Pizzaonline

Pizza-onlinesta tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Rööki pois (taas..)

Aloin voida huonosti.
Lopetin tupakanpolton joskus helmikuussa ja sen jälkeen salaa retkahdin siihen uudestaan. Lopetusyrityksiä tässä välissä on ollut jo ainakin kolme.

Eilen kävin lääkärissä (rutiinitarkastauksessa) ja verenpaine oli hieman noussut :O

Syyksi epäiltiin alkuvuoden stressiä ja sitä että röökaan nykyään melkein ketjussa.
Pelästyin sen verran, että marssin vastaanotolta suoraan apteekkiin ostamaan nikotiinipurkkaa. En ole ikinä travinnut apuvälineitä tupakasta luopumiseeen, mutta näköjään nyt oli tarve ottaa järeät aseet käyttöön. Nikotiipurkka on aivan hel*etin hirveä makuelämys, joka kutittaa kurkkua ja jopa oksettaa, mutta se toimii! Tupakanhimo loppuu kuin seinään. Paketti maksoi 6,80€ ja siinä on 30 tyynyä. Aika lailla sama kustannus kuin tupakassa. Ei mitään hajua kuinka kauan tarvitsen sitä. Toivon, että korkeintaan viikon.


Rahaa ei ole tässä kuussa palanut yhtään samalla lailla kuin yleensä, koska vietän nykyään kaikki viikonloput töissä. Kävin maanantaina kirpparilla shoppailemassa ja sain tuhlattua 7,5 euroa. Jännä miten kriittiseksi sitä yltyy jopa 50 sentin topin kanssa. Sovitin jokaisen vaatekappaleen pariinkin kertaan ja mietin tarkkaan, että tarvitsenko nyt varmasti tätä vaikka halpa onkin.

Olen tällä viikolla myös tehnyt lisätöitä noin 80 euron edestä!
Ylimääräiset fyffet budjetoitu puskuriin.

Asuntolainarintamalla ei tapahdu mitään.
Soitin juuri pankkiin ja siirsin lainaneuvottelun puhelinaikaa, koska olen töissä alunperin annettuun aikaan. Jopa puhelinneuvotteluaikoja oli niin harvassa, että se siirtyi nyt sitten 6.7. saakka. Aloin jo vähän tuohtua ja kinuin konttoriaikaa, mutta sitten selvisi, että mikäli kohde ei ole tiedossa, aikaa ei konttoriin saa ollenkaan. Aha. No mikäli kohde tällä välin löytyy, saan ajan konttoriin todennäköisesti päivän varoitusajalla.

Venttaan nyt tätä puhelinaikaa ja laadin pitkän kysymyslistan valmiiksi. Tiedustelen myös, että jos jatkan säästämistä pari kuukautta ja sitten haen uudestaan lainaa, onko sitä mahdollista saada enemmän. (Miksei olisi? Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihm...)

7 kommenttia:

  1. Varo ettet jää koukkuun sit siihen purkkaan ...näitäkin tarinoita kuultu =/

    VastaaPoista
  2. Mullakin on ystäviä jäänyt purkan käyttäjiksi, tosin kai se keuhkojen terveyden kannalta pienempi paha :). Jos sulla muuten on kiinnostusta opetella eroon stressitavasta niin hyvä tapa on meditaatio. Voi aloittaa ihan vaan istumalla alas ja olemalla tekemättä mitään pari minuuttia. Keskittyä vain hengittämään :)

    Asuntoasian suhteen ei ehkä kannata hötkyillä vaikka se hyvältä tuntuukin, parin kuukauden aika sinne tai tänne ei haittaa, parempi vaan jos tulee lisää massia säästöön. Ja hyvältä kuulostaa tuo duunitilanne sinulla, kun lomaakin olet saanut pitää!

    VastaaPoista
  3. Itse meinasin kirjoittaa samasta aiheesta. Lopetin virallisesti polttamisen nelisen vuotta sitten, mutta retkahduksia on ollut useita. Pahinta siinä ehkä on ollut, että olen polttanut salaa ja oikeastikin paljon. Vielä viime kesänä meni välissä aski päivässä. Nyt kun tämä nykyinen äitiysloma etenee, minun täytyy välttää kiusaukset. Iso motivaatiota on raha. Nyt kun olen aloittanut aktiivisen säästämisen ja sen julkisen raportoinnin blogissani uskon pysyväni "kuivilla". Se himo ei varmaan tule ihanaan lähivuosina katoamaan mihinkään, mutta vähenee kyllä. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Olen ennen pystynyt lopettamaan kuin seinään pelkällä tahdonvoimalla, mutta pelottavaa kuinka heikoksi ihminen on käynyt. Ihan mielettömät niksat kahden päivän aikan ollut. Jännä miten mieli alkaa keksimään tekosyitä polttamiselle. Tuo purkka on oikeasti ihan hirveetä, mutta vie mielihalut kätevästi pois. En usko että jään siihen koukkuun koska siitä ja nautintoaineesta ei voi puhua edes samassa lauseessa (paitsi juuri nyt..) Tänään (klo 20.25 menness) olen syönyt vasta yhden purkan, joten olevn hyvin toiveikas, että sekin piakkoin jää unholaan.

      Poista
  4. Olen ollut vastahakoinen ostamaan tätä tyhjää pankkiautomaattikorttia, josta kuulin verkossa, koska kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta ja vahvistimme molemmat. se todella toimii, annoin sen viipymättä. Siitä lähtien olen nostanut kortilta 5000€ päivittäin ja rahat ovat olleet omalla tililläni. Olen niin iloinen, että vihdoin kokeilin sitä ja tämä kortti on todella muuttanut elämäni taloudellisesti jäämättä kiinni, sen todellinen ja todella toimii, vaikka se on laitonta, mutta teki minut rikkaaksi!! Jos tarvitset tämän kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta, tässä on heidän SÄHKÖPOSTI: blankatm156@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Haluatko tyhjän pankkiautomaatin, josta voit nostaa 3000 € päivittäin, ota ystävällisesti yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1(260) 218-3592 kautta.

    VastaaPoista
  6. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta.

    VastaaPoista