaatteita kaljatuopin hinnalla.
Kustannukset yhteensä 6€
* Intouduin tilaamaan Wishistä lisää vaatteita, ja nyt pyörrytte, mutta tilasin jäätävän halpoja rättejä 13 kappaletta pisteitä ja etuja käyttäen.
Kustannukset yht 85€
* Löysin lompakosta vanhan pullokuitin Tokmannille (juu niilläkin on pullokone) ja vein uudenkin pullokassin sinne saaden näin hiusväripurkin periaatteessa "puoleen hintaan"
Kustannukset yht 6,5€
* Kävin kaverini kirjakaupassa ostoksilla (lue:pummimassa alennuksia) ja tuhlasin viiteen pokkariin. Siellä oli kampanja: 5 pokkaria 20€ josta pummittiin henkilökunta-ale 20%
Kustannukset yht 16€
* Latasin taas Bookbeatin ja olen kuunnellut jo 3 äänikirjaa.
Kustannukset 16,90€
* Olen lipitellyt tässä 11 päivän aikana 10 Lidlin halvinta lonkeroa (1,72€/kpl)
Kustannukset yht 17,2€
* Kävin terdellä ja valitsin 2 X halvimman siiderin ja maksoin S-ryhmän maksutapaedulla, jotta saavutettiin täysi hyöty.
Kustannukset yht 13€
* Yhtenä päivänä aioin huipennella ja ostaa tuoreita mansikoita töihin.
Hinta oli niin kallis (7€/litra!!), että vaihdoin kojulla halvempiin vadelmiin.
Kustannukset 5€
* Roudasin kaapit ja pakastimen täyteen kevyitä ja halpoja vaihtoehtoja. Jos en hirveästi loman aikana saa hoikistuttua, niin en ainakaan aio lihoa!
Täällä on esim:
4 pussia pakastemansikoita (K-menu)
4 pussia pakastemustikoita (K-menu)
10 purkkia ananasta (K-menu)
10 purkkia hedelmäpilttiä (Lidl)
5 purkkia kevytkermaviiliä ja dippipussia (Lidl) (kasvisten dippailua varten)
2 kennoa kanamunia (X-tra)
4 rahkaa (500g)
5 raejuustoa (200g)
Kustannukset yht about 40€
Lisäksi pakastimessa on edelleen entisten hamstrausten takia ruisleipää, jauhelihaa ja lihapullia.
Ehkä noilla jokuset viikot pärjätään, varsinkin kun ensi viikon vietän sukulaisten hoivissa.
Ja syntien vastapainoksi löytyy pari plussaakin!
*Totesin, etten ehdi käyttämään joululahjaksi saamaani Seppälän lahjakorttia (oli menossa vanhaksi 30.6.) joten myin sen kympillä työkaverille.
*Kävin Alkossa kavereiden puolesta ja sain hakista yht 5 euroa! :D
Lomatonnista on jäljellä 670€
Niiden tulee riittää seuraavat 19 päivää, jolloin on taas palkkapäivä.
Tekee siis keskimäärin noin 35 euroa/päivä.
Ensi viikonloppuna risteilyllä menee (tuliaisineen) varmaankin noin 150 euroa ja sen kompensaatioksi sitä seuraavalla viikolla mökkeillessä menee varmaan koko viikon aikana 20-30 euroa...
Jaa-a saa nähdä.
Nyt on yritetty tehdä mahdollisimman hyvät puitteet sille, ettei viime kesän katastrofi toistu.
Kuusi työtuntia lomaan... \(*_*)/
Miten menee noin niinku omasta mielestä?
No aika kivasti! :D

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
Lomasäästövalmisteluja
Täällä pienessä lomaa odottavassa maailmassani ei tapahtu hirveän jännittäviä asioita, mutta olisinko silti hiljaa? Never!
Edelleen pelottaa, että toistan viime vuoden kesis-katastrofin ja pistän kolmessa viikossa haisemaan 1700 euroa.
Joten yritän nyt tehdä mahdollisimman paljon valmisteluja, jotta siihen ei tulla menemään.
Meinasin jo laiskistua ja olin kesäkuun superpalkkapäivän jälkeen vähän holtiton rahankäytön kanssa. Lähinnä valmisruuat ovat ryöstäneet liikaa rahaa tililtä.
Joten tänään kävin jälleen kiltisti aamulenkillä tutun kauppakierroksen, jonka aikana kerätään hintavertailujen pohjalta kaikkein halvimmat ruoka-ainekset, joilla valmistetaan sitten itse energiaa puhkuen terveelliset eväät töihin.
Ja hei arvaatkas mitä tein?
Muistatteko kun kerroin käyttäneeni kaverin kauppakeskuksen henkilökuntakorttia hyväkseni saadakseni erään K-marketin ananaspurkeista hurjat 5 prossan alet?
No olen tänään illalla menossa hakemaan kaverin töistä ja pummin niin paljon niitä halpoja purkkeja kuin jaksan kantaa kesävarastoon. Voisin ostaa pari K-menu-kahvipakettia samalla, koska kanelilla höystetty kurakahvi taisi sittenkin viedä sydämeni!
Lisäksi hintavertailujen tuloksena Citymarketin pakastemansikat voittivat (500g/1,65€), joten niitä haen huomenissa varastoon 10 pussia.
Kysymys:
No mitä näillä "suunnattomilla" ruokavarastoilla sitten on tarkoitus tehdä?
Vastaus:
Vedellä nassuun kevyitä ja kesäisen raikkaita välipaloja jugun, rahkan tai puuron kanssa.
Pointti:
Ensinnäkin en halua sortua laiskana pikaruokiin ja sanomattakin selvää, että tarkoitus on säästää selvää rahaa.
Siitä työvuorosta en ole vielä päässyt eroon, joten voi olla etten menetä heinäkuun palkasta nettona sitä 85 euroa. Vielä kyllä mieli tekisi. Koska heinäkuun palkasta on tulossa muutenkin jo ihan kiva ja tällä säädöllä loma olisi alkanut ensi viikolla kahta päivää aiemmin, olisin mennyt vaikka uimaan...
Maksoin Tallinnan-risteilyn.
Koko B-luokan hytti kustansi 55 euroa, joista osallistujat maksavat sitten osuutensa.
Kartan viimeiseen asti Buffettia, koska ensinnäkään en koe, että se safkameri on 33 euron arvoinen ja syön siellä aina itseni kirjaimellisesti kipeäksi. Joten josko sittenkin vaikka halpa salaatti laivan kahvilassa? Tax freestä hamstrataan toki tuliaisia, niin ettei kesälomalla Alko kuormitu.
Niin. Olen edelleen hieman vainoharhaisen varovainen tuon alkoholin kulutukseni kanssa, mutta ei se ihan kokonaan sittenkään loppunut, koska aloin käydä keväisen tipattomuuteni aikana niin apaattiseksi, että lähipiiri oli jo huolissaan...
On välillä vähän rankkaa olla "kaikki-tai-mitään"-ihminen...
Ja hei!
Katselin eilen jälleen asuntoja. Lähistöllä oli kiva, vaikkakin hiton pieni yksiö, mutta jälleen kerran parikin seikkaa siinä tökki ja hintapyyntö oli epäilyttävän pieni.
Joten jätin suosiolla kohteen omaan arvoonsa.
En osta ostamisen ilosta, vaan sitten kun kämppä huutaa nimeäni. Eikös me niin sovittu?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)